Discord taipuu nuorisotyöhön entistä paremmin

Mies ottaa puhelimella kuvaa ulkona talvimaisemissa selkä kameraan päin.

Verkonvälitteisessä nuorisotyössä Discord on ottanut merkittävää jalansijaa koronapandemian myötä. Sovelluksesta on jossain määrin tullut jo synonyymi verkossa tehtävälle nuorisotyölle. Se ei toisaalta ole mikään ihme. Onhan ohjelma alunperin luotu virtuaalisten yhteisöjen ylläpitoon, yhteydenpitoon ja yhdessä toimimiseen.

Vaikka Discord-palvelimen perustaminen on helppoa, se on kuitenkin monella tapaa vaativa alusta nuorisotyöhön. Ohjelma on vuosia ollut vahvasti kytköksissä pelaajiin ja peliyhteisöihin. Se yhdistää luontevasti pelien puheyhteyksiin aikaisemmin käytetyn TeamSpeakin, tekstikeskusteluihin tarkoitetun IRCin ja netissä paljon aikaa viettäneiden huumorikulttuurin ”laudoilta”, jotka ovat eräs keskustelufoorumien muoto. Näistä osasista koostuu mielenkiintoinen sekamelska vanhaa ja uutta kulttuuria, jonka seuraaminen saattaa välillä aiheuttaa sydämen lisälyöntejä niille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet näissä ympyröissä mukana. Tästä johtuu myös se, että mikä toimii kasvokkaisessa nuorisotyössä ei välttämättä toimikaan Discordin kulttuuriympäristössä. Jos toimintaa on lähdetty tekemään ainoastaan nuorisotyön viitekehyksestä ilman alustan kulttuuriin tutustumista, on saatettu havaita haasteita tavoittaa ja sitouttaa nuoria järjestettyyn toimintaan.

Viimeisen vuoden aikana Discordiin onkin tullut muutamia merkittäviä päivityksiä, jotka helpottavat huomattavasti nuorisotyön tekemistä. Otimme näitä ja vähän vanhempiakin ominaisuuksia Verken Discord-serverillä käyttöön.

 

Yhteisöpalvelin

Alun alkujaan Discord-serverit oli ajateltu pienen porukan keskusteluareenoiksi ja työkalut ovat sen mukaisia. Kaveriporukoiden servereillä ei varmastikaan ole tarvetta kävijäseurantaan tai vaikka hakupalveluissa näkymiseen. Sittemmin serverit ovat kasvattaneet kokoaan ja Discord tarjoaa jo yli 250 000 käyttäjän servereille omia palveluitaan. Tällaisesta kävijämäärästä ei ehkä tarvitse nuorisotyössä edes haaveilla, mutta näitä isompia servereitä varten on luotu erikseen palvelintyyppi yhteisöserveri (community server). Kun serverin muuttaa palvelinasetuksista kaikille avoimeksi yhteisöserveriksi, saa käyttöönsä mm. suhteellisen laajan kävijäseurannan (ei enää bottien kanssa sekoilua) ja uusille tulijoille ilmestyvän ”Tervetuloa ruudun”, joka kertoo yhteisön idean ja säännöt. Yhteisöserverille saa laitettua myös oman ilmoitustaulun, jota kävijät voivat seurata myös omilta servereiltään. Näin tiedotusta saadaan laajennettua myös serverin ulkopuolelle. Erityisesti kunnollisen kävijäseurannan saaminen serverille on olennaista serverin jatkokehittämisen kannalta. On hyvä seurata miten serverin markkinointi vaikuttaa kävijämääriin ja miten nuoret sitoutuvat serverin käyttäjiksi.

Stage

Stage on vähän niin kuin livepodcastit tai luokkahuone. Pari tyyppiä keskustelee ja muut kuuntelevat (Stagella ei ole videomahdollisuutta). Tämä ominaisuus mahdollistaa keskustelujen järjestämisen helpommin. Enää ei tarvitse miettiä niin tarkkaan erilaisten käyttäjäroolien asettamista. Kuuntelijat voivat luonnollisesti osallistua keskusteluun tekstikanavilla ja esittää kysymyksiä. Toimintoa voi käyttää esim. vierailijoiden kanssa keskusteluun tai vaikka talent showhun. Täältä voit katsoa, miten Discord itse mainostaa stagen mahdollisuuksia.

 

Tapahtumat

Tapahtumat toimivat serverin kalenterina kanavalistauksen alussa. Voit näin muistuttaa serverin jäseniä tulevista tapahtumista. Tapahtumista kiinnostuneet voivat klikata itselleen muistuksen päälle, jonka jälkeen Discord muistuttaa tapahtuman alkamisesta. Tapahtumia voi tehdä äänikanaville, stagelle tai ”jonnekin muualle”, mikä tarkoittaa, että voit markkinoida tätä kautta myös Discordin ulkopuolella olevia tapahtumia.

Widgeteillä palvelin näkyviin verkkosivuille

Kun uudet ominaisuudet on otettu käyttöön, kannattaa myös panostaa palvelimen näkyvyyteen. Widgettien avulla saat Discord-serverisi näkyviin verkkosivuillenne. Widgetit eivät ole mitään uusinta uutta Discordissa, mutta ne ovat ehkä jääneet monelta huomaamatta. Widget, eli pienoisohjelma, on pieni koodin pätkä, jonka avulla saat liitettyä Discord-serverisi osaksi nettisivujasi. Pienoisohjelma tekee sivullesi pienen ikkunan, jossa näkyy serverin kanavat, aktiiviset kävijät ja serverille liittymispainike.


 

Webhookit

Webhookit eivät ole uusi ominaisuus. Ne ovat olleet jo vuosia Discordin ominaisuuksissa, mutta mekin otimme nämä Verken serverillä vasta nyt käyttöön. Webhookit ovat eräänlaisia botteja, joilla voimme julkaista esimerkiksi sosiaalisen median tilien sisältöjä serverille. Käytännössä me määrittelemme webhookin seuraamaan jotain tiettyä sometiliä tai nettisivua ja aina kun sivulla tapahtuu muutos, se toimii laukaisimena tietylle toiminnolle. Discordin tapauksessa julkaisun kopioimisena ja julkaisemisena tietylle ennalta määrätylle kanavalle.

  1. Mene osoitteeseen IFTTT.com ja kirjaudu sisään. IFTTT tulee sanoista If This Then That, eli “jos näin tapahtuu, tee näin”. IFTTT-sivusto on tarkoitettu eri ohjelmien väliseen vuorovaikutukseen. Sivuston kautta voidaan esimerkiksi automatisoida robotti-imuri aloittamaan toimintansa kun lähdet kotoa, tai lähettämään automaattisesti Twitter-viesti “Lomalle lompsis” kalenterimerkintäsi perusteella.
  2. Valitse haluamasi “Applet”. Meillä on käytössä mm. Instagramin “Share photos to Discord”, Instagram-päivitysten jakaminen Discordiin.
  3. Liitä Instagram- ja Discord-käyttäjätilisi IFTTT:hen ja valitse mille kanavalle haluat IFTTT:n julkaisevan.
  4. Tarkista, että IFTTT-botilla on oikeudet julkaista materiaalia serverilläsi.

Näin saat serverillesi automaattisesti uutta sisältöä ja pidät serverin jäsenet tietoisina, mitä muissa medioissa tapahtuu.

 

Ps. Lisäsimme serverillemme myös Free Game -botin. Botti kerää eri pelikaupoista ilmaiseksi tarjolla olevia pelejä ja tekee niistä automaattisesti ilmoituksen kanavalleen. Poimi nämä pelit talteen ja hyödynnä nuorten kanssa. Ilmaisten pelien ympärille voi hyvin rakentaa erilaista toimintaa yhteisistä pelitestailuista peliarvostelujen kirjoittamiseen.

Katso kaikki vinkit