Verkkonuorisotyö on terminä hankala, ehkä jopa huono. Se voi kuulostaa hassulta, kun tämän sanojana on ihminen, joka työskentelee Verkkonuorisotyön valtakunnallisessa kehittämiskeskuksessa. Pyrin tässä kirjoituksessa avaamaan havaintoja tämän takaa.
Ennen sitä on kuitenkin hyvä tuoda esille, että verkkonuorisotyö ei ole myöskään ainoa käytetty termi: on puhuttu esimerkiksi verkkoperustaisesta nuorisotyöstä, nettinuorisotyöstä, tietokonevälitteisestä kohtaamisesta, virtuaalisesta nuorisotyöstä tai verkossa tehtävästä nuorisotyöstä. Termit eivät rajoitu vain nuorisotyöhön. Nuorisotyön ohella myös muussa nuorten parissa tehtävässä työssä hyödynnetään verkkoa. Siksi verkkonuorisotyön rinnalle on muodostunut termi ”nuorille suunnattu verkkotyö”, tai on puhuttu esimerkiksi nuorten verkkopalveluista sekä virtuaalisista vuorovaikutuspalveluista. Nuorisotyön näkökulmasta on kuitenkin eroa sillä, puhutaanko nuorille suunnatusta verkkotyöstä vai verkkonuorisotyöstä. Nuorille suunnattua verkkotyötä ja verkkonuorisotyötä yhdistää lähtökohtaisesti työn kohteena oleva joukko, nuoriso. Selkein ero näiden kahden välillä on ehkä kuitenkin työn tavoitteita koskevissa lähtökohdissa. Nuorille suunnatussa verkkotyössä lähtökohtana on usein enemmänkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten toimintaa ohjaavat ammatilliset tavoitteet, kuten esimerkiksi seksuaaliterveyden ja ennaltaehkäisevän päihdetyön edistäminen tai lastensuojelulliset periaatteet. Verkkonuorisotyössä työn lähtökohtana ovat nuorisotyölliset tavoitteet, jotka usein ovat enemmän painottuneita ennaltaehkäisevään työhön. Mitä sitten on verkkonuorisotyö, tai eroaako verkkonuorisotyön tavoitteet sellaisesta nuorisotyöstä, jossa ei käytetä verkkoa – verkottomasta nuorisotyöstä?
Verkkonuorisotyötä on myös pyritty määrittelemään. Vuonna 2011 julkaistussa Sähköä ilmassa -kirjassa päädyttiin käyttämään määritelmää ”verkkoperustainen nuorisotyö” (Merikivi ym. 2011, 24). Sillä viitattiin kaikkeen sellaiseen nuorisotyöhön, jossa hyödynnetään verkkoa tai käsitellään verkkomaailmaan liittyviä ilmiöitä, esimerkiksi mediakasvatuksen näkökulmasta. Kirjassa esitetyssä määrityksessä verkkonuorisotyöllä tarkoitetaan menetelmiä, kuten verkkokeskustelua, reaaliaikaista nuorisotyötä verkossa, verkkonuorisotalotyötä eli virtuaalisia nuorisotiloja sekä moniammatillista verkkonuorisotyötä. Kyseinen määritelmä perustuu kuitenkin pitkälti kokemuksiin chat-pohjaisista nuorisotyön muodoista ja siten se rajaa verkkonuorisotyön tietynlaiseen tapaan hyödyntää verkkoa nuorisotyössä. Sosiaalisen median yleistyminen nuorten ja työntekijöiden parissa Sähköä ilmassa -kirjan kirjoittamishetkellä kuitenkin muutti vahvasti verkkokulttuuria ja siten myös niitä käytäntöjä, joilla verkkoa hyödynnetään nuorisotyössä.
Chat-pohjaisissa tavoissa toteuttaa verkkonuorisotyötä tai nuorille suunnattua verkkotyötä on lähtökohtana usein keskustelu, joka perustuu kysymyksiin, kuten ”mitä kuuluu?”, ”miten menee?” tai ”haluaisitko jutella jostain?”. Keskustelu tapahtuu yleensä joko ryhmässä tai pelkästään työntekijän ja nuoren välillä. Riippuen ympäristöstä tai toiminnan järjestäjän linjauksista, keskustelijat ovat tunnistettavissa tai toimivat anonymiteetin takaa. Tämä lähtökohta muodostaa tilanteen, jossa nuoren on helppo puhua elämästään ja työntekijän päästä käsiksi aihealueisiin, jotka mahdollisesti hidastavat nuoren matkaa tasa-arvoiseksi ja täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Nuorisotyön termeillä on helppoa mieltää tämänkaltainen toiminta painottumaan enemmän kohdennetun- tai erityisnuorisotyön piiriin, ja siten lähemmäksi korjaavan työn lähtökohtia. Pysyäksemme nuorisotyön perinteisissä käsitteissä, voisikin kysyä, millaista olisi ennaltaehkäisevä ja esimerkiksi avoin tai kulttuurinen verkkonuorisotyö?
Nuorisotyössä usein keskiössä on keskustelun ohella toiminta. Sen lisäksi, että kysytään ”mitä kuuluu?”, nousee keskustelun avaajaksi usein kysymys ”mitä tehtäisiin?”. Verkkonuorisotyöstä puhuttaessa keskustelusta puuttuvat usein ne toiminnan muodot, joissa nuoret joko keskenään tai ohjaajalähtöisesti tekevät yhdessä jotain. Tähän vaikuttaa lähtökohtaisesti kaksi tekijää. Ensinnäkin, verkkoa käytetään nuorisotyössä tällä hetkellä ensisijaisesti työkaluna tai välineellisesti: pääsääntöisesti joko viestinnällisiin tarkoituksiin tai yhteydenpitoon nuoren kanssa (kts. Hyry 2013, 8). Internet ja interaktiivinen media mahdollistaisi suhteellisen rajattoman valikoiman vaihtoehtoisia tapoja ja työkaluja nuorisotyön tarpeisiin. Suurinta osaa näistä vaihtoehdoista, vaikkapa uudenlaisiksi tavoiksi hyödyntää teknologiaa, ei olla juurikaan pohdittu. Miksi näitä mahdollisuuksia ei sitten hyödynnetä paremmin? Verken tekemien kyselyjen tulosten perusteella on tulkittavissa, että tämä johtuu pääsääntöisesti työhön käytettävän ajan ja ohjeistusten puutteesta sekä tarvittavan laitteiston ja osaamisen vähyydestä.
Työntekijät näkevät verkon ja interaktiivisen median keskeisenä osana omaa työtään ja nuorten elämää, mutta ihan kaikkeen ei kuitenkaan yksittäinen nuoriso-ohjaaja tai nuorisotyön yksikkö pysty. Se vaatisi isomman kulttuurisen muutoksen nuorisotyössä. Sellaisen, jossa verkko ja interaktiivinen media nähdään työkalun sijaan toimintaympäristönä: samankaltaisena, fyysisen ympäristön ohella olevana, yhtä merkityksellisenä, todellisena ja rikkaana. Tämä ratkaisu on jo tehty joissain organisaatioissa. Muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Hengellinen elämä verkossa -hanke on kiteyttänyt hyvin tämän muutoksen tarpeen ja nähnyt verkon ja interaktiivisen median toimintaympäristönä, johon jalkautumista heidän organisaatiossa ei voida ohittaa.
Toisekseen, käytännön esimerkkejä toiminnallisesta verkkonuorisotyöstä on olemassa toistaiseksi vielä vähän. Se ei tarkoita, etteikö niitä olisi. Tämänhetkiset esimerkit liittyvät usein pelaamiseen: nuoret pelaavat eri paikkakunnilla toisiaan vastaan NHL14-liigassa, seikkailevat Munkkivuoren nuorisotalon ohjaajan kanssa Dungeons & Dragons Onlinessa tai rakentavat yhdessä pelipalvelimella isoa ristiä Tampereen seurakuntien bittileirin Minecraft-palvelimella. Toisaalta, Helsinki Freedom Records piti yllä hetken aikaa Anna Mun Laulaa -palvelua, jossa nuori pystyi taltioimaan oman esityksensä kotonaan ja laittamaan sen HFR:n palveluun, ja tätä kautta saamaan omalle ilmaisulleen palautetta ja ohjautumaan Freedom Recordsin toimintaan.
Mahdollisesti on vielä kolmaskin syy, miksi toiminnallista verkkonuorisotyötä tehdään vähemmän kuin keskusteluun tai yhteydenpitoon pohjautuvaa työtä. Moni nuorisotyön organisaatio, niin kunnissa, seurakunnissa kuin järjestöissä, kohdistaa työtään siten, että kohderyhmä määritellään alueellisen jaon perusteella. Varsinkin kuntien osalta tämä on hyvin selkeästi merkitty kuntalain 2 §:ssä. Avointen nuorisotalojen kohdalla tämä maantieteellinen alue voi varsinkin suuremmissa kaupungeissa olla hyvinkin pieni, esimerkiksi vain jokin tietty lähiö. Toiminnan järjestämistä varten tarkoitettu resursointi myös usein jaetaan tällä perusteella. Verkkonuorisotyössä kohderyhmää ei kuitenkaan voida täysin määritellä siten, että osallistujien tahdotaan olevan vain tietyltä alueelta. Tämä tahtotila kuitenkin näkyy vielä niissä keskusteluissa, joissa puhutaan uudenlaisen verkkotyön kehittämisestä, ja on siten tekijänä olemassa. Nuorisotyöhön kohdistuvien, usein hyvin rajallisten resurssien kohdalla tämä on toki täysin ymmärrettävää. Toimijat ja organisaatiot pyrkivät toteuttamaan toiminnalle asetettuja tavoitteita mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman laaja-alaisesti käytettävissä olevilla resursseilla. Tämä asetelma tuo toisaalta mukanaan ilmiön, jossa eri kunnat tai muut nuorisotyön yksiköt toteuttavat verkkoon samankaltaisia tai jopa päällekkäisiä sisältöjä ja palveluja, eikä yksikään niistä ole nuoren näkökulmasta kovinkaan toimiva.
Nämä havainnot nostavat kuitenkin kysymyksiä siitä, että ketkä sitten ovat ne toimijat, joille tämä toimintaympäristö kuuluu vai pitäisikö sen kuulua läpileikkaavasti kaikille. Tulisiko olla olemassa tahoja, jotka vaikka valtakunnallisten nuorisokeskusten tapaan järjestävät toiminnallista verkkonuorisotyötä ja -toimintaa suomalaisille nuorille? Vai tulisiko verkon ulottuvuus sisällyttää läpileikkaavasti kaikkiin nuorisotyön muotoihin? Olisiko molemmat parempi vai pitäisikö sittenkin tässä yhteiskunnassa ja ajassa pyrkiä enemmän irti fyysisen maailman asettamista oletuksista ja analogioista, ja suunnitella toimintoja paremmin vastaamaan nuorten elämän realiteettejä ja toiminnan piirejä? Ajatella ehkä hiukan ns. laatikon ulkopuolelta, eikä pohjata ratkaisuja aina fyysisen maailman konventioihin ja vaateisiin. Tämänkaltaiset havainnot tulisi ottaa jatkossa huomioon myös, kun pohditaan lainsäädännön uudistusta esimerkiksi nuoriso- ja kuntalain kohdalla sekä luonnostellessa tulevaa lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa.
Viimeiseksi tuon esille vielä yhden huomion ja toimenpide-ehdotuksen koskien verkkonuorisotyön käsitettä. Nuorisotyössä on paljon erilaisia toimintatapoja ja näkökulmia. Näitä lähestymistapoja kuvaamaan on syntynyt vuosikymmenten kuluessa laaja kirjo erilaisia nuorisotyön käsitteitä: on kohdennettua nuorisotyötä, erityisnuorisotyötä, kulttuurista nuorisotyötä, avointa nuorisotyötä ja esimerkiksi etsivää tai löytävää nuorisotyötä. Kaikki nämä pyrkivät omalla tavallaan kohdentamaan keskustelua kohti tietynlaista toiminnan kulttuuria tai työtapaa. Verkkonuorisotyö-sanan käyttäminen samantapaisesti aiheuttaa kuitenkin muutaman ongelman. Sen lähtökohtana on ollut samaan tapaan kuvata jotain tiettyä tapaa tehdä nuorisotyötä tietynlaisessa ympäristössä, tässä tapauksessa sellaisessa, joka on poikennut perinteisistä fyysisistä ympäristöistä. On pyritty ehkä kuvaamaan erityisesti sitä, että nuorisotyötä tehdään teknologian mahdollistamassa ja immateriaalisessa ympäristössä. Samankaltainen termi voisi olla vaikka katutyö, jolla viitataan siihen, että nuorisotyöntekijä on kadulla tapaamassa nuoria. Tai avoin nuorisotalotyö, jossa työntekijä työskentelee jossakin päin Suomea nuorisotaloksi nimetyn rakennuksen sisällä.
Näihin molempiin esimerkkeihin meillä oletusarvoisesti liitetään tietynlaiset toiminnot tai mielikuvat. Avoimeen nuorisotaloon liittyy esimerkiksi biljardin peluu avoimissa illoissa, kerhotoiminnat iltapäivisin, internet-piste, netiketti-juliste seinällä ja se, että nuorisotyöntekijän saa kiinni halutessaan Facebookista. Samaan tapaan verkkonuorisotyö liitetään nykyisin vahvasti chat-toimintoihin, ja mikäli nyt lukitsemme verkkonuorisotyön kuvaamaan vain tätä tapaa tehdä työtä, on se käsitteenä epäonnistunut, koska tällöin nuorisotyö sulkee silmänsä teknologian ja interaktiivisen median tarjoamilta mahdollisuuksilta. Toisekseen, se ei ota tarpeeksi laajamittaisesti huomioon niitä merkityksiä ja vaikutuksia, joita internet ja interaktiivinen media on kansalaisten elämään tuonut. Koen, että käyttämällä rajoittunutta termistöä suljemme samalla itsemme ulos nuorten keskeisestä elämän piiristä.
Artikkelin otsikko antoi ymmärtää, että toisin vastauksia siihen, mistä verkkonuorisotyössä on kysymys. Sen sijaan ehdotankin, että verkkonuorisotyön termin lukitus avataan ja tarkastellaan avoimemmin: mitä mahdollisuuksia ja suuntia se voisi pitää sisällään tulevaisuudessa. Tätä tarkoitusta varten emme voi tehdä sitä ainoastaan nuorisotyön näkökulmasta, vaan tarvitsemme siihen paljon enemmän osaamista teknologian ja interaktiivisen median toimijoiden parista. On lisäksi toivottavaa, että tämänkaltaisen keskustelun tuloksena verkko ja interaktiivinen media kutoutuu osaksi nuorisotyötä kaikissa nuorisotyön työmuodoissa ja kulttuurin osa-alueissa, samassa mittakaavassa kuin se on muotoutunut nuorten arkipäiväisessä elämässä.
On lisäksi mahdollista, että kun tulevaisuudessa nuorisotutkijat katsovat taaksepäin, he havaitsevat, että joskus silloin vuosituhannen vaihtuessa oli käytössä hetken aikaa sellainen hassu termi kuin ”verkkonuorisotyö”. Näkevätkö he sen silloin tilapäisenä siirtymävaiheen käsitteenä, jonka on sittemmin korvannut uudestaan termi ”nuorisotyö”, jossa oletusarvoisesti ei erotella verkkoa ja nuorisotyötä toisistaan? Vai onko silloin edelleen olemassa verkkonuorisotyötä, mutta sen merkitys on jo hyvin erilainen kuin mitä se juuri nyt on?
Lähteet:
Hyry, Sylvia: Internetin käyttö kunnallisessa nuorisotyössä. Verke – Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus, Helsinki 2013. http://bit.ly/1humVvR.
Merikivi, Jani; Timonen, Päivi & Tuuttila, Leena (toim.): Sähköä ilmassa. Näkökulmia verkkoperustaiseen nuorisotyöhön. Nuorisotutkimusseura, Helsinki 2011. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/sahkoailmassa.pdf.
