Ihmisiä istumassa luentosalissa.

Arkisto

Verke on Tour -kiertuepaidan selässä on kymmenen keikkapaikkaa

26. maaliskuun 2014

Syksyllä 2013 ja nyt keväällä 2014 järjestetty Verke on tour – Nuoret, netti ja nuorisotyö -koulutuskiertue on pysähtynyt kymmenellä paikkakunnalla. Maantieteellisesti olemme ottaneet melko hyvin Suomea haltuun, tosin eteläinen osa on vielä valloittamatta – siihen toivottavasti saadaan vuoden 2014 loppupuolella parannus.

Päätös lähteä kiertueelle syntyi ajatuksesta mahdollistaa koulutus mahdollisimman monelle nuorisoalan työntekijälle ja mahdollisimman helposti. Kaikki koulutukset toteutettiin yhteistyössä ELY-keskusten nuorisotoimien kanssa (vuoden 2014 alusta aluehallintovirastojen nuorisotoimi). Kiertueelle on osallistunut kaikkiaan 537 nuorten parissa työskentelevää ammattilaista niin kunnista, seurakunnista kuin järjestöistä. Muutamalla paikkakunnalla saimme mukaan myös nuorisotyötä opiskelevia sekä heidän opettajiaan.

Minulla ei ole kokemusta rokkitähtenä olosta, mutta mielessäni kuvittelen, että heillä voisi olla samanlainen tunnelma ennen illan esitystä: ei oikein voi tietää, miten homma lähtee vai lähteekö lainkaan, vai lähteekö ihan lapasesta? Astut lauteille ja mittailet katseellasi yleisöä: minkämoisia ihmisiä sinulla on tänään mahdollisuus tavata, millainen fiilis tilassa on ja sitä rataa. Jokainen kymmenestä kiertuepysähdyksestä oli aivan erilainen, vaikka meidän tuoma sisältö oli hyvin samankaltainen paikkakunnalta toiselle. Koulutuksiin mukaan tulleet ihmiset toivat koulutussisältöön aina uusia juttuja. He tarjoilivat kaikkien käyttöön oman osaamisensa, työtapansa tai ihmettelynsä. Näin jokaisesta keikasta tuli ainutlaatuinen.

Ohjelma koulutuksiin rakennettiin Verken toteuttamien kyselyjen vastausten perusteella. Pääteemoiksi nousi sosiaalinen media ja digitaaliset pelit. Pelit ja pelitoiminta nostettiin koulutuksen toiseksi isoksi teemaksi, koska kyselyiden vastauksissa se oli aihealue, josta vastaajat kokivat tietävänsä nuorisotyöllisesti vähiten. Verke on tourin palautekyselyjen vastauksia läpikäydessä osoittautui, että pelitoiminnan keskeinen rooli koulutussisällöissä jakoi mielipiteitä. Palautteen perusteella onnistuimme kuitenkin herättämään myös pelaamattomien kiinnostuksen peleihin ja pelaamiseen nuorisotyöllisenä toimintakenttänä sekä menetelmällisenä mahdollisuutena. Tästä palautteesta olemme saaneet suuria onnistumisen kokemuksia.

En voi puhua osallistujien puolesta, mutta ainakin me, Verke on tourilla työskennelleet, kuulimme monia uusia tapoja tehdä verkkotyötä, ja saimme ajantasaisen kuvauksen haasteista sekä mahdollisuuksista, mitä tällä hetkellä työmuodossa on pinnalla. Haasteina keskusteluissa nousi mm. seuraavia asioita: ”Miten verkossa tai verkon parissa työskentely saisi riittävästi resursseja? Miten sitä voisi oppia lisää ja pysyä mukana paremmin nopeassa muutoksessa? Millaisia laitteita käytännössä tarvitsee verkkotyöhön? Miten jaksaa yksin työyhteisössä verkkotyön puolestapuhujana?”. Siis hyvin samankaltaisia haasteita kuin kyselyissämme nousi aiemmin esiin. Toivottavasti löysimme tourilla yhdessä vastauksia näihin.

Suurimpana mahdollisuutena koettiin, että verkko taipuu hyvin nuorisotyön toimintaympäristöksi tai välineeksi. Samalla se tuo mukanaan uusia nuoria sekä uudenlaisia toimintatapoja nuorisotyöhön. Varsinkin kaksipäiväisissä koulutuksissa, joissa jälkimmäinen päivä oli kokonaisuudessaan työpajatyöskentelyä eri teemojen ympärillä, sai huomata, että osallistujilla oli aikaa pysähtyä ”verkon äärelle” ja luovuutta oli suuresti läsnä. Näin järjestäjänä on ihana huomata, että koulutuspäivistä syntyy uutta. Jälkeenpäin on tullut useita kyselyitä, miten ideoita voisi viedä eteenpäin – on myös päästy jo ihan käytäntöihinkin asti. Keskusteluissa olen kuullut, että Verke on tourin työpajassa opeteltu menetelmä on jo käytössä nuorisotalolla, tai on toimijoita, jotka ovat koulutuspäivien jälkeen lähteneet hakemaan rahoitusta uusille kokeiluilleen. Näin koulutuksen järjestäjänä tämä taitaa olla sitä aivan parasta palautetta.

Järjestäjänä jäi eniten mieleen tästä Suomen kiertueesta, että meillä nuorten parissa toimivilla on suunnattomasti halua ja intoa lähteä kokeilemaan vielä enemmän uudenlaisia nuorisotyöllisiä työtapoja, joita internet mahdollistaa. Näinpä tunteeksi jäikin luottamus siihen, ettei meillä ole hätää, että me hoidetaan yhdessä tämä työtapojen murros, jonka verkko on tuonut ja tulevaisuudessa tuo vielä enemmän mukanaan.

Verke on tourista ollaan tänä vuonna matkalla vielä käytännönläheisempään suuntaan, ja tarkoituksena on toteuttaa kehittämishankkeita yhdessä toimijoiden kanssa heidän omilla työpaikoillaan. Näiden hankkeiden etenemistä voit seurata meidän nettisivuilla.

Meillä oli kivaa ja nähdään pian 🙂

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto

Sinua saattaisi kiinnostaa