Sosiaalisen median ympäristöjä ei ole ikävä kyllä suunniteltu nuorisotyön lähtökohdista. Ja jos olisi, ne tuskin olisivat nykyisen kaltaisia menestystarinoita.
Toisin oli esimerkiksi vuonna 2002, kun Elämä on parasta huumetta (nyk. EHYT) aloitteli toimintaa Habbo Hotelissa sijainneessa Hubu-bussissa. Reaaliympäristössä toimineelle Hubu-bussille lähdettiin tekemään verkkovastinetta tuolloin suosittuun ympäristöön. Tällöin suomalaisen Habbo Hotelin omistajan kanssa oli mahdollista toteuttaa nuorisotyön tarpeisiin sopivia muutoksia ympäristöön, joka oli suunniteltu muun muassa ajanviettoon, pelaamiseen, kavereiden moikkaamiseen ja totta kai vaikka oman huoneen sisustamiseen ja tavaroiden keräilyyn. Hubu-bussin tarina päättyi Habbon tiloissa vuonna 2017 ja EHYTkin toimii nykyisellään nuorten parissa lukuisissa eri ympäristöissä.
Nykyisin suosittuja sosiaalisen median ympäristöjä ei tosiaan ole suunniteltu nuorisotyön lähtökohdista, näinpä uuden palvelun käyttöönoton yhteydessä on tärkeää ottaa ympäristö haltuun – käyttöehdot, kulttuuri, tavat ja tarkoitukset, joihin kohderyhmän ikäiset nuoret ovat ympäristöä tottuneet käyttämään. Tässä ei voi luottaa vain omiin kokemuksiin ja käyttötapoihin tai siihen, mitä on kuullut esimerkiksi kollegoilta tai asiantuntijoilta, sillä palvelujen käyttötavat ja -tarkoitukset voivat olla eri-ikäisillä ja eri ryhmillä hyvinkin erilaisia. Kärjistetysti, vaikka Instagram voi olla keski-ikäiselle kuvagalleria, jossa hän viestittää läheisilleen, mitä on tekemässä milloinkin, voi se vastaavasti 14-vuotiaalle olla pääsääntöisesti ryhmächat-alusta jalkapallosta keskusteluun samassa joukkueessa pelaaville kavereille. Toisin sanoen vasta palveluun tutustumisen ja kontekstin ymmärtämisen kautta on mahdollista lähteä miettimään, miten oma nuorisotyö taipuu ympäristöön sopivaksi ja mitä on hyvä huomioida toimiessaan kyseisessä ympäristössä.
Nuorisotyö, kuten koko yhteiskunta, on elänyt nyt poikkeusoloissa kuukauden. Verken Heikki kuvasi aiemmassa postauksessaan nuorisotyön siirtymistä verkkoon poikkeustilanteen alkuvaiheessa. Nyt ollaan nuorisotyössä päästy toimintojen järjestämisen suhteen kohtaan, jossa verkkotoiminnoista on jo saatu kokemusta ja tietynlainen arki on saapunut poikkeusolojen nuorisotyöhön. Organisaatioissa, joissa verkossa tehtävä nuorisotyö oli jo aiemmin osa perustoimintaa, on muutos tuntunut luontevalta. Näillä toimijoilla on ollut myös mahdollista kokeilla uusia toimintatapoja tuttujen lisäksi, lisätä mahdollisesti resursseja ja painottaa tiettyjä toimintamuotoja enemmän. Organisaatioissa, joissa puolestaan jouduttiin poikkeustilan myötä hyppäämään suoraan niin kutsuttuun syvään päätyyn, on nyt saatu valittua nuorisotyön toimintaympäristöt, saatu niissä perustoiminnot pyörimään ja tiedetään, mitä seuraavana työpäivänä tehdään.
Aika arvioida
Osassa organisaatiota saatetaan olla nyt siinä kohtaa, missä voi nousta jopa pettymyksen tunteita verkkotyötä kohtaan: Mitäs nyt sitten, kun nuoret eivät olekaan löytäneet samalla tavalla verkkotoimintoihimme kuin reaalimaailman palveluihin? Miten tavoitamme erityisesti niitä tukea tarvitsevia nuoria, joita on kasvokkaisissakin toiminnoissa vaikea tavoittaa tai sitouttaa toimintaan? Miksi nuoret eivät osallistu aktiivisesti järjestämiimme toimintoihin, vaikka olemme resursoineet paljon sekä toiminnan markkinointiin että palvelujen aukioloaikoihin? Olemmeko panostaneet riittävästi verkkotyöhön, jos toimimme vain muutamissa ympäristöissä?
Nyt on juuri se kohta, jossa kannattaa pysähtyä arvioimaan mennyttä kuukautta. Onko työskentelyyn valitut ympäristöt sopivia meidän toimintaamme? Onko toimintamme nuorisotyöllisesti tavoitteellista? Mitkä normityömme keskeiset elementit eivät ole vielä löytäneet nyt poikkeusoloissa paikkaansa? Miten tavoitamme niitä juuri meidän kohderyhmämme nuoria vielä paremmin? Miten aiomme kehittää toimintojamme huomioiden, että poikkeustilanne voi jatkua vielä pitkään?
Tässä kohtaa on hyvä arvioida, ovatko valitut toimintatavat ja sosiaalisen median ympäristöt sellaisia, missä halutaan jatkaa, tuleeko painotuksia hienosäätää suuntaan tai toiseen tai olemassa olevia resursseja uudelleenkohdentaa. Vaikka arvioinnin tulos olisikin, että valinnat ovat olleet hyviä ja työ etenee tavoitteen mukaisesti, on hyvä tarkistaa, että sosiaalisen median viestintä ja markkinointi on kohdillaan: Tavoitetaanko kohderyhmää vai pitäisikö markkinointiviestintää hienosäätää? Voisiko läsnäolon tai empatian ilmaista vielä paremmin? Miten onnistutaan huomioimaan jokainen yksilöllisesti, kun se aiemmin ovensuuhun huudettu tervehdys ja katsekontakti pitää nyt sovittaa vaikka siihen IG-liveen? Miten mahdollisesti käyttöön otettuja uusia ympäristöjä markkinoidaan kohdennetusti tavoitellulle ryhmälle? Voisiko uuteen ympäristöön tuoda kokeiluun jotain aivan uudenlaista nuorisotyöllistä toimintaa, jota ei normaaliolosuhteissa ole koskaan kokeiltu?
Kokeile uutta
Mahdollisuus kokeilla uutta on tällä hetkellä ainutlaatuinen, sillä myös nuoret ovat uuden edessä suhteessa nuorisotyöhön. Heillä ei ole välttämättä odotuksia tai mielikuvia verkossa tapahtuvasta nuorisotyöstä, kun aiemmin arkisia toimintoja ja työtiloja ei ole ollut mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista monistaa verkkoon. Tässä kohtaa on myös mahdollista tavoittaa paremmin nuoria, jotka eivät ole aiemmin olleet nuorisotyön piirissä. Varsinkin näitä nuoria tavoiteltaessa on hyvä miettiä, millä nimellä toimii eri ympäristöissä ja mahdollistaako ympäristö myös uudenlaista kohtaamista ja toimintaa.
Uusilla kokeiluilla en tarkoita sitä, että aiempia toimintatapoja tai omaa ammatillista identiteettiä tulisi jotenkin radikaalisti muuttaa. Kyse on enemmänkin siitä, millaista taulua haluamme nuorille työstämme maalata. Esimerkiksi Instagram-tilin nimivalinta on jo itsessään brändin rakennusta, ja brändi taas viestii nuorille aina tiettyä kuvaa nuorisotyön tarjoamasta toiminnasta ja palveluista. Tai onko toimivin tapa tehdä nuorisotyötä Discord-ympäristössä se, että monistetaan palveluun mahdollisimman tarkkaan reaalimaailmassa toteutettu toiminta? Jos nimittäin tutustuu eri verkkoympäristöihin syvemmin, huomaa, että ympäristöt itsessään haastavat meidät pohtimaan, miten siellä tapahtuvassa toiminnassa voidaan edistää mahdollisimman laadukkaasti nuorisotyön tavoitteita.
Osalle nuorista on helpompi kohdata nuoriso-ohjaaja verkossa kuin kasvokkain. Tällöin keskustelu voi siirtyä nopeastikin syvälliselle tasolle. Siinä on ammatillisesti taas yksi kohta, mihin on syytä valmistautua. Nuorisotyöntekijän on siis hyvä ymmärtää, missä menee nuorisotyön ammatillisuuden raja ja mikä kuuluu jonkin muun alan ammattilaiselle. Toisaalta se aiemmin puhelias ja kohtaamisen hakeutunut nuori voi olla verkkoympäristössä haastavammin kohdattava, ja tuntuu, ettei juttu lennäkään hänen kanssaan samalla tavalla, kun ympäristö on eri. Vastaavasti esimerkiksi asioiden selvittäminen yhdessä nuoren kanssa tai yhteishaun läpikäyminen onkin saattanut muuttua enemmän yhteistoiminnasta neuvontatyöksi, vaikka onneksi kuvayhteys ja näytön jako mahdollistaa tähänkin luovia ratkaisuja niin, että nuori varmasti saa kaipaamansa jeesin.
Uusien tapojen kokeileminen, arvioiminen ja vinkkien jakaminen on nyt poikkeustilanteessa tärkeää. Muutama kuukausi sitten ei kukaan nuorisotyön ammattilainen olisi kyennyt ennustamaan nykyistä tilannetta, eikä kukaan vielä tarkasti tiedä, mihin suuntaan nuorisotyö muovautuu lähikuukausina. Siksi on tärkeää pitää mieli avoimena verkossa tehtävän työn lähes rajattomille mahdollisuuksille.
