Osallistuin joulukuun alkupuolella European Youth Work Conventioniin, joka keräsi yhteen jopa tuhat nuorisotyön ammattilaista ja asiantuntijaa 46:sta maasta. Tapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa; edelliset EYWC:t pidettiin Belgiassa vuosina 2015 ja 2010.
Tapahtuman tarkoituksena on vahvistaa eurooppalaista nuorisopolitiikkaa ja nuorisotyön käytäntöjä. Tällä kertaa EYWC toimi myös European Youth Work Agendan kick off -tapahtumana. Agenda on strateginen kehys, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorisotyötä ja -politiikkaa Euroopassa ja rakentaa linkkiä strategiasta käytäntöön. EYWC:n lopputulemana julkaistiin deklaraatio, jonka olisi tarkoitus antaa syötteitä European Youth Work Agendalle, joka puolestaan konkretisoituu niin kutsutun Bonnin prosessin myötä.
Täytyy kyllä myöntää, että itselleni jäi hieman epäselväksi, mikä onkaan tarkka suhde European Youth Work Agendan, Bonnin prosessin ja EYWC:n loppudeklaraation välillä. Puhumattakaan suhteesta olemassaoleviin euroopanlaajuisiin nuorisostrategioihin ja päätelmiin. Kaikki tämä selvinnee lähiaikoina, kun Agendasta kertovaa verkkosivua päivitetään.
Suurtapahtuma toteutettiin kokonaan verkossa
European Youth Work Conventionissa käytiin neljän päivän aikana hurjan mielenkiintoisia keskusteluja ja tapahtuma sisälsi paljon hyviä puheenvuoroja. Kaiken kaikkiaan jäi fiilis, että osallistujia todella kuunneltiin loppudeklaraation sisältöjen suhteen.
Tapahtuman ohjelma oli hyvin rakennettu: ensimmäinen päivä kuunneltiin yleisiä puheenvuoroja eurooppalaisesta nuorisopolitiikasta ja kehityksen trendeistä, toisena päivänä viilattiin pienryhmissä deklaraation sisältöjä ja osallistuttiin nuorisotyön käytäntöjä käsitelleisiin työpajoihin, kolmas päivä oli perinteisempää seminaaria kymmenine rinnakkaisine työryhmineen ja neljäs päivä keskityttiin European Youth Work Agendan toimeenpanon pohtimiseen.
Ohjelmassa oli myös varattu hyvin aikaa kansallisten delegaatioiden keskinäiselle vuorovaikutukselle. Suomen noin 15 hengen delegaatio koostui muun muassa kuntien, järjestöjen, OKM:n, oppilaitosten ja tutkimuksen edustajista. Keskinäiset keskustelumme esimerkiksi Suomen nuorisopolitiikasta olivat yksi tapahtuman parhaasta annista.
Tapahtumassa käytetyt verkkoalustat (SpotMe ja BlueJeans) toimivat pääosin hyvin, vaikka osalla olikin teknisiä haasteita ja vapaamuotoinen vuorovaikutus seminaariosallistujien välillä jäi olemattomaksi.
Nuorisotyön digitaalisuus oli vahvasti esillä puheenvuoroissa
Miltä nuorisotyön digitalisaatio tai digitaalinen nuorisotyö sitten näyttää tämänkertaisen European Youth Work Conventionin perusteella? Euroopassa digitaalinen nuorisotyö on jo pitkään ymmärretty lähinnä verkkonuorisotyönä, ja koronatilanne vaikuttaa vahvistaneen tätä käsitystä.
Digitaalisuuteen ja nuorisotyön digiloikkaan viitattiin moneen otteeseen jo ensimmäisenä päivänä. Jo koko seminaarin avauspuheenvuorossa Adina Marina Serban Romanian nuorisoministeriöstä nosti esiin verkkonuorisotyön tärkeyden pandemian aikana ja toisaalta myös sen, miten tavoitetaan myös ne nuoret, jotka eivät ole virtuaalisissa ympäristöissä? Myös Saksan perhe- ja nuorisoasioiden ministeri Franziska Giffey korosti verkkonuorisotyön merkitystä, mutta alleviivasi kasvokkaisen kohtaamisen ensisijaisuutta.
Samansuuntainen vahva kahtiajako kasvokkaisen ja verkkovuorovaikutuksen välillä oli esillä myös Snežana Samardžić-Markovićin ja Ivan Hromadan puheenvuoroissa. Olin tästä hieman yllättynyt, koska olin ajatellut pandemia-ajan konkretisoineen sitä, miten hyvin verkkokohtaamiset sopivat tietyntyyppisiin vuorovaikutustilanteisiin. Ja kasvokkaiset taas toisiin. Molemmilla on omat hyvät puolensa ja molempia tarvitaan eri tilanteissa tai eri ihmisten kanssa, joten on jokseenkin turhaa korostaa jomman kumman paremmuutta.
Nuorisotutkimuksen guru Howard Williamson totesi, että koronatilanne oli digitaalisuuden suhteen iso harppaus muulle Euroopalle paitsi Suomelle ja Virolle. Hänen mielestään nuorisotyön on perustuttava nuorisotyön arvoihin ja periaatteisiin niin kadulla, nuorisotalolla kuin verkossakin eli riippumatta sen ympäristöstä. Williamson myös nosti esiin hyvän kysymyksen siitä, milloin on oikea aika nuorisotyön toimintamuotojen ylläpitämiselle, milloin kehittämiselle ja milloin innovoinnille.
Seuraavana päivänä työstettiin loppudeklaraation sisältöjä pienryhmissä ensin eri teemojen perusteella ja sitten taustaorganisaation mukaisissa työryhmissä. Valitsin nuorisotyön innovaatioihin keskittyvän teemaryhmän ja nuorisotyöntekijöiden kouluttajia koonneen ryhmän.
Molemmissa ryhmissä keskustelut ajautuivat digitaaliseen nuorisotyöhön ja huomasin ilokseni, että erityisesti kouluttajien kesken ymmärrys nuorisotyön digitalisaatiosta oli laaja ja tulevaisuusorientoitunut. Tiistaipäivää koonneen Convention News -videon perusteella myös muissa ryhmissä oli keskusteltu digitaalisesta nuorisotyöstä, sillä erään ryhmän fasilitaattori peräänkuulutti videolla laatua digitaaliseen nuorisotyöhön.
Tässä kohtaa tulivat vastaan tietyt verkkoympäristön puutteet. Kasvokkaisessa seminaarissa olisin mennyt nykäisemään hihasta henkilöitä, joiden kanssa ammatilliset ajatukset tuntuivat menevän yksiin fasilitoiduissa ryhmäkeskusteluissa ja olisimme jatkaneet juttua käytävällä. Nyt käytössä olleessa verkkoympäristössä tällaiseen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta.
Vinkkejä verkkonuorisotyöhön Skotlannista
Toinen seminaaripäivä päättyi osaltani skotlantilaisen Alistair Hunterin vetämään erinomaiseen työpajaan “Building Human Connection with Digital Youth Work”. Hunter jakoi paljon hyviä vinkkejä verkkonuorisotyöllisiin keskusteluihin, tässä niistä muutama:
– Tervehdi jokaista keskusteluun liittyvää nuorta etunimellä. Näin nuorelle tulee tunne, että hän tulee huomioiduksi ja kuulluksi. Kun nuori tuntee näin, hän on vastaanottavainen, motivoitunut ja valmis kokeilemaan uusia asioita.
– Käytä selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Varmista useaan kertaan, että nuoret ymmärtävät keskustelun tai tekemisen pelisäännöt. Verkossa nuoret eivät välttämättä uskalla kysyä, jos eivät ole varmoja miten toimia.
– Kannusta nuoria ajattelemaan samaan aikaan keskenään esimerkiksi kirjoittamalla vastauksia tiettyihin kysymyksiin esimerkiksi videokokousalustan chattiin. Poimi sieltä havaintoja yhteiseen keskusteluun.
– Älä pelästy hiljaisuutta, vaan anna nuorille aikaa ajatella ja reagoida.
– Koittakaa laulaa, tanssia tai taputtaa samanaikaisesti videoyhteyden välityksellä. Tämä tuo myös kehollisuutta videoyhteyteen, joka jää helposti muuten sanoiksi ja puhumiseksi.
– Tarjoa samanaikaisesti vaihtoehtoisia muotoja vuorovaikutukselle, esimerkiksi pikakyselyt, chat, puhe.
– Kuuntele nuoren puhetta ja reflektoi takaisin, mitä kuulet.
Hunter esitteli myös skotlantilaisten jäsennystä organisaatioiden digitaalisen nuorisotyön kehittämiseen:
Rakenne – Miten digitaalista nuorisotyötä tehdään? Esimerkiksi millä alustoilla?
Sisältö – Mitä teemme? Esimerkiksi millaisia aktiviteetteja toimintaan kuuluu?
Ihmiset – Onko työntekijöillä ja nuorilla riittävä osaaminen digitaaliseen nuorisotyöhön?
“Digital is not the same than online”
Tapahtuman sisällöllisesti parasta antia oli keskiviikkoaamupäivän paneelikeskustelu “Turning societal challenges into common opportunities: societal change and innovation“. Harmillisesti keskustelun tallennetta ei ole enää verkossa, mutta puhujien etukäteen laatimat videotervehdykset löytyvät YouTubesta. Suosittelen lämpimästi katsomaan Veronica Stefanin ja Lars Norqvistin lyhyet videot.
Kyseisen paneelikeskustelun loistavuus oli siinä, että nyt käsiteltiin digitalisaatiota yhteiskunnallisena ilmiönä, ei pelkästään välineellisestä näkökulmasta. Nordqvist puhui esimerkiksi muutosvalmiudesta ja siitä, että digitalisaatiossa ei ole kyse sopivimman teknologian löytämisestä nuorisotyöhön, vaan prosesseista ja systeemeistä jotka mahdollistavat muutoksen.
Stefan sanoi ihailtavan suoraan sen, että tällä hetkellä kyse ei ole nuorisotyön digitaalisesta transformaatiosta, vaan reagoinnista pandemiakriisiin. Pidemmässä juoksussa tämänhetkinen tilanne voi toki johtaa laajempaan muutokseen, mutta se ei tapahdu itsestään. Kriisitilanteessa on improvisoitu, mutta jatkossa on mietittävä tarkemmin esimerkiksi sitä, millaisia digitaalisia alustoja rakennetaan nuorisotyön pedagogiikan ehdoilla. Stefanin mukaan ollaan digitalisaation ensimmäisellä asteella, kun puhutaan verkkonuorisotyöstä.
Stefanin mielestä digitaalisuutta on käytetty tähän asti pääasiassa hauskana mausteena nuorisotyössä, ja nyt fokus pitäisi kääntää digitaalisen teknologian pedagogista käyttöä ja suunnitelmallisuutta kohden. Häneen mukaansa on itsestään selvää, että tulevaisuudessa työskennellään hybridimuodoissa. Tilanteen kutsuminen “uudeksi normaaliksi” ei ole ratkaisu, koska kyse ei ole väliaikaisesta vaiheesta, vaan digitaalisuus on kytkettävä pysyvästi osaksi nuorisotyötä.
“Love the problem, not the solution”
Osallistuin kahteen pienempään työpajaan, joissa käsiteltiin nuorisotyön innovaatioita. Ensimmäisessä pidin myös oman puheenvuoron, jossa muun muassa esittelin Verken Innoboksin. Kanssani samassa työpajassa puhui myös professori Christian Spatscheck, jonka aiheena oli systeeminen ajattelu ja design thinking. Hän peräänkuulutti nuorisotyöhön enemmän kokeilevuutta esimerkiksi palvelumuotoilun mallin mukaisesti: Kehystä ongelma -> generoi uusia ideoita -> tee prototyyppi -> kokeile sitä -> toista. Spatscheck korosti sitä, että ei tulisi ylikorostaa digitalisaation riskejä vaan keskittyä ratkaisuihin.
Toisessa innovaatiotyöpajassa Sonja Mitter Skulj Sloveninan kansallisesta toimistosta kertoi, että heillä on tekeillä selvitys nuorisotyöllisistä innovaatioista. Sen yhteydessä he ovat pohtineet, miten nuorisotyössä ylipäänsä määritellään innovaatio ja milloin innovaatiota tarvitaan. Yksi merkittävä tekijä nuorisotyöllisessä innovaatiossa on se, että nuorilta tulleet ideat ja aloitteet ovat merkittävässä roolissa.
Mitter Skulj puhui myös organisaation kokeilukulttuurin puolesta. Työntekijöillä pitää olla mahdollisuus ottaa riskejä ja kokeilla, ja turvaverkon pitää olla kunnossa jos kokeilu meneekin mönkään. Taloudellisessa mielessä resursseja ei tulisi suunnata liikaa lopputulokseen, vaan kehittämistyöhön. Toisaalta koko ajan ei voi kehittää, vaan sille pitää olla tietty tilaus ja tarve. Organisaation matala hierarkia edesauttaa kokeilukulttuuria. Mitter Skulj totesi myös, että nuorisoalan ulkopuolisten puhujien kuuleminen stimuloi ajattelua ja avaa uusia väyliä innovoinnille.
Molemmissa työpajoissa keskusteltiin osallistujien kesken siitä, että useat innovointityökalut on kehitetty hyvin erilaiseen tarpeeseen kuin nuorisotyöhön, ja siksi ne eivät sovellu ihan suoraan. Nuorisotyössä tavoitteena on hyvin usein jonkin sosiaalisen ongelman ratkaiseminen, kun taas kaupallisen innovaation tavoitteena on myydä kuluttajille uusia palveluita tai tuotteita.
Bonnin prosessi alkaa
Olen kiitollinen, että tulin valituksi mukaan Suomen delegaatioon ja olen tyytyväinen European Youth Work Conventionin sisällölliseen antiin. Oli myös ainutlaatuista päästä kokemaan tähän asti suurin virtuaalinen nuorisotyön asiantuntijatapahtuma!
Olen myös mielissäni siitä, että digitaalisuus ja innovaatiot näkyvät EYWC:n loppudeklaraatiossa. Digitaalisuuden suhteen painotus on verkkonuorisotyössä, mutta se on ymmärrettävää tässä pandemiatilanteessa. Digitalisaatio ja sen mukanaan tuomat muutostarpeet nuorisotyön rakenteisiin ja toimintamuotoihin myös ns. normaalitilanteessa voisivat siis näkyä vahvemminkin deklaraatiossa.
Jatkamme parin viikon päästä keskusteluja Suomen delegaation kesken siitä, miten loppudeklaraatio, European Youth Work Agenda ja Bonnin prosessi toteutuvat Suomessa. Odotan keskusteluja mielenkiinnolla!
