Blogikirjoittajat
Tutustu ihmisiin kirjoitusten takana
Panu
Räsänen
Hommiini Verkellä kuuluu kaikki, mitä voidaan digitaalisessa nuorisotyössä kategorisoida kulttuurin alle – pelaamisesta kuvaamiseen ja äänittämisestä kädentaitoihin. Digitalisaatiotyön ulkopuolella viihdyn analogisen musiikin ja paperisten sarjakuvien parissa.
Minna Saariketo on mediatutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on kiinnostunut mediateknologian kyllästämään arkeen liittyvistä kokemuksista ja vaihtoehtoisten
tulevaisuuksien kuvittelusta. Väitöskirjassaan hän tutki toimijuutta ohjelmoidussa yhteiskunnassa. Hän on tällä hetkellä tutkijana Tukholman yliopistossa. Kesäkuussa 2021 päättyvässä Tulevaisuuden media-arki nuorten kuvittelemana -hankkeessa hän työskenteli Aalto-yliopiston tutkijana.
Annika on pitkään työskennellyt toiminnanjohtajana Turun kaupungin nuorisopalveluissa, vastuualueenaan mm. digitaalisen nuorisotyön suunnittelu ja kehittäminen. 1.7.2018 alkaen Annika siirtyy vapaaksi toimijaksi – ainakin toistaiseksi. Annika tykkää itsekin pelailla, tosin nopeaa reaktiokykyä ja sorminäppäryyttä vaativat ammunta- ja hiiviskelypelit ovat vielä harjoittelun alla. Sid Meier’s Civilization sen sijaan koukuttaa vuodesta toiseen.
Olen toiminut yli kymmenen vuotta projektitutkijana Turun yliopistossa. Tällä hetkellä kirjoitan väitöskirjaa suomalaisten informaatiotaidoista. Nuoriin liittyen olen tutkinut aiemmin mm. koulutuksesta syrjäytymistä sekä nuorten digitaalisia taitoja ja digitaalisen median käyttöä.
Olen töissä Nokian nuorisopalveluilla, vastaavana nuoriso-ohjaajana Harjuniityn nuorisotilalla, joka on integroituna yhtenäiskoulun yhteyteen. Olen työskennellyt nuorisotilalla viimeiset kolme vuotta. Nuorisotilailtojen lisäksi teen koulunuorisotyötä ja päivittelen Nokian nuorisopalveluiden Tiktokia ja Harjuniityn nuorisotilan Instagramia. Tavoitteenani on tarjota nuorille someen arkista menoa sekä näyttää, mitä kaikkea nuoriso-ohjaajat tekevätkään nuorisotilailtojen lisäksi. Mielenkiinnon kohteina on nuorten ja somen lisäksi leipominen ja matkustelu sekä niistä loputon keskustelu!
Kirjoittaja työskentelee nuoriso-ohjaajana Kivenlahden nuorisotilalla Espoossa ja haluaisi hyödyntää verkkoa monipuolisemmin työssään. Vapaa-ajallaan hän matkustelee, lukee, haaveilee kesästä ja pelaa voitontahtoisesti lautapelejä.
Kirjoittaja opiskelee tällä hetkellä liiketaloutta Haaga-Helia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä ja hän toimii vapaaehtoisena sekä Plan Suomi Säätiön koordinoimassa Ei vihapuheelle -liikkeessä että Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeessa.
Tekstin on kirjoittanut hankkeen projektikoordinaattori Jetta Sirola Valo-Valmennusyhdistyksestä. Jetta innostuu ESR-digihankkeiden taustoista, teemoista ja viestinnästä.
Käytämme sivustollamme evästeitä mahdollistamaan sivuston teknisen toimivuuden, kolmannen osapuolen sisältöjen näkymisen sekä kävijäliikenteen analysoinnin. Jotta näet sivuillamme oleelliset sisällöt (kuten esimerkiksi videot ja podcast-tallenteet), tulee sinun hyväksyä ei-välttämättömät evästeet.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantamaan kokemustasi selatessasi verkkosivustoa. Näistä evästeistä tarpeelliseksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, miten käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Joidenkin evästeiden käytöstä kieltäytyminen voi kuitenkin vaikuttaa selauskokemukseesi.
Tarvittavat evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä, jotta verkkosivusto toimii oikein. Tähän luokkaan kuuluvat vain evästeet, jotka takaavat verkkosivuston perustoiminnot ja turvaominaisuudet. Nämä evästeet eivät tallenna mitään henkilökohtaisia tietoja.
Evästeitä, jotka eivät välttämättä ole välttämättömiä verkkosivuston toiminnalle ja joita käytetään nimenomaan käyttäjien henkilökohtaisten tietojen keräämiseen analytiikan, mainosten tai muun upotetun sisällön kautta, kutsutaan tarpeettomiksi evästeiksi. Käyttäjän suostumus on pakollinen ennen näiden evästeiden suorittamista verkkosivustollasi.
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan kävijöille osuvia mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten tarjoamiseksi.
Suorituskykyevästeitä käytetään verkkosivuston tärkeimpien suorituskykyindeksien ymmärtämiseen ja analysointiin, mikä auttaa tarjoamaan vierailijoille paremman käyttökokemuksen.
Analyyttisiä evästeitä käytetään ymmärtämään, miten kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijöiden lukumäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.