Jyväskylässä oli vuonna 2006 keskustassa sijaitsevan kerrostalon ulkoseinässä suurikokoinen teos, jossa lapsi katsoo lasittunein silmin eteenpäin ja hänen kasvoilleen lankeaa pehmeä, sinertävä valo. Teos oli osa laajempaa näyttelykokonaisuutta ja teos oli Fotofinlandia 2006 -finalistin Renja Leinon Absent Minds. Teossarjassaan Leino haluaa herättää keskustelua siitä, mikä on digitaalisen sisällön vaikutus läsnäoloon, ja samaan viittaa myös teoksen nimi. Keho on läsnä, mutta mieli on muualla. Ihminen on tuolloin jossain kaukana, poissa tästä paikasta. (www.renjaleino.com)
Samankaltaiseen huomioon havahduin myös viime talvena, kun astuin nuorisotilan aulaan. Tila oli hiljainen, mutta sen nurkassa asui pieniä valonkehriä, joiden reunoilta oli havaittavissa kasvoja ja ihmisiä niiden takana. Samaan aikaan taustalta kuului hiljaista kahvinkeittimen porinaa ja ilmapiiri oli odottava, ja täynnä elämää.
Olemme yhteydessä toisiimme verkossa ja sen ulkopuolella
Kokemukseni nuorisotilasta ja sen pienistä valonkehristä kuvaa hyvin ajankäyttöämme. Vietämme paljon aikaa erilaisten päätteiden äärellä ja olemme mukana erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Esimerkiksi toukokuun alussa julkaistiin suomalaisten nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalisen median käytöstä tehdyn kyselytutkimuksen tulokset. Tutkimuksen oli toteuttanut ebrand Suomi Oy yhteistyössä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden kanssa. Tulosten mukaan noin parikymppinen nuori käyttää palveluita keskimäärin 13–17 tuntia viikossa ja palveluiden käyttö tapahtuu paitsi kotona, myös kaikkialla muualla.
Leinon teoksen tavoin myös nuorten sosiaalisen median käyttöä kartoittava tutkimus tekee eroa sen suhteen, kuinka olemme läsnä – se erottelee nuorten ajankäyttöä kiinnittäen huomiota siihen, paljonko aikaa käytämme siihen ja paljonko jää aikaa muuhun kanssakäymiseen ja harrastamiseen. Sama ajattelu näkyy myös siinä, kuinka puhumme netistä. Aikuisille netti näyttäytyy todellisuutena, jonne mennään, kun taas lapset ja nuoret ovat netissä, ja netti on vain heille yksi väline muiden joukossa. Yhtälailla, irtaudumme täältä ja joko menemme jonnekin muualle, tai olemme jo siellä.
Ymmärrämme tiloja eri tavoin. Toisille ne toimivat tarkkarajaisena paikkana, jolla on seinät ja seinien ulkopuolella vielä kolme metriä piha-aluetta. Toisille ne näyttäytyvät laajempana kokonaisuutena, ja esimerkiksi maantieteeseen erikoistunut yhteiskuntatieteilijä Doreen Massey ei näe tilaa ainoastaan luonnontieteellisenä kohteena, vaan se on hänelle ihmisten kokema, käyttämä ja tulkitsema. Tiina Mahlamäki (2009) tiivistää hänen tuotantoaan hyvin kuvaamalla, että hänen ajattelussaan tila ja aika kietoutuvat yhteen ja muodostavat näin moniulotteisen kokonaisuuden. Masseyn käsityksen mukaan tila ei ole staattinen, eikä aika tilaton. Samalla tilallisuudessa on sosiaalisuus vahvasti läsnä, se ei ole siitä irrallinen. Kaikki sosiaalinen on välttämättä myös tilallisuutta. Itseäni on aina viehättänyt, että puhumme nuorisotiloista. Nimenomaan siihen liitetty tila-sana tuo esiin sen monikerroksellisuuden, jossa nuoret oleskelevat ja jota he tuottavat ja jonka parissa nuoriso-ohjaajat työskentelevät.
Voimme kuitenkin myös pohtia sitä, kuinka paljon verkko ja siitä irrallaan oleminen ovat erillisiä. Swinburnen yliopiston tutkija Jenny Kennedy pohtii artikkelissaan Conceptualizing social interactions in Networked Spaces (2011) sosiaalisen tilan rakentumista ja sen suhdetta erilaisiin viestintäteknologioihin, sillä myös tilatutkimuksessa on erotettu erikseen se, kuinka sosiaalinen tila rakentuu sen mukaan, olemmeko verkossa vai emme. Hän haluaa artikkelissaan haastaa ajattelumme ja tuoda esiin sen, ettemme saisi nähdä online/offline -jaottelua vastakkaisina, vaan rinnakkaisina. Tällä tavoin ne tuottavat yhdessä sitä tilaa, jossa kanssakäymisemme tapahtuu. Hän ehdottaakin, että voisimme muuttaa kielenkäyttöämme ja puhua yleisesti verkottuneista tiloista (engl.networked spaces). Nämä verkottuneet tilat eivät ole yhteydessä verkkoon tai siitä erillisiä, vaan sen sijaan ne ovat niiden yhteisiä kudelmia, joilla on yhtymäkohtia molempiin. Ne sitovat moninaisia tarinoita eri lähteistä yhteen ja synnyttävät siten uudenlaisia sosiaalisia tiloja, joissa me elämme ja toimimme.
Kennedyn kaltaista ajattelua ymmärtää, kun lukee sitä, mihin nuoret käyttävät sosiaalista mediaa. He katsovat, lukevat ja tykkäävät muiden tuottamista sisällöistä. Lisäksi heille on tärkeää olla perillä siitä, mitä kaverit tekevät ja heihin on myös tärkeää olla yhteydessä reaaliaikaisesti. Käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa kuulostaa siltä, mitä olemme aina tehneet esimerkiksi kokoontuessamme leirinuotiolle ja siksi kuulostaakin hieman hassulta, kuinka nämä kaksi maailmaa on nähty erillisinä toisistaan.
Istumme valtavan leirinuotion äärellä
Läsnäolomme on muuttunut kymmenen vuoden aikana siten, että olemme yhtä aikaa useammassa eri paikassa ja ihminen ei olekaan enää kaukana, poissa tästä tilasta. Onkin mielenkiintoista nähdä nuorisotilat verkon solmukohtina. Nuoret diginatiivit edustavat sukupolvea, jotka ovat kotonaan erilaisten videoiden, pelien, tietokoneiden ja sosiaalisen median keskellä. Nuorisotilat rakentuvat näin seiniään suuremmaksi kokonaisuudeksi, jossa leikkaavat ympäri maailman rakentuneet tarinat, kokemukset, sosiaaliset suhteet ja tiivistyvät näin hetkeksi yhteen tiettyyn paikkaan, kadotakseen taas ja syntyäkseen uudestaan.
Renja Leinon Absent minds -teoksen tyttö ja nuorisotilan aulassa sijaitsevat valonkehrän esiintuomat kasvot eivät olekaan poissa, vaan ne toimivat aktiivisina ja luovat koko ajan uudelleen sitä tilaa, jota me nimitämme nuorisotilaksi. He kenties keskustelevat muualla, tai samassa tilassa, olevien ystäviensä kanssa ja esittävät, tai representoivat, tilaa vaikkapa Instagramilla otettujen kuvien myötä uudelleen ja antavat myös tiloille käymättömille nuorille mahdollisuuden kokea niitä samoja osallistumisen kokemuksia, joita heidän ystävänsä saavat nauttiessaan yhdessäolosta.
Osallistuin monien muiden nuorten parissa työskentelevien tavoin Verken järjestämään SomeCampiin, jossa pohdimme pienryhmässämme myös tulevaisuuden nuorisotilaa. Nuorisotilan näkeminen abstraktina, verkottuneena tilana mahdollistaa paljon tulevaisuutta, sillä se ei ole sidoksissa seiniensä sisään, vaan sen ihmiset ja tarinat on mahdollista viedä sinne, missä nuoret liikkuvat ja mahdollistaa myös heidän osallisuutensa eri viestintäteknologian keinoin. Erilaiset virtuaalilasit ja muut teknologiat madaltavat tätä kynnystä vielä entuudestaan. Mikäpä olisikaan parempi visio omalle toiminnallemme kuin toimia keskellä tätä verkostoa ja saada siten aikaan uskomattomia kudelmia, jotka synnyttävät uusia näköaloja, ideoita ja unelmia.
Lähdeaineistoa ja lukemista:
Hintikka, Kari. 2015. suomenkuvalehti.fi/kohinaa/diginatiivit-vasta-tuloillaan/?shared=970-c7dfd250-999
Leino, Renja. www.renjaleino.com/
Mahlamäki, Tiina. 2009. Ajoista ja tiloista –samanaikaisesti. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. www.elore.fi/arkisto/2_09/kirjallisuus_mahlamaki_2_09.pdf
Massey, D. 2009. Concepts of space and power in theory and in political practice.
Kennedy, J. 2011. Conceptualizing social interactions in Networked Spaces. Swinburne University of Technology, Australia.
Suomessa asuvien 13-29 -vuotiaiden nuorten sosiaalisen median palveluiden käyttäminen ja läsnäolo (2015) jonka tekijä on ebrand Suomi Oy & Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssillä. www.ebrand.fi/somejanuoret2015/
