Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia Internetin varhaisena sukupolvena

Nuorten vaikutusmahdollisuudet netissä olivat kovin erilaiset 2000-luvun alussa verrattuna nykypäivän kasvoilla esiintymiseen. Meille kotiin ensimmäinen Internetiin kytkettävissä oleva tietokone tuli vuonna 1998, joskin pari vuotta aikaisemmin olin ne kirjastosta löytänyt. Internet-yhteys oli aina niin ihanaa yhteysääntä soittava 56 kbps -modeemi, joka perustui minuuttilaskutukseen. Tunnin oleskelu netin jännässä maailmassa maksoi saman verran kuin sen mittainen lankapuhelu.

Tajusin nopeasti netin ja tietokoneiden olevan itselleni ”se juttu”. Ei ollut tubettajia tai Twitchiä, josta toisten pelaamista olisi voinut helposti seurata. Sen sijaan keräännyimme kaveriporukalla yhden luokse ja kaksi katsoi sekä neuvoi vierestä, kun yksi pelasi. Pelaamiseen minut innosti vuonna 1998 julkaistu reaaliaikastrategiapeli Starcraft ja sen lisäosa Broodwar. Sen äärellä vietettiinkin kaverin kellarissa useat kesäpäivät ulkoleikkien lomassa.

Nuoren Vasilin kokemukset varhaisesta piratismista

Vuonna 1999 tapahtui koko musiikki- ja levyteollisuutta järisyttänyt ohjelmistojulkaisu, käyttäjältä käyttäjälle musiikkia MP3-tiedostoina välittänyt Napster. Noilla netin nopeuksilla yksittäisen tiedoston lataukseen meni 7–9 minuuttia, kun se nykypäivänä tapahtuu muutamassa sekunnissa. Radiosta nauhoittamisen tai CD-levyjen ostamisen sijaan meillä nuorilla oli pääsy rajattomaan musiikkiarkistoon, joskin laittomasti. Piratismi räjähti yleisesti vielä nykyiselläänkin käytössä olevan bittorrent-tekniikan, yhteysnopeuksien kasvun ja jatkuvasti päällä olevan ADSL-netin myötä käsiin. Muistan vieläkin, miten täpinöissäni olin virtuaalisesta DVD-asemasta, johon iso-päätteisiä pelien levykuvatiedostoja pystyi apuohjelmilla lisäämään. Steamin myötä tuokin on monelta jo unohtunut, saati sitten fyysisten pelilevyjen osto. Varattomalle nuorelle se oli kuitenkin kulttuurisesti välttämätön pikkurikos.

Emme kavereiden kesken ajatelleet lataamisen olevan mitenkään ihmeellinen asia, vaikkakin jokin siinä sai aikaan pienen jännityksen ja väärinteon tunteen. Vanhempamme eivät tienneet, tai sitten jättivät tarkoituksella kysymättä, mitä me netissä oikein puuhasimme. Lupa piti kysyä vain nettiin menemiseen, kun lankapuhelin oli silloin poissa pelistä. Jos ajatteluani silloin pitäisi jotenkin kuvata, oli se tietynlaista kansalaistottelemattomuutta ja halveksuntaa isoja levyfirmoja kohtaan. Mielenosoitus jättämällä CD-levyt kauppaan.

Nykyisin hallitsevat videon ja musiikin striimauspalvelut. Sisältöä on tarjolla laajalla skaalalla kaikista maailman kolkista, olkoon se sitten mainosrahoitteista tai kuukausimaksuun perustuvaa. Välitön pääsy kaikkeen viihteeseen pikkurahalla kuukaudessa on painanut piratismia epäilemättä nuorten keskuudessa alas. Spotify löytyy jokaisesta puhelimesta, enkä ole yhdelläkään massiivista MP3- tai FLAC-kokoelmaa nähnyt.

Nuorena vaikuttajana keskustelualueilla

Koska tietotekniikka kiinnosti, ajauduin Mikrobitin keskustelualueelle, jossa kirjoiteltiin pelkän nimimerkin takaa, omia profiilisivuja ei ollut. Alusta oli yksinkertainen foorumi, johon oli pääsy vain kyseisen lehden tilaajilla. Oli jotenkin kutkuttavaa vastailla ihmisten kysymyksiin, vaikka en niihin 15-vuotiaana suoraan vastausta tiennytkään. Olin kuitenkin kiinnostunut ottamaan kantaa monimutkaisiin ongelmiin, ja Googlen lanseerauksen myötä tiedon hakeminen helpottui huomattavasti. Altavista kun ei ollut se notkein mahdollinen hakukone.

Kirjoitin foorumille paljon, monta kertaa päivässä, useita kymmeniä vastauksia. Sain nuoresta iästäni huolimitta jonkinlaisen asiantuntija-aseman, ja tähän liittyen mieleeni on jäänyt kerta, kun kysyin itse bitin ja tavun eroista. Vastaukseksi sain jotakuinkin: ”täh, luulin et jätkä tietää näiden eron unissaanki”. Tässä vaiheessa olo oli kieltämättä typerä, olisin tietenkin voinut kaivaa vastauksen muualta, riskeeraamatta Mikrobitin foorumeilla saamaani arvostusta.

Tässä kohti mukaan astuivat datanomiopinnot, joiden aloittamista erityisesti isäni vastusti jyrkästi. Lukio oli kuulemma ainut järkevä vaihtoehto. Pidin kuitenkin pääni. Opinnot olivat minulle suhteellisen helpot, kun olin jo harrastuneisuuteni kautta kasannut melkoisen tietomassan. Tässä kohtaa mukaan astui IRC, IRC-Galleria ja uusi foorumialusta afterdawn.com, kun Mikrobitin tilaustani ei enää jatkettu. IRC-Galleria oli alun perin IRC:n käyttäjille tarkoitettu, noh, galleria. Ideana oli laittaa naama nimimerkin taakse, Instagramin ja Facebookin tapaan. Palvelu löysi kuitenkin myös IRC:n ulkopuoliset käyttäjät nopeasti, ja se olikin sukupolveni sosiaalinen media. Tuttavallisesti ”Galtsuun” sai luotua ryhmiä, ja oli täysin tavallista sekä hyväksyttävää mennä kommentoimaan täysin tuntemattomien kuvia.

Jatkoin kirjoittelua Afterdawnin keskustelualustalla. Tämä harmitti alkuun paljon, sillä jouduin lähtemään taas rakentamaan mainetta nimimerkilleni tyhjästä. Palkkiona työstä oli mieltä lämmittävät kiitokset joltain päivänsä pelastuksen saaneelta. Paljon alustaa käyttävänä aloin myös ilmiantamaan asiattomuuksia ja spämmiä. Pari kuukautta tämän jälkeen sain viestin firman toimitusjohtajalta, joka tarjosi moderaattorin paikkaa.

En asiaa silloin suuremmin tiedostanut, mutta näin jälkikäteen asiaa ajatellen; kyllähän se valta nosti vähän nestettä 16-vuotiaan päähän. Valta poistaa ketjuja, yksittäisiä viestejä, ja antaa käyttäjille jäähyjä sääntörikkomuksista oli erittäin koukuttavaa. Onneksi palvelussa oli hyvä systeemi, jossa jäähyt piti perustella admineille, ja pysyviä banneja annettiin aniharvoin. Tässä kokeneempien moderaattoreiden ja adminien yhteisö oli korvaamaton maan pinnalle laskija. Kaikki tehtiin kuitenkin nimimerkin takaa, ja harvan niistä olisi voinut yhdistää kasvoihin. Saisin varmasti omia viestejäni tuolta ajalta kaivettua, mutta ehkä parempi jättää se väliin. 😉

Nykypäivään

Foorumikulttuuri on hiipunut huippuvuosistaan todella paljon sosiaalisen median tulon jälkeen. Diginatiivit osaavat itse etsiä tietoa, eikä sen välttämättä tarvitse olla suomeksi. Hiljattain suljettiin Otavan omistuksessa ollut legendaarinen Muropaketti, joskin sen perustaja Sampsa Kurri oli siirtynyt myynnin jälkeen eteenpäin suomalaista tietotekniikkasisältöä tuottavaan io-techiin. Siellä foorumikulttuuri kukoistaa, mutta tekstistä päätellen monet kirjoittajat ovat vähintään itseni ikäisiä pitkäaikaisia harrastajia, jotka ovat kasvaneet sen mukana. Tämä johtopäätös vain kasvokkain käymistäni kaupoista, joissa vastassa on melkeinpä poikkeuksetta ollut kaltaiseni 30+ vuotias karvaturpa.

Tätä kirjoittaessani olen pohtinut paljon, miten erilaista oma nuoruuteni oli verrattuna vuoden 2000 jälkeen syntyneisiin. Kyllähän me hölmöilimme, mutta niistä ei päätynyt kuvia tai videota sosiaaliseen mediaan kaikkien kauhisteltavaksi. Nykyisin nuoret saavat todella paljon huomiota mediassa ja videot leviävät laajasti myös varsinaisen ulkopuolella. Monelta tuntuu unohtuvan, että me itse olimme myös nuoria. Sosiaalisen median dokumentaatiovirtaa omasta 13–18-vuotisajasta ei onneksi ole, ja hyvä niin.