Arkisto

Uudistettu Verke LIVE tekee paluun koulutussarjana

15. helmikuun 2021

Verke LIVE on täällä taas! Viime vuonna suureen suosioon noussut Verken verkkoluentosarja on uudistunut ja alkaa pian uudenlaisella koulutussarjakonseptilla. Verke järjestää nimittäin keväällä 2021 kaksi kolmiosaista Verke LIVE -verkkokoulutussarjaa. Kummankin sarjan tavoitteena on vahvistaa nuorisotyöntekijöiden ammatillista digiosaamista digitaalisen nuorisotyön kahdesta eri teemasta. 

Koulutussarjan ensimmäisenä teemana on maaliskuussa digitaalinen pelaaminen nuorisotyössä. Verke LIVE jatkuu tämän jälkeen huhtikuussa, jolloin teemana on puolestaan verkkonuorisotyö. Jokaisessa osassa on mukana asiantuntijavieras ja katsojat pääsevät esittämään kysymyksiä sekä ajatuksia aiheeseen liittyen. 

Uudistuneen Verke LIVE -koulutussarjan luennot etenevät taitotason mukaisesti. Ensimmäisellä kerralla käydään läpi aiheeseen liittyviä perusteita sekä tarjotaan käytännön vinkkejä toiminnan käynnistämiseksi. Toisella kerralla syvennytään jo hieman tarkemmin erilaisiin menetelmiin ja toimintamuotoihin sekä pohditaan, miten toimintaa voidaan toteuttaa tavoitteellisesti ja laadukkaasti. Viimeisellä kerralla tarkastellaan ajankohtaisia trendejä sekä pohditaan uusia tapoja tehdä ja kehittää nuorisotyöllistä toimintaa.

Koulutussarjat julkaistaan livenä YouTubessa ja Facebookissa Verken tileillä. Kukin tilaisuus koostuu 15 min. alustuksesta, 15 min. keskustelusta asiantuntijavieraan kanssa sekä yleisestä keskustelusta, johon kaikki osallistujat voivat ottaa osaa. Kysymyksiä voi esittää kaikilla alustoilla, jossa luento striimataan. 

Voit osallistua oman kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan joko yhteen tai kaikkiin verkkoluentoihin. Koulutussarjan luennoille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vaan riittää, että saavut paikalle haluamallasi alustalla. Toivomme kaikilta osallistujilta reipasta mieltä ja innokasta osallistumista luennoille!

Digitaalinen pelaaminen nuorisotyössä

11.3. klo 13 Miten voin hyödyntää digitaalisia pelejä nuorisotyössä?
18.3. klo 13 Miten järjestän nuorisotyössä tavoitteellista digipelitoimintaa?
25.3. klo 13 Mitkä ovat nuorisotyöllisen digipelaamisen uusimmat trendit?

Verkkonuorisotyö

8.4. klo 13 Mitä on verkkonuorisotyö ja miten voin sitä tehdä?
15.4. klo 13 Miten teen laadukasta verkkonuorisotyötä?
22.4. klo 13 Miten uudet somepalvelut taipuvat verkkonuorisotyöhön?

 

Menneet verkkoluennot löydät uusilta sivuiltamme omalta Verkkoluento-sivulta
Katso kaikki uutiset