Arkisto

Digitaalinen nuorisotyö vaatii yhteistyötä - ja yrmeän karhun

07. marraskuun 2017

Kahdeksan satakuntalaista naapurikuntaa, Karhukunnat, kokivat samankaltaisia ongelmia nuorten tavoittamisessa ja tiedottamisessa sekä digitaalisuuden tuomisessa nuorisotyöhön.

Joissakin alueen kunnissa oli ollut aiemmin nuorille suunnatut nettisivut, mutta työntekijöillä ei ollut riittävästi aikaa tai teknistä osaamista päivittää niitä. Toisissa kunnissa palvelut julkaistiin paperisena vihkona, joka vanheni heti kun se oli julkaistu. Kumpikaan muoto ei tavoittanut kaikkia alueen nuoria halutulla tavalla eikä tieto ollut ajantasaista. Ongelma päätettiin ratkaista vuonna 2015 kokoamalla kaikki Karhukuntien nuorille suunnatut palvelut kahdelle nettisivulle: nuokka.fi ja jeesari.nuokka.fi. Nuokka keskittyy vapaa-ajan palveluihin ja Jeesarista nuori saa apua liittyen esimerkiksi opiskeluun, terveyteen ja työllisyyteen.

Sivujen tarkoitus on helpottaa nuoria ja nuorten kanssa toimivia löytämään tietoa nuorille suunnatuista palveluista sekä helpottaa digitaalisten palveluiden ylläpitoa. Yksi kunta otti päävastuun teknisestä puolesta ja sivuilla olevat toimijat tarkistavat itse tietojensa ajantasaisuuden ilmoittamalla muutoksista ylläpitäjille. Tällä tavoin kuntien nuorisotyössä pystytään keskittymään tasavertaisesti digitaalisen sisällön tuottamiseen ilman nettisivujen ylläpitämiseen vaadittavaa teknistä osaamista.

Sivujen julkaisun yhteydessä haluttiin luoda markkinointia varten jotain erilaista, uutta ja rohkeaa, mikä vetoaisi nuoriin ja jäisi mieleen. Aleksi Salmisen sivuille ja nuorisotyölle luoman maskotin Nuokkakarhun esikuvana toimi irlantilaiselta nuorten sivuston SpunOutin ”Ditch the Monkey”-niminen animaatiosarjan apina, joka yritti houkutella nuoria negatiivisuuteen ja passiivisuuteen. SpunOut-sivut kannustivat hylkäämään apinan, tulemaan mukaan toimintaan ja hakemaan apua. Nuokkakarhu on luonteeltaan negatiivinen, passiivinen ja yrmeä, mikä kuvastaa suomalaista mentaliteettia ja ”teiniangstia”. Nuorisotyön sloganina käytetäänkin lausetta: ”Älä kuuntele karhua”, jolla kehotetaan jättämään Nuokkakarhun kaltainen passiivisuus ja kannustetaan nuoria osallistumaan mukaan toimintaan. Grumpy Cat on toinen Nuokkakarhun inspiraation lähde, vaikkakaan Nuokkakarhu ei ole pahantahtoinen niin kuin hän.

Hahmon sanonnat on kirjoitettu nuorten käyttämällä Karhukuntien alueen murteella ja niissä on aina mukana hieman sarkastisuutta pilke silmäkulmassa. Sarkasmi on joskus vaikeaa kirjoitettuna, mutta nuoret ymmärtävät sitä. Se uppoaa nuoriin paremmin kuin ylipirteys ja juuri sen vuoksi Nuokkakarhu erottuu muista kaltaisistaan nuorisotyöllisistä maskoteista. Nuokkakarhu haluaa hyvää ja haluaa osallistua mukaan toimintaan, vaikka hän piiloutuukin yrmeyden ja kiukuttelun taakse, aivan kuten nuoretkin välillä.

Alueen nuorisotyö oli aiemmin hyödyntänyt Facebookia nuorten kohtaamisessa ja tiedottamisessa. Sivujen julkaisun aikoihin nuoret ottivat haltuun uusia sosiaalisen median palveluita, joihin nuorisotyö halusi lähteä mukaan. Karhukuntien nuorisotyön Facebook-, Instagram, Snapchat-, Twitter- ja Youtube-tili päädyttiin nimeämään maskotin mukaan: @nuokkakarhu. Tilejä päivittävät paikalliset nuoret, nuorisotyöntekijät ja muut nuorten kanssa työskentelevä. Useamman päivittäjän voimin sosiaalisen median kanavilla on uutta materiaalia useammin kuin yhden kiireisen nuorisotyöntekijän kanavassa. Nuokkakarhun sosiaalisen median kautta tiedotetaan nuoria kiinnostavista ajankohtaisista asioista, tarjotaan viihteellisempää sisältöä, järjestetään kampanjoita ja osallistetaan nuoria vaikuttamaan nuorille suunnattuihin palveluihin.

Kesätyöpaikkojen hakemisestakin voi viestiä Nuokkakarhun huumorilla ja se taipuu myös ajankohtaisiin meemeihin.

Nuokkakarhusta on tehty laminoituja versioita, joista voi ottaa mukaan nuorisotilalle, tapahtumiin ja toimintaan. Laminoidun Nuokkakarhun puhekuplaan voi kirjoittaa valkotaulutussilla mitä karhu voisi juuri sillä hetkellä sanoa. Karhun kanssa voi ottaa selfien ja sen taakse voi vaikka piiloutua, jos nuori ei halua kasvojaan näkyviin somekuvissa. Karhu on madaltanut työntekijöiden kynnystä ottaa kuvia sosiaaliseen mediaan ja kertomaan toiminnasta sen avulla. Nuokkakarhusta on lisäksi tehty kustomoituja versioita. Esimerkiksi jouluna karhulla on tonttulakki päässä, kun taas pelinuorisotyölliseen toimintaan sopivalla Pelikarhulla on pelikuulokkeet ja ohjain.

 

Nuokkakarhu on otettu hyvin vastaan ja nuoret pitävät hänestä:

”Nuokkakarhu on best.”

”Nuokkakarhusta tulee sellainen olo, ettei aina tarvitse olla niin pirtee ja jaksaa.”

”Se on niin suloinen. Tekis mieli halata sitä.”

Yhteisten nettisivujen ja somekanavien luominen pelkästään eivät riitä digitaalisen nuorisotyön toteuttamiseen, vaan se vaatii jatkuvaa uuden oppimista ja kehittymistä. Karhukuntien nuorisotyöntekijät perehtyvätkin digitaaliseen nuorisotyöhön, ilmiöihin ja nuorten käyttämiin uusiin sosiaalisen median palveluihin yhteisten koulutusten ja kokeilujen avulla. Nuokkakarhun somekanavien, nuorten työryhmien ja Nuortenideat.fi-vaikuttamispalvelun avulla olemme saaneet kerättyä nuorten näkemyksiä ja mielipiteitä digitaalisen nuorisotyön kehittämiseen.

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto

Sinua saattaisi kiinnostaa