Naisvihamieliset somevaikuttajat ja incel-yhteisöt ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua siitä, millaista naisvihamielistä verkkosisältöä erityisesti nuoret kohtaavat ja millaisia vaikutuksia sillä on. Suuri osa verkossa leviävistä naisvihamielisistä ajatuksista on hyvin vanhakantaisia, mutta ne saavat uusia ilmenemismuotoja uusilla alustoilla. Yksi paljon esillä ollut esimerkki näistä uusista muodoista ovat incel-yhteisöt, joissa toisaalta levitetään naisvihamielistä maailmankuvaa, ja toisaalta etsitään vertaistukea maskuliinisuuden normien aiheuttamiin paineisiin.
Mitä incel-yhteisöt ovat?
Incel-yhteisöt (eng. “involuntary celibacy”, tahdonvastainen selibaatti) ovat lähinnä nuorten heteromiesten verkkoyhteisöjä, joissa yhteisyys syntyy kokemuksesta, että seksikokemuksia ja romanttisia suhteita naisten kanssa ei saa, vaikka siihen olisi halua. Keskusteluissa suuri osa osallistujista kokee, että oma ulkonäkö ei ole riittävän viehättävä naisten kiinnostuksen herättämiseen. Usein tuodaan esiin myös erilaisia sosiaalisia ja mielenterveysongelmia, itseinhoa ja toivottomuutta. Monet kokevat, ettei heidän ole mahdollista yltää siihen maskuliinisuuden ihanteeseen, jota yhteiskunta, ja erityisesti naiset, heiltä heidän näkemyksensä mukaan odottavat. Syyllisinä tilanteeseen esitetään usein naiset ja feminismi. Naiset näyttäytyvät keskusteluissa pinnallisina, julmina ja kohtuuttomina, ja väkivaltainen, epäinhimillistävä retoriikka on yleistä. Katkeruutta herättävät myös ne miehet, joilla seksikokemuksia on, sekä yhteiskunta ylipäänsä.
Incelien verkkokeskustelut tunnetaan väkivaltaisesta, naisvihamielisestä kielestään ja jopa avoimesta väkivallan ihailusta ja siihen kannustamisesta – osa inceleistä näkee tilanteensa niin toivottomana ja maailman niin vihamielisenä itseään kohtaan, että väkivaltaisen koston ajatellaan olevan oikeutettua. On kuitenkin syytä huomioida, että todellisuudessa incel-yhteisöissä esiintyvät maailmankuvat ja käsitykset ovat huomattavasti monimuotoisempia, ja jokainen itsensä inceliksi mieltävä tulkitsee tilannettaan omalla tavallaan. Osa keskustelijoista myös tuomitsee väkivallan ja haastaa äärimmäisempiä naisvihamielisiä käsityksiä. Keskustelu saa hyvin erilaisia sävyjä eri alustoilla, joille on kehittynyt omat keskustelukulttuurinsa; osassa kiinnostus keskittyy enemmän ulkonäköön ja siitä keskustelemiseen, osassa taas väkivaltainen ja vihamielinen retoriikka on tyypillisempää.
Incel-yhteisöjen keskusteluja läpileikkaavat monet tässä ajassa näkyvät ilmiöt. Nuorten miesten ulkonäkö- ja menestyspaineet, maskuliinisuuden muuttuvat vaatimukset, syrjäytyminen, työelämän epävarmuus, mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus ja yksinäisyys ovat kaikki keskusteluissa usein toistuvia teemoja. Sosiaali- ja terveyspalveluihin, erityisesti mielenterveyspalveluihin, suhtaudutaan usein kielteisesti, sillä oman tilanteen katsotaan johtuvan ulkonäöstä ja geeneistä ja olevan siten mahdoton muutettava. Incelit suhtautuvat myös tutkijoihin hyvin epäluuloisesti, mikä vaikeuttaa tutkitun tiedon saamista ja siten sen selvittämistä, millaiset keinot voisivat parhaiten toimia incelien tavoittamisessa ja auttamisessa.
Incel-yhteisöt ovat aiemmin usein nousseet julkiseen keskusteluun silloin, kun on tapahtunut incel-maailmankuvan motivoimaksi tulkittava väkivaltainen isku. Viime aikoina aihe on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua mediassa muutenkin. Usein väittelyä aiheuttaa se, miten incel-yhteisöjen luonnetta pitäisi tulkita: onko kyse yksinäisistä, avun tarpeessa olevista ihmisistä vai naisvihamielisestä, väkivaltariskin muodostavasta ilmiöstä? Itse ajattelen, että ristiriidat johtuvat usein siitä, että ilmiötä yritetään asettaa vain jompaankumpaan näistä kategorioista. Kyseessä ei ole joko tai -kysymys, vaan molemmat puolet voivat olla totta samaan aikaan. Todellisuus on monimutkainen ja pakenee yksinkertaistavia selityksiä. Siksi ilmiötä tarkastellessa olisi pystyttävä hyväksymään tämä monimutkaisuus: incel-yhteisöissä on samaan aikaan sekä yksinäisiä ja syrjäytyneitä osallistujia, jotka kaipaavat vertaistukea, että ekstremististä, naisvihamielistä maailmankuvaa levittäviä ja väkivaltaa lietsovia yksilöitä. Usein sama ihminen voi olla molempia.
Verkon naisvihamieliset liikkeet eivät synny tyhjiössä
Incel-yhteisöt kytkeytyvät laajempaan naisvihamieliseen verkkoliikehdintään, jossa yhdistävä tekijä on miesten arvottaminen muita sukupuolia korkeammalle. Tyypillisesti maskuliinisuuden esitetään olevan kriisissä, jonka jonkinlainen myyttinen paluu juurille ja menneisyyteen ratkaisee: miesten on ilmennettävä aggressiivista ja dominoivaa perinteistä maskuliinisuutta, jotta he voivat ottaa “luonnollisen” paikkansa sukupuolihierarkiassa. Naisten taas olisi syytä jäädä kodin piiriin ja keskittyä tyttöystävän, vaimon tai äidin rooliin. Kuvitelma ajasta, jolloin miehet olivat miehiä ja naiset naisia, ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt näkymättömiä, näyttäytyy tavoiteltavana ideaalina. Nämä käsitykset eivät suinkaan ole uusia, vaan erilaisia versioita niistä on esitetty jo tuhansien vuosien ajan. Vastaavia ajatuksia esittävät monet eri vaikuttajat, joista kuuluisimpia tällä hetkellä lienevät hiljattain ihmiskauppa- ja seksuaalirikoksista epäiltynä pidätetty somehahmo Andrew Tate ja antifeminismiä menestyspsykologiaan yhdistelevä Jordan Peterson.
Verkko ei kuitenkaan ole muusta maailmasta erillään, ja kaikki nämä liikehdinnät näkyvät myös yhteiskunnassa laajemmin. Seksismi ja naisviha läpileikkaavat kulttuurimme, politiikasta ja mediasta kahvipöytäkeskusteluihin. Kyseessä on laaja, rakenteellinen ilmiö, joka vaikuttaa monella yhteiskunnan tasolla. Naisten oikeuksia pyritään heikentämään ympäri maailman vedoten esimerkiksi uskontoon, perinteisiin tai biologiaan. Ei ole lainkaan harvinaista nähdä valtavirtamediassa ja -politiikassa ajatuksia, jotka ovat tyypillisiä myös verkon naisvihamielisissä tiloissa, incel-keskustelut mukaan lukien. Siksi incelien naisvihan esittäminen valtavirrasta erillisenä hämärtää näkyvistä sen, että kyse on jatkumosta: incelit ovat arkisen naisvihan ääriesimerkki, eivät poikkeus.
Nuorisotyö osana ongelman ratkaisua
Mitä asialle sitten voi tehdä? Miten nuorisotyössä olisi huomioitava verkon naisvihan vaikutus, ja miten pyrkiä rakentamaan tasa-arvoa arjessa? Vaikka incel-keskusteluissa ja muualla verkon naisvihamielisissä tiloissa esitetyt ajatukset ovat usein äärimmäisiä ja niiden tarkoituskin on järkyttää, perustana ovat kuitenkin arkiset, vanhakantaiset käsitykset sukupuolista. Siksi vastauskaan ei ole kovin jännittävä: on keskusteltava nuorten kanssa sukupuolinormeista ja -asenteista ja luotava kulttuuria, jossa jokainen saa olla omanlaisensa ja ymmärtää, että sama oikeus kuuluu myös muille. Tämä vaatii myös nuorten parissa toimivilta ammattilaisilta tietoa, reflektointia ja omien asenteiden läpikäyntiä.
Koulut ja nuorisotyö ovat loistava paikka edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tässä tapauksessa se voi tarkoittaa myös turvallisempien tilojen luomista ja sukupuoleen liittyvät kulttuuriset ja valtarakenteet huomioivaa työotetta. Kun nuorille miehille on tarjolla tiloja ja edellytyksiä olla haavoittuvia ja pohtia elämän vaikeita kysymyksiä turvallisesti, tukea riittämättömyyden ja katkeruuden tunteisiin ei tarvitse hakea vihamielisistä yhteisöistä.
