Tuoreen OECD:n vuoden 2012 PISA-tutkimusta ja sen tietokoneen käytön ja oppimistulosten yhteyksiä käsittelevän raportin mukaan lähes kaikilla (99 %) tutkimukseen osallistuneilla 15-16-vuotiailla suomalaisnuorilla oli mahdollisuus käyttää Internetiä kotonaan. Viidennes suomalaisnuorista on käyttänyt Internetiä ensimmäisen kerran 6-vuotiaana ja suurin osa (80 %) on aloittanut Internetin käytön viimeistään 9-vuotiaana.
Hätkähdyttävää on kuitenkin se, että nuorten Internetin käytön aikaisesta aloittamisesta huolimatta, suomalaisnuorten teknologian välineellinen ja informaation hankintaan liittyvä hallinta on toistuvasti todettu varsin puutteelliseksi ja nuorten omatkin arviot omasta osaamisestaan heikoiksi (esim. Kaarakainen & Kivinen 2015; Kiili 2012; OECD 2011). Yhdeksi syyksi sille, ettei suuri osa nuorista hallitse tietotekniikan hyötykäyttöä opiskelussa tai vaikkapa arjen asioinnissa nostetaan YLEn taannoisessa jutussa Jyrki Kasvin sanoin populaariin keskusteluun omaksuttu käsitys diginatiiveista.
Diginatiiveista puhutaan monessa yhteydessä ajatellen, että nuoret yleisesti ottaen hallitsevat uudet teknologiat. Tutkimusevidenssi ei kuitenkaan tue näkemystä nuorista osaavina teknologian hyödyntäjinä. Eszter Hargittai muistuttaa tutkimuksessaan Digital Na(t)ives? nuorten teknologiataitojen olevan hyvin vaihtelevia, eikä edes teknologian käyttökokemuksen kontrolloiminen poista hänen mukaansa osaamiseroja nuorten välillä. Vastaavasti myös Shelia Zimic haastaa artikkelissaan Not so ’techno-savvy’ käsityksen nuoremmista sukupolvista digitaalisesti kompetentteina ja muistuttaa, etteivät empiiriset havainnot tue näitä käsityksiä, sillä erilaiset osaamista tuottavat Internetin käyttötavat vaihtelevat suuresti käyttäjien ikään ja sukupolveen katsomatta. Neil Selwyn huomauttaa puolestaan artikkelissaan The digital native – myth and reality, että yleisesti ottaen nuorten teknologian käyttö on huomattavasti passiivisempaa, yksinäisempää, satunnaisempaa ja vähemmän vaikuttavaa kuin mitä retorinen puhe diginatiiveista antaa olettaa.
Koulutussosiologian tutkimuskeskuksessa (RUSE) on kerätty tutkimusaineistoa nuorten teknologian käyttötottumuksista ja ICT-taidoista. Kaikkiaan vuosien 2014 ja 2015 aikana on testattu yli 3200 12-22-vuotiasta nuorta yläkouluista ja toiselta asteelta. Näiden lisäksi on tavoitettu satakunta koulutuksen ulkopuolella olevaa, niin sanottua koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Tähänastiset alustavat tutkimustuloksemme osoittavat, että nuorten osaaminen on hyvin vaihtelevaa ja erot yhtäältä yksilöiden sekä toisaalta tyttöjen ja poikien osaamisessa ovat suuret. Sukupuoli ei kuitenkaan selitä todettavia osaamiseroja, vaan erot syntyvät nuorten erilaisten teknologian käyttötottumusten seurauksena.
Yleisesti ottaen nuoret suosivat arjessaan älypuhelimia, viestivät ahkerasti pikaviestimin, lataavat netistä musiikkia, hakevat tietoa ja seuraavat sosiaalista mediaa, erityisesti verkostoitumis- sekä kuvan- ja videonjakopalveluita. Siirryttäessä yläkoulusta toiselle asteelle laitteiden käyttö monipuolistuu opintojen edellyttäessä usein muunkin kuin älypuhelimen aktiivikäyttöä. Sukupuolten väliset erot käyttötottumuksissa ovat selkeät. Tyttöjen käyttötottumuksissa korostuvat älypuhelimet, pikaviestimet, kuvanjako- ja verkostoitumispalvelut sekä musiikin kuuntelu. Etenkin omaan sisällön tuottamiseen liittyvien ohjelmistojen käyttö jää keskimäärin olemattomaksi, joskin koulutyöhön liittyviä tekstinkäsittely- ja vastaavia ohjelmistoja tytöt hyödyntävät etenkin toisella asteella. Poikien, etenkin yhdessä toisten pelaajien kanssa video- ja tietokonepelejä pelaavien peliaktiivien käyttötottumukset puolestaan ovat tyttöjä laaja-alaisemmat; pelaamisaktiivisuus yhdistyy ajankohtaisasioiden ahkeraan seuraamiseen, tiedonhakuun, oman digitaalisen sisällön tuottamiseen sekä myös opiskelussa tarvittavien työvälineiden keskimääräistä ahkerampaan hyödyntämiseen. Toisaalta poikien joukossa on tyttöjä enemmän teknologian käytön suhteen passiivisia nuoria.
Yhdessä tuttujen tai ympäri maailmaa löytyvien pelikaverien kanssa pelaamisen yhdistyminen muita nuoria laaja-alaisempaan teknologian hyödyntämiseen on kiinnostava ja lisätutkimusta odottava aihealueensa. Tähänastisten analyysiemme keskeinen havainto on, että ahkeraan (monin)pelaamiseen liittyvät itse pelaamista laajemmat, mutta siihen nivoutuvat käyttötottumukset edistävät nuorten teknologiataitoja huomattavasti enemmän kuin käyttötottumusten rajoittuminen sosiaaliseen viihteeseen ja pikaviestittelyyn mobiililaitteella. Koska aktiivipelaajien enemmistö on poikia, menestyvät pojat ICT-taitoja mittaavassa testissä tyttöjä paremmin. Paljon pelaavat tytöt menestyvät kuitenkin vähintään yhtä hyvin kuin vastaavalla tapaa teknologiaa käyttävät pojatkin, joten sukupuoli ei sinällään ole osaamiserojen taustalla. Osaamiserot selittyvät tottumuksilla ja tavoilla, joilla nuoret teknologiaa arjessaan käyttävät ja siitä, millaista osaamista käyttö käyttäjiltään edellyttää ja toisaalta käyttäjissään synnyttää.
Peruskoulunsa päättäneistä suomalaisnuorista vuosittain noin 7–9 prosenttia ei jatka tutkintotavoitteista opiskelua. Näiden niin sanottujen koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ICT-taidoissa todetaan hälyttäviä puutteita, sillä heidän osaamisensa jää keskimäärin jälkeen jopa yläkoululaisista. Huomattavaa on, että koulupudokkaiden joukossa sukupuolella ei ole yhteyttä ICT-taitoihin, vaan heidän keskuudessaan osaamattomuus koskettaa yhtä lailla poikia kuin tyttöjäkin.
Tämän vuoden Nuorisotutkimuspäivillä koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten osaamattomuutta ja Internet-yhteisöihin osallistumattomuutta käsitellään Nuorten osallisuuden työryhmässä osana omaa ja kollegani Marjut Muhosen esitystä ”Osallisuus ja osattomuus nuorten teknologian käyttötottumuksissa”. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten heikot taidot nimittäin yhdistyvät teknologian, etenkin sen tarjoamien vuorovaikutteisten palvelujen muita nuoria vähäisempään käyttöön. Siinä missä toisen asteen opiskelijoista yli 80 prosenttia osallistuu jollain tavoin johonkin joko sosiaaliseen mediaan tai pelaamiseen ankkuroituvaan vuorovaikutteiseen Internet-yhteisöön, koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevista vastaavan ikäisistä nuorista näihin sosiaalisen kanssakäymisen nykymuotoihin ottaa osaa vain puolet tutkituista nuorista.
Näin koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ovat vaarassa syrjäytyä myös nuorille tyypillisistä Internet-yhteisöistä, jotka ovat Myllyniemen ja Bergin (2013) mukaan merkittävä sosiaalisuuden areena nuorten keskuudessa. Havainto korostaa tarvetta tarttua nuorten osaamis- ja osallistumispuutteisiin osana laaja-alaisempaa syrjäytymisen ehkäisemistä. Toisinaan on nostettu esille huoli nuorten syrjäytymisestä ja siihen mahdollisesti liittyvästi radikalisoitumisen riskistä virtuaalimaailmoissa. Yhtä relevantti huolenaihe on kuitenkin myös marginalisoituminen niistä virtuaalimaailmoista, joissa muut nuoret vertaisiaan kohtaavat.
Yksi yritys tarttua nuorten heikkoihin valmiuksiin on Euroopan sosiaalirahaston tukema RUSEn koordinoima #ICTKnowhow-hanke, joka tarjoaa vapaasti käytettäväksi nuorten parissa työskenteleville sekä #ICTtaitomittarin että opiskelumateriaalin, jonka avulla nuorten puutteellisia taitoja voi kehittää pienissä erissä vaikkapa osana nuorisotyötä. Materiaali on selkokielistetty, joten se soveltuu myös maahanmuuttajanuorten ja kielellisistä erityisvaikeuksista kärsivien nuorten kanssa työskentelyyn.
