Suomalaisissa peruskouluissa aletaan opiskella ohjelmointia osana matematiikan opetusta vuonna 2016. Viimeisen vuoden aikana ohjelmoinnin opiskelu on kasvattanut suosiotaan. Uutisissa on kerrottu siitä, miten eri-ikäisille suunnatuille koodauskursseille on kova tunku. Ohjelmoinnista puhutaan niin oikeutena ja velvollisuutena, kansalaistaitona, aikamme yleissivistyksenä kuin tasa-arvoasianakin.
Tutkijana minua on kiehtonut se, millaisesta taidosta ohjelmoinnin opiskelussa on kyse, miten tällaisen taidon tarvetta perustellaan ja millaisessa yhteiskunnassa tätä uutta ’kansalaistaitoa’ tai ’yleissivistystä’ tarvitaan. Lisäksi kiinnostavaa on se, ketkä uutta taitoa pääsevät määrittelemään ja mistä lähtökohdista he edistävät asiaa. Mediakasvattajien, nuorisotyöntekijöiden ja tutkijoiden ääni on jäänyt kuulumatta asiasta käydyssä julkisessa keskustelussa.
Koodausoppia on mahdollista saada verkossa toimivien opetussivustojen lisäksi kirjastojen, mediakeskusten, järjestöjen ja ohjelmistoyritysten kursseilla, kerhoissa ja leireillä. Näissä ohjelmointia on opittu ikäryhmästä riippuen leikkimällä, ”kuivaharjoitteluna” eli komentoja muotoilemalla, tutustumalla robotteihin, liikuttelemalla jotakin – usein söpöä öttiäistä – graafisessa käyttöliittymässä tai suunnittelemalla ja toteuttamalla sovellus, peli tai verkkosivu. Joillakin kursseilla on lisäksi tutustuttu uusimpaan teknologiaan, kuten esineiden internetiin, Googlen älylaseihin tai 3D-tulostukseen.
Ohjelmoinnin opiskelun tarvetta on perusteltu uutisissa ja aiheesta kirjoitetuissa oppaissa pääasiassa kolmella tavalla.
Ensinnäkin ohjelmoinnin opiskelu on tasa-arvoasia. Jos ymmärrys koodista keskittyy vain harvoille, myös valta on harvoilla. Jokaisella on siis oikeus oppia ohjelmointia, koska tulevaisuuden rakentajia ovat tietokoneita käyttävät ihmiset ja jokaisella pitää olla oikeus osallistua tähän rakennustyöhön. Tällaisen väitteen vastustaminen on lähes mahdotonta, koska tällöin tulee riistäneeksi toiselta jotakin, mihin hänellä on oikeus.
Toinen perustelu ovat ohjelmoinnin avulla opittavat taidot: looginen ja luova ajattelu, tarkka työskentely, hahmotuskyky ja ongelmien ratkaisutaito. Näiden taitojen tärkeydestä osana peruskouluopetusta ei varmasti tarvitse kiistellä. Sen sijaan voidaan kysyä, onko ohjelmointi välttämätöntä kyseisten taitojen oppimiseksi tai edistääkö se kyseisten taitojen oppimista parhaiten. Jos ohjelmoinnin opetuksen puolestapuhujilta kysytään, vastaus on ”kyllä”. Tätä he perustelevat sillä, että oppilaat haluavat opetukseen lisää tieto- ja viestintätekniikkaa. Ohjelmoinnin uskotaankin olevan ratkaisu siihen, että kouluopetus puhuttelisi oppilaita enemmän ja liittyisi tiiviimmin heidän elämismaailmaansa.
Kolmas perustelu liittyy IT-osaajien koulutukseen ja kansantalouteen. Ohjelmoinnin opetuksessa nähdään mahdollisuus paikata IT-osaajien vajetta työmarkkinoilla. Samalla ajatellaan, että lapset oppivat taitoja, jotka auttavat heidän työllistymistään. Lisäksi yleisen ohjelmoinnin opetuksen uskotaan houkuttelevan tyttöjä miesvaltaisiin IT-ammatteihin. Taustalla on oletus siitä, että ohjelmistoala on Suomen kansantalouden pelastaja. Opetuksen aloittamista pidetään välttämättömänä, koska Suomen pelätään jäävän jälkeen maailmantalouden kilpailussa. Väite jälkeen jäämisestä on kuitenkin liioittelua: vain Viro ja Iso-Britannia ovat aloittaneet ohjelmoinnin opetuksen kouluissa ennen Suomea. Etelä-Korea etenee asiassa Suomen kanssa samassa aikataulussa, ja Singaporessa ja Yhdysvalloissa asiaa harkitaan. Suomi on toisin sanoen eturintamassa.
Ohjelmoinnin opetuksen tarvetta ei ole juurikaan kyseenalaistettu julkisessa keskustelussa. Huomiota kiinnittää se, miten vähän keskustellaan ohjelmoinnin opetuksen sisällöistä. YLE uutisoi hiljattain, että opetus- ja kulttuuriministeriö on turvautunut yritysten apuun valmistautuessaan ohjelmoinnin opetuksen aloitukseen. Uutisessa haastateltu opetusministeriön kehittämispäällikkö Jarkko Moilanen perustelee yritysyhteistyötä sillä, että koko yhteiskunnan voimavaroja tarvitaan muutosten aikaansaamiseksi. Yhteistyö alan erityisosaajien kanssa on uuden asian kehittämisessä perusteltua. Onko vaarana kuitenkin, että tulevassa opiskelussa yritysmaailman intressit korostuvat ja syrjäyttävät näkökulmat, jotka haastavat niitä?
Ohjelmoinnin opetuksesta käydyissä julkisissa puheenvuoroissa esimerkiksi teknologian merkityksen arviointiin liittyvät teemat ovat puuttuneet. Tästä uudesta kansalaistaidosta puhuttaessa ei ole edes sivuttu kysymyksiä ihmisten teknologiasuhteesta saati taidoista arvioida teknologiaa kriittisesti. Kutsun näitä kysymyksiä pohtivaa lähestymistapaa kriittiseksi teknologiakasvatukseksi. Se tarjoaa keskusteluun näkökulman, jossa tarkastelun kohteeksi otetaan se, miten teknologia muokkaa havaintojamme ja ajatteluamme. Tarkoituksena on kehittää sellaista ymmärrystä teknologiasta, joka mahdollistaa vaihtoehtojen kuvittelemisen ja luomisen sekä vahvistaa omaehtoista toimijuutta.
Ymmärrys teknologian merkityksestä omassa elämässä ja yhteiskunnassa yleisemmin on ensiarvoisen tärkeää, jos kuvaukset nykyistäkin teknologisemmasta tulevaisuudesta pitävät paikkansa. Mielestäni uuden kansalaistaidon pitää olla enemmän kuin olemassa olevien ohjelmointikielien osaaminen tai niiden logiikan ymmärtäminen. Meidän on myös kyettävä arvioimaan, millaisen teknologian kanssa haluamme elää.
On tärkeää, että luomme ohjelmoinnin opetukseen sellaisen mallin, joka kattaa kaikki uuden kansalaistaidon kannalta tärkeät kysymykset, sillä Suomi on ohjelmoinnin opetuksen eturintamassa ja luultavasti tulevaisuuden mallimaana. Keskustelua uusista taidoista pitäisikin käydä laajasti eri alojen osaajien kesken. Mukaan keskusteluun kaivataan nuorisotyöntekijöitä ja mediakasvattajia, jotka tietävät, millainen nuorten suhde teknologiaan on ja millaista tukea nuoret tarvitsevat teknologisen ympäristönsä ymmärtämiseen.
