Olin yläasteella, kun meidän kotiin tuli ihan oikea tietokone. Toki olohuoneemme lattialla oli jo tovin ollut Commodore 64 ja Nintendo, mutta nyt taloon oli tullut ihan oikea tietokone. Pikkuveljeni seikkaili tietokoneella jossain internetissä ja itse tuijotin lähinnä mustaa ruutua. En osannut tehdä koneella mitään, enkä oikein ymmärtänyt mitä sillä edes voisi tehdä. 25 vuotta myöhemmin asia on onneksi hieman toisin. Vieläkään emme teknologian kanssa ole ihan parhaita kavereita, mutta hyviä tuttuja kuitenkin. Nykyään on useita asioita, joista en selviäisi edes ilman tietokonetta, internetiä ja pilvipalveluiden maailmaa. Koska digitaalisuus ja teknologia on ollut minulle vähän mystisiä ja lähinnä Mörön hahmoon pukeutuneita peikkoja, päätin hypätä suoraan kylmään veteen ja matkata SomeCampiin 14.-16.5. Rovaniemelle.
SomeCamppiin osallistumiseni tavoitteena oli yrittää ymmärtää, että mitä vaikutuksia kehittyvällä teknologialla ja digitalisaatiolla on nuorten elämään ja sitä kautta myös nuorisotyöhön. Mitä minun tulisi työssäni toiminnanjohtajana tajuta tästä kaikesta? Mitä meidän tulisi ottaa huomioon, jotta voimme auttaa nuoria osallistumaan ja olemaan aktiivisia? Ja mikä itseasiassa on digitaalista nuorisotyötä?
Löysinkö Lapin pääkaupungista vastauksia näihin? Löysin ja en.
SomeCampin ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli erilaisia työpajoja. Ensimmäisessä Instagramia käsittelevässä työpajassa oivalsin, että digitaalisuus ei enää tule, vaan se on täällä. Ja on ollut jo sen verran pitkään, että se on muovannut yhteiskuntaa huomaamatta ja siten vaikuttaa monissa erilaisissa nuorten ilmiöissä ja kulttuureissa. Digitaalisuus on tuonut nuorille mukanaan tapoja olla sosiaalinen ja osallistua. Nuorisotyössä on aina reagoitu ilmiöihin, nuorisokulttuureihin ja nuoria ympäröivään maailmaan nopeasti, niin myös on käynyt digitalisaation kohdalla. Teknologia on vaikuttanut tapaan tehdä nuorisotyötä, viestiä nuorisotyöstä, reagoida ilmiöihin ja nuorten maailmoihin ja miten loistavan areenan muun muassa Instagram ja Snapchat tähän tarjoileekaan.
Omakin tapani tehdä nuorisotyötä on muuttunut 15 vuoden aikana paljon. Niin paljon, että digitaalinen nuorisotyö on ollut läsnä ilman, että olen tajunnut edes tehneeni digitaalista nuorisotyötä. SomeCampin leiripaikassa SantaSportilla opin nimittäin, että digitaalinen nuorisotyö ei ole erillinen menetelmä eikä ainoastaan digitaalisessa ympäristössä tapahtuvaa. Digitaalista nuorisotyötä on muun muassa kaikki se digitaalisen median ja teknologian hyödyntäminen (välineenä, toimintana tai sisältönä), mitä tehdään saavuttaaksemme nuorisotyön tavoitteita. Instagram-työpajan loppupuolella päässä pyöri yksi kysymys; haluanko Instagramissa osallistaa, viestiä, vaikuttaa, opettaa vai tarjota nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään? Vastaus oli selkeä; kaikkea tätä! Olin ilmoittautunut Instagram-työpajaan oppiakseni ottamaan täydellisen selfien, mutta opinkin jotain niin paljon tärkeämpää.
Koska olin ensimmäisessä työpajassa jo kokenut suuria oivalluksia, suuntasin iltapäivän työpajaan itsevarmana digihemmona. Luvassa oli iltapäivä LED-keppihevosten parissa. Näin jo itseni kirmaamassa Ounasvaaran huipulla kiiluvan ja vilkkuvasilmäisen keppihevosen kera. Työpajan alussa ollut pieni johdanto maker-toimintaan sai minut ymmärtämään, kuinka nuorisotyö voi yhdistää teknologiaa kaikkeen muuhun tekemiseen, mitä on jo olemassa. Tällä kertaa kädentaitoihin ja ympäristökasvatukseen (keppihevosmateriaalit olivat nimittäin Helsingin Kierrätyskeskuksesta ostettuja valmiita settejä villasukista, sählymailoista ja huopakangaspalasista) ja miksei samalla voisi syntyä loistava kasvatuksellinen keskustelu ilmastonmuutoksesta.
Työpajan aikataulu oli tiukka ja koska en ymmärtänyt piuhojen juottamisesta, Micro:biteistä, plus- ja miinus-päistä mitään, ei aika riittänyt kepparin viimeistelyyn. Opin kuitenkin paljon. Opin, että digitaidot ovat yhtä kuin kansalaistaidot, digitaalisuustaidot on yhtä kuin elämäntaidot ja teknologian ymmärtäminen on yhtä kuin median ymmärtämistä. Jäin pohtimaan, että miten voisin mahdollistaa henkilöstöllemme riittävän osaamisen ja toimivat työvälineet maker-toimintaan, sillä huolehtimalla siitä, että nuorilla on mahdollisuuksia, välineitä ja tilaa tehdä sekä innovoida, voimme auttaa nuoria kehittämään (digi)kansalaistaitoja.
Toinen päivä, innonvointipäivä, valkeni auringonpaisteessa. Oma roolini oli fasilitoida ja tukea eri puolilta Suomea tulleita SomeCampin osallistujia innovoimaan jotain uutta, käyttökelpoista ja monistettavaa nuorisotyöhön. Fasilitoijan rooli ei antanut paljoakaan tilaa oivalluksille, sillä keskittyminen pienryhmien ohjaamisen vei kaiken huomioni. Päivän jälkeen kuitenkin huomasin pohtivani, että innovointipäivä oli todistanut sen, miksi digitaalisuus nuorisotyössä on niin tärkeää. Innovointipäivän tavoitteena oli etsiä nuorisotyön haasteisiin ratkaisuja, joissa digitaalisuus olisi läsnä. Ratkaisuja etsittiin esimerkiksi vihapuheeseen, nuorten yksinäisyyteen, kiusaamiseen, resurssipulaan ja ilmastonmuutokseen. Eli juuri niihin asioihin, jotka ovat tällä hetkellä nuorten haasteita. Ratkaisuehdotuksia kuunnellessani tajusin, että digitaalisuushan on itseasiassa tuonut jo lukuisia elämää helpottavia ratkaisuja minunkin arkeeni. Voin esimerkiksi osallistua joogatunnille missä haluan, joku muistuttaa minua vedenjuonnista, voin kertoa mielipiteeni kunnan päättäjälle nopeasti ja reaaliaikaisesti, voin varata hammaslääkäriajan juuri siihen aikaan kuin haluan ja paljon paljon muuta. En olisi 25 vuotta sitten osannut näitä edes kuvitella. Ehkä en kyennyt ymmärtämään nytkään kaikkia innovointipäivän ratkaisuja, mutta kenties 25 vuoden päästä nuoriso-ohjaaja saa äly”johonkin” ilmoituksen nuorisotalolla olevan nuoren tunnetilasta ja osaa näin jakaa omaa aikaansa riittävästi kaikille tarvitseville.
Leirin lähestyessä loppuaan olin äärimmäisen kiitollinen siitä, että olin lähtenyt SomeCampiin. Luulen, etten ole ihan vielä syrjäytynyt kaikesta teknologiasta, mutta tunnistan keikkuvani reunoilla. Olen kiitollinen siitä, että Verken porukka kannusti minua lähtemään mukaan, sillä mukaan ottaminen on paras tapa pelastaa meidät reunoilla olevat tai sen toiselle puolelle luiskahtaneet. Tajusin, että oma roolini toiminnanjohtajana voisi olla juuri tämä mukaan ottaminen. Digitaalinen nuorisotyö taitaa olla osallisuuden rinnalla (ja kanssa) niitä osa-alueita, joissa ei ikinä tule valmiiksi, ja joita on jatkuvasti uskallettava tutkia rohkeasti yhdessä kollegoiden ja nuorten kanssa. Ihan hirveästi en konkreettisia taitoja oppinut, enkä täysin digitaalisuuden ympärillä käytettävää kieltäkään ymmärrä ja Micro:bit- sovellus puhelimessani tuntuu lähinnä kummittelevan, mutta kannatti todellakin hypätä kylmään veteen. Digitaalisuus ja teknologia eivät enää tunnu möröltä tai ehkä nimenomaan Möröltä. Sankarilta, joka tarvitsee joukkuettaan onnistuakseen ja jota joukkue tarvitsee onnistuakseen.
Kiitos Verke, kiitos Rovaniemi ja kiitos kaikki mukana olleet!
SomeCamp 2020 järjestetään Pirkanmaalla viikolla 20, jos Verken osaamiskeskuskausi jatkuu.
