Tunteet ovat olennainen osa ihmisten välistä viestintää. Vaikka viestintä on myös informaation välitystä, siirrämme tuottamiemme äänen, kuvan ja tekstin mukana aina myös paljon muuta. Puolentoista vuoden koronaeristys tiedotustilaisuuksineen ja etäkouluineen ja -töineen on korostanut tätä erityisesti: sillä on väliä, miten asiat ilmaistaan. Lisäksi tunteet ovat paljon muutakin kuin yksilön sisäisiä ”ajatusten heilahduksia”, vaan ne liittyvät jaettuun sosiaaliseen, kulttuuriseen, historialliseen ja poliittiseen ympäristöömme.
Tässä blogipostauksessa pyrin avaamaan tutkimukseni näkökulmasta niitä mahdollisia dynamiikkoja, ja sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia, joihin sosiaalisen median tunnesisällöt liittyvät. Esitän, että sosiaalisen median sovelluksissa voi olla helpompaa luovia, kun tunnistaa näitä elementtejä ja ymmärtää, kuinka niillä pyritään lukijaan ja katsojaan vaikuttamaan. Lisäksi nostan esille, kuinka sosiaalisen median teknologiset ulottuvuudet omalta osaltaan saattavat vaikuttaa siihen, millaiset tunnesisällöt pysyvät ns. pinnalla pidempään.
Pelkkää vihaista politiikkaa?
Jo ennen koronaa, erityisesti 2010-luvun viimeisen puolikkaan aikana sekä Suomessa että kansainvälisesti havahduttiin siihen, kuinka voimakas merkitys tunteilla on sosiaalisessa mediassa. Erityisesti tämä keskustelu kietoutui politiikkaan: kotimaassa viitekehyksenä toimi äkillisesti kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä ja siihen liittynyt vastareaktio vuonna 2015, kun taas kansainvälisesti huomio kiinnittyi ennen kaikkea vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjaan. Lisäksi paljon huomiota on saanut eri tavalla sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimiviin nuoriin, naisiin, rodullistettuihin ja eri vähemmistöjen edustajiin kohdistuva häirintä ja nettikiusaaminen.
Kyseessä ei valitettavasti ole uusi ilmiö. Verkossa tapahtuvaan häiriökäyttäytymiseen kiinnitettiin huomiota jo 1990-luvun alkuvuosina, kun internet oli vasta yleistymässä. Suomessa keskustelua verkon myrkyllisen keskustelukulttuurin suitsimisesta on käyty jo ainakin vuodesta 2008 asti, ellei aikaisemmin.
Verkkoon ja tunteisiin liittyvä keskustelu keskittyy erityisesti negatiivisiin tunteisiin ja niiden ilmaisuun, kuten verkkovihaan, häirintään ja kiusaamiseen. Lisäksi keskustelu on melko kiinnittynyttä politiikkaan ja poliittiseen aktivismiin sekä laajemmin julkiseen keskusteluun. Huomion keskittyminen negatiivisten tunteiden kiertoon on ymmärrettävää, sillä verkko ei ole tosimaailmasta erillinen saareke, vaan Whatsapp-ryhmään, keskustelufoorumille tai vaikuttajan insta-tilin kommentteihin kirjoitettujen ilkeiden sanojen vaikutukset leviävät paljon bittiavaruutta laajemmalle. Lisäksi vihainen puhe voi vaientaa: esimerkiksi moni EmoDim-hankkeemme puitteissa haastateltu media-alan ammattilainen koki, että vihaiset kommentit verkkolehtien palstoilla saattoivat karkottaa pois maltillisempia keskustelijoita. Havaintomme vahvistaa jo 2010-luvun alussa tehdyn tutkimuksen tuloksia: vihainen puhe voi pahimmillaan kaventaa sananvapautta.
Oman kerroksensa sosiaalisen median vihaiseen puheeseen tuovat alustat, joilla keskustelua käydään. Sekä kotimaisissa että kansainvälisissä tutkimushankkeissa on havaittu viitteitä siitä, että esimerkiksi Facebookin algoritmi on ainakin aikaisemmin painottanut sisältöjä, jotka keräävät ennen kaikkea äärimmäisiä tunnereaktioita: vihaisia naamoja tai sydänemojeja. Twitterin rajatun sanamäärän puolestaan on arvioitu korostavan nopeita ja kärkkäitä heittoja keskustelevamman otteen sijaan.
Molempien alustojen tapauksissa voimakkaita reaktioita herättävä sisältö lähtee herkästi kiertämään. Kuntavaalien alla ilmiöstä on tullut jälleen ajankohtainen, kun eri ehdokkaiden somepäivityksiä jaetaan eteenpäin pöyristynein tai ihastunein kommentein. Äärimmäisten tunnereaktioiden kierrättäminen hyödyttää somealustojen taloudellista logiikkaa, sillä voimakkaampia reaktioita tuottavat postaukset keräävät enemmän huomiota ja jakoja. Huomio tarkoittaa enemmän seuraavia silmäpareja, käyttäjistä tietoa kartoittavia klikkauksia, ja sitä kautta taloudellista hyötyä.
Monenlaisia tunneilmastoja
Vaikka esimerkiksi Instagramia tai TikTokia pidetään Twitteriä ja Facebookia tunnemaisemaltaan positiivisempina alustoina, somen tunteet koskettavat kaikkia TikTokin tanssivideoista ja meemimaakareista pelitubettajiin ja kaveriporukoiden Discord-servereihin. Yksittäistä käyttäjää lähimmäksi somen tunnedynamiikat tulevat esimerkiksi erilaisten ryhmien tai yksittäisten kommentti- ja keskusteluketjujen tasolla, kun erilaiset mielipiteet ja itsensä ilmaisemisen tavat kohtaavat.
Koska tunteet ovat omien mielenliikkeidemme lisäksi kiinni meitä ympäröivässä kulttuurissa ja yhteiskunnassa, liittyy niihin paljon erilaisia käytöskoodistoja, jotka näkyvät myös sosiaalisessa mediassa. Nämä säännöt voivat kuitenkin vaihdella sen mukaan, millaisella alustalla liikutaan. Esimerkiksi valtakunnallisen sanomalehden kommenttipalstalla nauruemoji ei todennäköisesti ole sovelias reaktio uutiseen suuronnettomuudesta, mutta Ylilaudan tai Jodelin kaltaisella anonyymillä foorumilla räkänauru ei välttämättä poikkea totutusta.
Nämä koodistot vaikuttavat usein siihen, millaisiksi keskustelujen tunneilmaisu muodostuu. Suhtaudutaanko esimerkiksi toisiin ihmisiin kohdistuvaan pilkkaan sallivasti, ovatko kommentit yksittäisiä reaktioita ja huudahduksia, vai keskustelevampia ja muita mukaan ottavia? Myös argumentaatiotyyli vaikuttaa: pyrkivätkö keskustelijat vain nokittelemaan toisiaan tai rummuttamaan omaa mielipidettään, vai onko heillä halua ymmärtää eri näkökulmia? Näitä koodistoja ja sopivaisuuden normeja valvotaan ennen kaikkea moderoinnilla, mutta myös toiset keskustelijat vaikuttavat väitöskirjatutkimukseni perusteella ottavan hanakasti kantaa, jos esimerkiksi yksittäinen kirjoittaja rikkoo räikeästi keskustelun (usein kirjoittamattomia) sääntöjä.
Tunneilmaisuun liittyvät normit ja käytöskoodit liittyvät siihen, kuka keskusteluissa käyttää valtaa. Keihin keskusteluissa esitetty kritiikki esimerkiksi kohdistuu, ja keiden käytökseen puututaan? Avoimen tunteikas ilmaisu mielletään usein jollain tavoin vähempiarvoiseksi kuin hillitympi tunteiden ilmaiseminen. Tämän blogipostauksen otsikossa esiintyvä kysymys siitä, menikö tunteisiin, on omanlaisensa vallankäytön muoto. Kysymällä toiselta, menikö tällä tunteisiin, ilmaistaan, että puhujan mielestä toisen kommentti on tunteikas ja siten vähempiarvoinen eikä yhtä vakavasti otettava kuin puhujan oma huomio. Yhtä lailla joissakin tilanteissa sen ilmaisemista, että toisen kommentti loukkasi, pidetään heikkouden osoittamisena – varsinkin jos keskustelua ajatellaan kilpailuna. Toisaalta keskustelussa, jossa valtaosa esittää ainoastaan innostuneita ja positiivisia huomioita, voi kriittisesti suhtautuva joutua vastaavanlaisen vallankäytön kohteeksi.
Tunnetutka tarkkana
Sosiaalisen median alustoilla liikkuessa joutuu toisin sanoen jatkuvasti arvioimaan, millaisessa tunneilmastossa toimii. Se, mikä yhdessä ryhmässä on soveliasta, voi toisessa johtaa moderoijan väliintuloon. Tämä edellyttää sosiaalisen median käyttäjiltä herkkyyttä tunnistaa muiden keskustelijoiden tunneilmaisua myös tekstistä ja kuvista. Kärkäskin väittely kuuluu ihmisten väliseen viestintään, eikä huonoa käytöstä tule sietää, mutta kuumimmissakin debateissa parhaiten selviytyvät yleensä ne, jotka muistavat keskustelevansa toisen ihmisen kanssa.
EmoDim-hankkeessamme pyrimme selvittämään, auttaisiko kaikkein hurjimman sanasodan liennyttämiseen se, että keskustelualustat tarjoaisivat kommentoijille mahdollisuuden ottaa pienen aikalisän ennen lähetä-napin painallusta. Projektimme tuloksia odotellessa tätä voi kokeilla ilman teknologian apuakin. Kun seuraavan kerran tekisi mieli laittaa jauhot suuhun ruudun toisella puolella nälvivälle nimimerkille tai laittaa raivostuttava kommentti jakoon pisteliäin saatesanoin, voi olla paikallaan pohtia, onko kiukkua fiksua laittaa kiertämään.
Lähteet:
Sara Ahmed (2018) Tunteiden kulttuuripolitiikka.
Aleksi Knuutila ja Salla-Maaria Laaksonen (2020) Viraali vihaisuus ja tahmea nauru: tunteet ja algoritmit digitaalisessa vaalikampanjoinnissa. Teoksessa: S. Borg, E. Kestilä-Kekkonen & H. Wass (Eds.). Politiikan ilmastonmuutos. Eduskuntavaalitutkimus 2019.
Mari Lehto (2021): Ambivalent influencers: Feeling rules and the affective practice of anxiety in social media influencer work. European Journal of Cultural Studies. https://doi.org/10.1177/1367549421988958
Kaarina Nikunen (2019) Media, Emotions and Affect. Teoksessa Curran, J. & Hesmondhalgh, D. (toim.) Media and Society.
Martha Nussbaum (2001) Upheavals of Thought. The Intelligence of Emotions.
Zizi Papacharissi (2015) Affective publics. Sentiment, Technology and Politics.
Reeta Pöyhtäri, Paula Haara ja Pentti Raittila (2013) Vihapuhe sananvapautta kaventamassa.
Anna Rantasila (2020) Mananging unpleasant moods: Affective discipline in Facebook discussions. European Journal of Cultural Studies. https://doi.org/10.1177/1367549420973217
Eliisa Vainikka (2019) Naisvihan tunneyhteisö – Anonyymisti esitettyä verkkovihaa Ylilaudan ihmissuhdekeskusteluissa. Media & viestintä 42:1, https://doi.org/10.23983/mv.80179
Karin Wahl-Jorgensen (2019) Emotions, Media, and Politics.
Blogikirjoitus on osa Verken Sukellus verkkokulttuureihin -blogisarjaa, jossa paneudutaan kevään 2021 aikana nuorten verkkokulttuurien maailmaan tuoreen tutkimustiedon avulla.
