Yhteiskunnan digitalisoituminen puhututtaa ja kannanottoja esitetään suuntaan jos toiseen. Nuorisoalan digitalisaatiokeskustelu ei täytä samalla tavalla yleisönosastoja kuin opetusalan digiloikka, mutta eittämättä keskustelu käy aivan yhtä moninaisena.
On mielenkiintoista kuulla nuorisoalan ammattilaisten näkemyksiä digitaalisuuden ja nuorisotyön suhteesta tulevaisuudesta. Kovin mielenkiintoisia ovat myös ne tavat, joilla digitalisaatiokehityksestä puhutaan. Saako puhe teknologiahypetyksen piirteitä? Maalautuuko digitaalisaatio uhkaavana varjona horisonttiin? Avautuuko aikeissa mahdollisuuksien maailma?
Osana Verken kevään 2017 kuntakyselyä esimiesasemassa toimivia vastaajia (n=130) pyydettiin arvioimaan, miten yhteiskunnan digitalisoituminen tulee muuttamaan nuorisotyötä seuraavan viiden vuoden aikana. Vastausten läpikäyminen herätti minussa uinuvan ”keittiödiskurssianalyytikon” ja kiinnitin huomioni vastausten sisällön lisäksi siihen, millä tavalla digitalisoitumiskehityksestä vastauksissa puhuttiin. Diskurssianalyysi perustuu ajatukselle, että tapamme puhua vaikuttaa siihen, millaiseksi ympäröivä todellisuutemme muotoutuu. Mikäli hyväksymme tämän ajatuksen, saa tiettyä ilmiötä koskeva puhetapamme aktiivisen roolin – tämän hetken ajatuksissa, suunnitelmissa ja aikeissa (joita ilmaisemme puheella) piilee tulevaisuuden siemen.
Tässä kohtaa on mainittava, että analyysini ei varmastikaan täytä tieteellisen tutkimuksen kriteereitä ja sen tarkoituksena on yksinkertaisesti antaa yksi näkökulma muutoksen ja kehityksen tarkasteluun. Huomionarvoista on myös se, että tarkastelussani olivat ainoastaan vastaukset edellämainittuun yksittäiseen kysymykseen, eikä niiden perusteella voi vetää suoria johtopäätöksiä vastaajien suhtautumisesta digitaaliseen nuorisotyöhön kokonaisuudessaan.
Vastauksia lukiessani huomioni kiinnittyi siihen, miten digitaalisen median ja teknologian hyödyntämistä nuorisotyössä kuvataan ja miten aktiiviseksi toimijaksi ”nuorisoala” kuvataan suhteessa digitalisaatiokehitykseen. Tarkastelussani vastausaineistosta nousi kolme toistuvaa puhetapaa digitalisaation vaikutuksista nuorisotyöhön. Esittelen seuraavassa lyhyesti havaitsemani puhetavat.
Hyötyä ja tehoa – teknologiaoptimistit
Monissa vastauksissa katsottiin digitalisaatiokehityksen tuovan “jotain” lisää nuorisotyöhön – uusia työvälineitä, toimintaympäristöjä ja uusia tapoja tavoittaa nuoria. Digitaalisten työtapojen avulla nähtiin myös mahdolliseksi tavoittaa laajemmin nuoria ja siten laajentaa asiakaskuntaa. Myös entistä tehokkaampi tiedottaminen sai lukuisia manintoja. Kaikki mainitut vaikutukset eivät olleet luonteeltaan positiviisia. Myös kiireen arveltiin lisääntyvän uusien työvälineiden ja niiden opettelemiseen käytettävän ajan vuoksi. Muutamissa vastauksissa arveltiin myös nettikiusaamiseen liittyvien selvittelytilanteiden (ja siten työmäärän) lisääntyvän. Käytännössä tässä puhetavassa korostui näkökulma, jossa digitalisaatio muuttaa nuorisotyötä tuomalla siihen uusia toiminnallisia ja välineellisiä vaihtoehtoja.
“Uskon että välineitä ja toteuttamistapoja tulee lisää. Myöskin työntekijät tiedostavat paremmin sen sijan työssämme.”
Samalla puhetapa asemoi nuorisoalan toimijat digitaalisaation tuomien mahdollisuuksien aktiivisiksi hyödyntäjiksi. Teknologiaoptimistit näkivät digitalisaation kautta saavutettavat konkreettiset hyödyt tehokkaampien työvälineiden muodossa, mutta he eivät puhuneet muutoksesta toimintakulttuurin tasolla.
Joissain vastauksissa digitalisaatio sai vielä edellä mainittua mekanistisemman roolin. Puhetavassa korostui digitalisaation näkeminen rutiininomaisten työtehtävien hoitamista helpottavana kehityksenä. Tämän puolestaan miellettiin antavan lisää mahdollisuuksia ja aikaa toisten työtehtävien hoitamiseen, kuten nuorten kohtaamiseen.
“Resurssia voidaan kohdistaa enemmän kohtaamiseen, koska automatisaatio ja robotisaatio hoitaa rutiinityöt.”
Puhetapa rakensi rajaa “ruutiinitöiden” ja nuorten kohtaamisen välille. Samalla kohtaaminen rajattiin puheissa ikään kuin erilliseksi saarekkeeksi, jota digitalisaatio ei koske. Teknologiaoptimistien puhetapa jätti siis digitaalisaation sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutukset jossain määrin huomioimatta, ja siinä keskityttiin lähinnä vain tiettyihin osiin nuorisopalveluiden toiminnasta ja nuorisotyöntekijöiden toimenkuvista. Tässä vastaajajoukossa hyödyntämisen ja tehostamisen puhetapa oli kaikkein yleisin, ja erityisesti tätä puhetapaa käyttivät esimiehet, jotka työskentelivät myös nuorten parissa.
Uhkaa ja haasteita – muutosvastarintaiset
Monissa vastauksissa digitalisaatiokehityksen kuvattiin tavalla tai toisella uhkaavan nuorisotyötä. Usein uhkaa korostavassa puhetavassa puhuttiin myös ”perusnuorisotyöstä”, jota yhteiskunnan ja nuorisotyön digitalisaatio uhkaa. Tällä tavalla esitettynä olisi siis olemassa perusnuorisotyö, johon digitaalisuus ei varsinaisesti kuulu.
“Perusnuorisotyö pysyy samana, koska nuoret kohdataan kasvokkain.”
Puhetapaa voisi kuvata termillä ”ennakoiva puolustus” – vastaajat ennakoivat kehityssuuntia, joita kohtaan he asettuivat vastauksissaan puolustuskannalle. Kuvaavaa tälle puhetavalle oli, että työn ja palveluiden siirtymisestä verkkoon puhuttiin passiivissa, ikään kuin joku nuorisotoimialan ulkopuolinen taho tai toimija toteuttaisi muutoksen. Sen sijaan kasvokkaisen kohtaamisen puolustamisesta puhuttaessa käytettiin aktiivimuotoa, jopa imperatiivia. Uhkaa välittävään puhetapaan ei siis yleensä sisällytetty ajatusta, että nuorisoalan toimijat itse olisivat mukana määrittämässä, miten digitaalisuus näkyy nuorisotyön sisällöllisissä prosesseissa.
Osassa vastauksista digitalisaation ei koettu pelkästään uhkaavaan “perusnuorisotyötä”, vaan suorastaan haastavan sen. Tässä puhetavassa vastaajan oma positio suhteessa kehitykseen oli vastustava: “perusnuorisotyö” nähtiin pysyvänä rakenteena, jonka yhteiskunnan yleinen digitalisaatiokehitys haastaa. Vastustavan puhetavan tulevaisuuskuva oli digitalisaation suhteen pessimistinen:
“Henkilökohtainen kohtaaminen jää digitalisaation jalkoihin.”
Synkän tulevaisuuskuvan vastustaminen kuvattiin reaktiivisena toimintana, jossa digitaalisaatio vyöryy päälle vääjäämättä ja muutokseen voi pyrkiä vaikuttamaan tulipaloja sammuttelemalla – eli jo tapahtuneita muutoksia arvostelemalla.
Sopeutumista ja sulautumista – kehitysmyönteiset
”Digitaalinen työ tulee sisältymään nykyistä selkeämmin luontevaksi osaksi nuorten kohtaamista erilaisissa ympäristöissä toimittaessa. Tällä hetkellä toimitaan vielä eri mahdollisuuksia satunnaisesti hyödyntäen, mutta kokonaisuutena ei olla vielä työajan käytöstä ja osaamisen vajeista johtuen voitu hyödyntää kaikkea niitä mahdollisuuksia mitä on jo olemassa. Nuoret ja työntekijät oppivat enemmän yhdessä.”
Sulautuvan digitaalisaation puhetapa näki muutoksen edellisiä kokonaisvaltaisempana. Muutosta ounastelevat vastaajat valmistautuivat puheissaan digitalisaatioon aktiivisina toimijoina. Sulautuvassa puhetavassa muutos nähtiin nuorisotyön ja digitalisaation yhdistymisenä yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa digitaalisuus on mukana eri muodoissaan sekä livenä että verkossa. Puhetapa huomioi digitalisaation sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet teknologiaoptimisteja laajemmin, alkaen nuorten osallisuudesta muutosprosessissa. Se kuvastaa niin sanottua ”sekä-että” –ajattelua, jossa tulevaisuus on sekä ”perusnuorisotyötä” että digitaalisuutta, ja työvälineet ovat työvälineitä, olivat ne sitten digitaalisia tai eivät. Puhetavassa nuorisopalvelut nähtiin elävänä, ajassa ja paikassa muuttuvana rakenteena:
Digitaalinen nuorisotyö tulee olemaan elävä osa nuorisopalveluja. Se tukee tai sitä tukee kohtaavat ja ryhmäpalvelut.
Muutoksen mekanismit kuvautuivat nuorisoalan toimijoiden aktiivisuuden ja aloitteellisuuden kautta. Koska suhde muutokseen nähtiin aktiivisena, ei puhetapa pyörinyt olosuhteiden tai tulevaisuuskuvien vastustamisen ympärillä. Sulautuvan digitalisaation puhetavassa nuorisoala tekee nuorisotyön digitaalisen tulevaisuuden.
Millä puheilla eteenpäin?
Nuorisoalan digitalisaatiota ei ainakaan toistaiseksi määritä mikään toimenpideohjelma, joten nuorisoalan toimijoilla on mahdollisuus olla itse aktiivisesti rakentamassa digitaalisen ajan nuorisotyötä. Itse ainakin toivoisin keskusteluun ennen kaikkea nuorisoalan toimijoita inspiroivaa puhetta – tavoitteita, haaveita, toiveita ja hullultakin kuulostavia visioita. Inspiroiva puhe voi toimia itseään toteuttava ennusteena ja tarinat tuppaavat kääntymään teoiksi. On tärkeää ottaa myös puheen tasolla aktiivinen rooli tulevaisuuden tekijänä.
