Aloitin työt Nuorten Akatemialla Meidän projekti! -hankkeessa maaliskuun alusta. Hanke oli ollut käynnissä jo pari vuotta ja siinä oli kehitetty vapaaehtois- ja harrastustoiminnan projektikurssia toisen asteen oppilaitosten käyttöön. Hanke oli silloin siinä vaiheessa, että kurssimateriaalia viimeisteltiin ja kurssin runkoa testattiin vielä eri yhteistyöoppilaitoksissa VALMA -ryhmien kanssa. Minun tehtäviini kuului ottaa vastuu hankkeen viemisestä maaliin oman organisaationi tavoitteiden osalta ja vetää kursseja opiskelijaryhmille yhdessä koordinaattorin kanssa.
Olen kehittämis- ja hankemaailmaan eksynyt ikuinen nuorisotyöntekijä, joten olin erityisen innoissani mahdollisuudesta tehdä pitkästä aikaa työtä, jossa pääsen toimimaan myös yhdessä nuorten kanssa. Ensimmäinen kurssi alkoi oikeastaan heti, kun aloitin työt ja se oli todella antoisaa! Saimme mennä luokkahuoneeseen, kohdata ne epäileväiset katseet, kuulokkeilla eristetyt maailmat ja kysyä mitä kuuluu – löytää polkuja nuorten mielenkiinnonkohteisiin, vahvuuksiin ja unelmiin, asioihin, jotka ovat heille tärkeitä. Saimme viedä heidät tutustumaan vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin, tarjota kokemuksia auttamisesta erilaisin tavoin, luoda uskoa omaan pysyvyyteen ja kannustaa muuttamaan maailmaa. Mutta emme lopulta saaneet viedä ensimmäistä kurssiani loppuun tai järjestää suunniteltuja opitun purkua ja loppujuhlaa, sillä maailmanlaajuinen pandemia eristi meidät etätöihin ja opiskelijat kotiopiskeluun.
Miten ihmeessä tätä voi tehdä etänä?
Hankkeen ja kurssien piti kuitenkin jatkua hankesuunnitelman mukaisesti. Meidän tehtäväksemme jäi miettiä miten. Miten kohtaamiseen, läsnäoloon ja keskusteluun pohjautuvan kurssin, nuorten suunnittelemat vapaaehtoistyön projektit ja yhteiset loppujuhlat voi toteuttaa etänä? Kaikki tämä ja paljon muuta piti ratkaista ja lähdimme etenemään askel askeleelta, kysymys kysymykseltä kohti ratkaisua.
- Missä verkkoympäristössä kurssi on parasta järjestää, jotta nuorilla on mahdollisimman matala kynnys tulla mukaan? Miten saadaan kaikki mukaan? Miten heidät pidetään mukana?
- Miten yksin kotona voi tehdä asioita yhdessä, kokea yhteenkuuluvuutta ja saada tukea?
- Miten olla läsnä etänä?
- Miten vapaaehtoistyön projekteja voidaan toteuttaa kotoa käsin? Miten ja ketä etänä voi auttaa?
Onnekseni saan tehdä töitä kekseliäiden, helposti innostuvien ja ratkaisukeskeisten ihmisten kanssa! Emme voineet jäädä murehtimaan kaikkia menetettyjä kohtaamisen kerroksia, vaan piti alkaa kehittää ratkaisuja, virtuaalisia siltoja ihmisten välille ja itsenäisen yhteisöllisiä sovellutuksia kurssitehtävistä.
Alustan valinta ja kynnysten madaltaminen
Aika alkuvaiheessa ideointia kiinnostuimme Instagramista kurssialustana – saavutettavuus, visuaalisuus ja hetkessä oleminen, yhteisen ja yksityisen, julkisen ja kahdenvälisen tasapainoiset mahdollisuudet sekä joustavat käyttötavat madaltaisivat ehkä kynnystä tulla mukaan. Halusimme viedä kurssin sinne, missä nuoret jo ovat, emmekä kiskoa heitä taas johonkin uuteen ja hankalaan ympäristöön. Tämän lisäksi tarvitsimme kuitenkin jotain, mikä lisäisi yhteisöllisyyden, läsnäolon ja tutuksi tulemisen kokemuksia, joten päätimme ottaa rinnalle myös yhteiset päivän aloitukset ja lopetukset videokokousalustalla, joka oli tullut heille etäopetuksen kautta jo tutuksi. Näiden taustalla vielä turvaverkkona ryhmien omat WhatsApp -ryhmäkeskustelut, joissa pystyimme tavoittamaan ne opiskelijat, jotka eivät olleet vielä alkaneet seurata kurssin Instagram-tiliä tai osallistuneet videokokouksiin sekä ylipäätään tukemaan liittymistä mukaan kurssin toimintaan, selventämään tehtävänantoja ja muistuttamaan siitä, mitä milloinkin tapahtuu.
Videokokoukset ovat sekä riski hukata nuoria sosiaalisten kynnysten lomaan että mahdollisuus luoda tila yhdessä olemiselle ja silmiin katsomiselle. Yritimme madaltaa videokokoukseen liittymisen kynnystä tekemällä selväksi, että kenenkään ei tarvitse pitää kameraa tai mikkiä päällä, jos ei halua, ja että kysymyksiin saa vastata chatissa, jos ei halua puhua koko porukalle. Omat kameramme olivat aina päällä ja kommentoimme itse toistemme sanomisia ahkerasti, tarkoituksena tehdä videoyhteydestä mahdollisimman arkisen ja tavallisen oloista. Lisäksi korostimme sitä, että tehtävien palauttaminen ja keskusteluun osallistuminen Instagramissa lasketaan ”läsnäoloksi” kurssilla, eli videokokouksen missaaminen ei niin haittaa. Näin saimme mahdollistettua osallistumisen tehtävien kautta myös niille, jotka kokivat Teams-kokouksen olevan liikaa. Osa kurssilaisista ei ollut mukana yhdessäkään videokokouksessa, mutta teki ahkerasti tehtäviä ja osa taas oli kokouksissa kuulolla, mutta ei ottanut juurikaan kantaa Instagramissa julkaistuihin tehtävänantoihin. Haluamme ajatella, että kumpikin osallistumistapa antoi osallistujille jotain.
Yhteisöllisyys, läsnäolo ja tuki
Tehtävien palautuksesta piti tehdä mahdollisimman helppoa, joten palautuspaikaksi sovittiin Instagramin yksityisviestit, kommentit postauksiin ja stooreihin sekä rohkeimmille myös omassa stoorissa jakaminen ja meidän kurssiprofiilimme tägääminen – suurimman osan tehtävistä pystyi palauttamaan kuvallisesti, osan sanallisesti. Kursseilla tehtiin unelmakarttoja, etsittiin ulkoa avuntarpeita ja muutostarpeita sekä kevennyksenä esimerkiksi ”jotain keltaista”, tehtiin vahvuustestiä ja -peliä, tutkittiin oman lähialueen harrastusmahdollisuuksia ja omia haaveita ja suunniteltiin tietysti omaa vapaaehtoistyön projektia. Pohdittiin myös miten omassa ympäristössä voisi auttaa nyt poikkeusoloissa ja mitä voisi tehdä, kun poikkeusolot päättyvät ja saa taas olla toisten ihmisten kanssa tekemisissä samoin kuin ennen.
Halusimme kurssista yhteisöllisen kokemuksen, joten pyrimme kaikin mahdollisin tavoin tekemään näkyväksi sitä, että kurssikaverit tekevät samoja tehtäviä samaan aikaan. Julkaisimme tehtäviä pitkin kurssipäivää ohjelman mukaisesti, aikataulutimme myös tauot, pidimme tehtäviin liittyviä Instalive -lähetyksiä ja päivän lopuksi teimme kuvakoosteen päivän aikana palautetuista tehtävistä nimettöminä ja luvan kanssa. Päivystimme koko kurssipäivän Instagramissa vastaamassa viesteihin ja kommentteihin, jaoimme stoorissa julkaistujen kysymysten vastauksia myös muiden nähtävillä ja pidimme myös videokokouslinkkiä auki koko päivän – mahdollisuus kysyä ja saada tukea eri kanavissa oli meille tärkeää, jotta kukaan ei jätä kurssia kesken huonon ohjeistuksen tai yksin tekemisen tunteen vuoksi. Kun kokosimme päivän päätteeksi esimerkiksi kaikkien vahvuudet samaan sanapilveen ja teimme postauksen kurssin Instatilin feediin, oli se aika vaikuttavaa.
Verkkovapaaehtoistyö ja etänä auttaminen
Etätöihin ja -opetukseen siirtyminen tarkoitti myös vapaaehtoistoimintapaikkojen sulkeutumista ja nuorten vapaaehtoistyön projektien kääntymistä vähän päälaelleen. Tavallaan maailmanlaajuisen kriisin keskellä oli varmasti paljon entistä enemmän ihmisiä avuntarpeessa, mutta yhtäkkiä meillä ei oikein ollut väyliä heidän luokseen. Livenä toteutetuilla kursseilla oli käyty paljon erilaisissa vanhusten palveluissa ja palvelutaloissa auttamassa ja ikäihmiset, varsinkin yksinäiset ikäihmiset, tuntuivat olevan yksi nuorten eniten ehdottamista kohderyhmistä projekteille. Palvelutaloissa oli käyty juttelemassa, ulkoilemassa ja harrastamassa yhdessä ikäihmisten kanssa ja nyt se oli yhtäkkiä se kaikkein eristetyin ryhmä ja täysin poissa laskuista.
Ensimmäiset kurssit eristyksen alkamisen jälkeen päätettiin toteuttaa niin, että vapaaehtoistyön projekti tehtiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennettiin – siellä verkkovapaaehtoisuuden mahdollisuudet ovat moninaiset: nuoret vapaaehtoiset voivat tehdä somesisältöjä, videoita, runoja, piirustuksia, sarjakuvia, valokuvia, testejä ja gallupeja erilaisista nuoria kiinnostavista tai nuoria koskettavista teemoista, kuten koulu ja työ, ihmissuhteet, terveys ja hyvinvointi, seksuaalisuus, päihteet tai harrastukset. Syksyä ja mahdollisia silloin vielä käytössä olevia vierailurajoituksia varten olemme kuitenkin perinteisen paikan päällä tehtävän vapaaehtoistyön ja Nuortennetin rinnalle miettineet erilaisia etämahdollisuuksia myös vanhusten, lasten, löytöeläinten tai muiden nuoria mahdollisesti kiinnostavien kohderyhmien varalle, jotta kurssilaisilla olisi vielä enemmän mahdollisuuksia suunnata vapaaehtoistoimintaa juuri sinne, mihin he itse haluavat eniten vaikuttaa positiivisesti. Voimme esimerkiksi etsiä mahdollisuuksia tavata vanhuksia virtuaalisesti, tehdä somevaikuttamiskampanjaa kodittomien eläinten puolesta tai kuvata vaikka helppojen kotiaskartelujen ohjevideoita lähipäiväkodin lapsille, jos emme vielä syksyn kursseillakaan pääse tekemään projekteja ihmisten pariin.
Etänä muttei etäällä
Tämä poikkeuksellinen vuosi ja toiminnan siirtäminen etäyhteyksien päähän on opettanut paljon. Vaikkei mikään voitakaan kasvotusten kohtaamista ja tekemistä, voi etänäkin päästä yllättävän lähelle. Nuoret uskaltautuivat Instagramin yksityisviesteissä unelmoimaan, pohtimaan vahvuuksiaan ja sanoittamaan haaveitaan ihan eri tavalla, kuin mitä uskalsimme odottaa. Ja varmasti jakoivat ajatuksiaan meille paljon avoimemmin, kuin ikinä luokkahuoneessa. Tuttu, helppokäyttöinen väline, sopiva etäisyys, itselle tuntemattomampi aikuinen, joka on hetken rinnalla ja tehtävänantoja, jotka kannustavat tutkimaan itseä ja ympäröivää maailmaa ja yhtäkkiä ollaankin tosi yhdessä. Yhtäkkiä tuntuukin ihan luontevalta sanoa, että tästä mä haaveilen ja tässä mä oon hyvä. Tämän opin haluan ottaa mukaan kursseille myös sitten, kun saamme taas turvallisesti vierailla kouluissa ja kohdata opiskelijoita livenä. Kasvokkaisten kohtaamisten, ryhmätyöskentelyn ja konkreettisen vapaaehtoistyön lomassa voi olla hyvä olla sellainen alusta, jossa asioita voidaan pohtia ryhmätoiminnasta erillään, itsenäisesti tai kahden kesken. Jossa voi rohkeasti piirtää unelmakarttaa ja iloita omista vahvuuksistaan!
Meidän projekti! (2018-2020) kehittää nuorten tekemää vapaaehtoistoimintaa ja tuottaa vapaaehtoistoimintaan projektikurssin ammattioppilaitosten käyttöön. Erityisesti projektissa huomioidaan VALMA-opiskelijat ammattioppilaitoksissa. Mannerheimin Lastensuojeluliitto toteuttaa projektia yhteistyössä Nuorten Akatemian kanssa.
Projektien tarkoituksena on opettaa nuorille esimerkiksi tiimityötä, budjetin tekoa, vaikuttamista, vuorovaikutustaitoja ja vahvistaa ajatusta nuorten omasta pystyvyydestä. Nuorten vapaaehtoistoiminnan projektit toteutetaan paikallisesti tai verkossa. Verkkovapaaehtoisuuden paikkana toimii MLL:n Nuortennetti.
Meidän projekti! Vapaaehtois- ja harrastustoiminnan projektit osaksi opintoja -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama ja sitä koordinoi Elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus.
