Tämä on ensimmäinen osa kahden blogikirjoituksen sarjaa, jossa lähestyn nuorten nettirikosuhrikokemuksia ja niitä selittäviä syitä. Ensimmäinen blogi käsittelee nettirikosuhrikokemusta ja kokemuksen merkitystä nuorelle. Toinen blogi pohtii uhrikokemusta selittäviä syitä ja pyrkii antamaan ohjeita ja vinkkejä nuorille, nuorten vanhemmille sekä nuorten kanssa työskenteleville, kuinka ennaltaehkäistä uhrikokemusta ja kuinka auttaa nuorta, jos hän on joutunut rikoksen tai häirinnän kohteeksi.
Internetillä ja sen lukemattomilla erilaisilla palveluilla on kiistämättä ollut positiivinen vaikutuksensa siihen, miten ihmiset voivat hoitaa arkisia rutiinejaan kellonajasta tai paikasta riippumatta. Samoin kaikenikäiset ihmiset voivat olla helposti ja vaivatta yhteydessä perheenjäseniin, ystäviin ja tuttuihin sekä ennestään tuntemattomiin ihmisiin sosiaalisen median (some) alustojen välityksellä. Somesta puhuttaessa puheen kohteena ovat yleensä sen negatiiviset puolet, mutta pitää muistaa, että somella on toinenkin puoli. Se mahdollistaa positiiviset kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa eritoten heidän kohdalla, joilla ei ole mahdollisuutta tavata tai ketkä eivät ole kykeneviä tapaamaan muita kasvotusten. Internetistä ja sen palveluista on tullut kiinteä osa arkeamme ja yhteiskuntamme rakenteita kaikessa hyvässä, mutta myös pahassa.
Internetin käytön kontekstissa erityisesti sosiaalisessa mediassa mukana oleminen on nuorille tärkeää. Somessa he voivat rakentaa suoria ja epäsuoria ihmiskontakteja erityisesti niiden kanssa, jotka jakavat tai tuntuvat jakavan samoja näkemyksiä ja mielipiteitä. Sosiaalisen median yhteisöt tarjoavat siten kasvualustan yhteenkuuluvuuden tunteelle, sosiaalisten verkostojen kasvattamiselle sekä henkiselle tuelle ja turvalle. Ne voivat myös vähentää yksinäisyyden tunnetta. Valitettavasti liian usein somen käyttö linkittyy kuitenkin myös negatiivisiin lieveilmiöihin, kuten kiusaamiseen tai rikollisuuteen.
Kriminologisessa tutkimuksessa käytetään termiä kyberrikollisuus kaikelle sille rikollisuudelle, mikä on tietoverkkovälitteistä. Kyberrikollisuus ei ole rikosoikeudellinen nimike, vaan termin tarkoitus on korostaa teknologiaa rikoksen tekovälineenä tai tapahtumaympäristönä. Nettirikollisuus taas on puhekielessä käytetty termi kyberrikollisuudesta, joka voi olla ammattimaista tai yksittäisen ihmisen kertaluontainen, lakia rikkova teko.
Rutiinitoimintojen teoria on tilannekohtainen kriminologinen teoria, joka selittää rikostapahtuman sekä fyysisessä että digitaalisessa maailmassa ihmisten arkirutiinien pohjalta. Teorian näkökulmasta rikostapahtuman riski kasvaa ja rikos voi tapahtua, kun motivoitunut rikollinen kohtaa mahdollisen kohteensa valvomattomassa tilanteessa. Jos jokin näistä kolmesta edellytyksestä puuttuu, rikosta ei tapahdu. Teorian mukaan yhteiskunnan ja sen jäsenten arkirutiinien muuttuessa, rikolliset joutuvat muuttamaan toimintatapojaan. Perinteinen fyysisen maailman rikollisuus onkin jatkuvasti siirtymässä Internettiin, joka tarjoaa rajoittamattoman määrän kohteita rikollisille. Internet myös pienentää kiinnijäämisen riskiä, koska rikoksen voi suorittaa mistä tahansa paikasta, maiden välisistä rajoista piittaamatta. Rikoksen teon ajankohta ei enää katso aikaa ja paikkaa samalla lailla kuten fyysisessä maailmassa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ajalla ja paikalla olisi merkitystä, vaan sitä, että ajan ja paikan merkitys nettirikoksen teossa muuttuu.
Kaikki me jotka käytämme nettiä, olemme käytännössä potentiaalisia kohteita rikollisille tai netin häiriköille. Kuitenkin vain osa meistä jää rikollisten uhriksi. Nettirikoksen uhriksi joutumisen kokemus ei ole jakaantunut tasaisesti yhteiskunnassa, vaan uhrikokemukset kasaantuvat osalle yhteiskunnan jäsenistä. Tutkimuksissa on havaittu uhrikokemuksen ennustavan henkilön jäämistä uudelleen uhriksi, pahimmillaan useita kertoja. Nuoret ovat kuitenkin erityisessä riskissä jäädä nettirikoksen uhriksi. Kaakinen ja Näsi (2021) havaitsivat, että sähköinen kiusaaminen 15-vuotiaiden joukossa on toiseksi yleisin uhrikokemusmuoto (13 %), kun taas nettirikoksen uhreiksi nuorista jää noin 8 % (Mikkola, 2021). Luvut itsessään ovat huolestuttavia, mutta suuremman huolen aiheuttaa se, että luvut eivät ole ajassa laskevia, vaan kasvavia.
Netin ja sosiaalisen median aktiivisimpia käyttäjiä ovat nuoret ja nuoret aikuiset, vaikka vanhemmissakin ikäluokissa on nähtävillä säännöllistä netin päivittäistä käyttöä. Nuoret ovat myös alttiita riskikäyttäytymiselle, koska nuorten aivot tavoittelevat nopeaa mielihyvää ja palkintoa. Toisin sanoen käytös on hyvin usein impulsiivista, pikaista voittoa tai mielihyvää tavoittelevaa. Käytöksen on katsottu johtuvan siitä, että nuorten käyttäytymistä ohjaavat ja säätelevät aivoalueet ovat vielä keskeneräiset. Muun muassa näistä syistä nettirikoksen uhriksi joutumisen todennäköisyys onkin korkeimmillaan nuoruudessa. Kuitenkaan pelkkä netin aktiivinen käyttö tai impulsiivinen käyttäytyminen eivät yksinään selitä nettirikosuhrikokemuksia, vaan kokemuksen taustalla on paljon laajempi syiden kirjo.
Rikoksen uhriksi joutumisella on moninaiset negatiiviset vaikutuksensa sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Nuorten osalta uhrikokemus voi olla hyvin voimakas, jopa traumatisoiva kokemus. Rikoksen uhriksi joutuessaan ihminen läpikäy prosessin, jossa hän pohtii uhriksi joutumisen syitä, saattaen jopa syyttää itseään tapahtuneesta. Rikostapahtumalla voi olla erittäin negatiivinen vaikutus yksilön turvallisuuden tunteeseen. Pahimmillaan nettirikosuhrikokemus voi johtaa sosiaalisiin tai mielenterveydellisiin ongelmiin.
Erityisesti nuorten kohdalla onkin tärkeää havaita tai saada nuori itse kertomaan, mikäli hän on joutunut netissä rikoksen uhriksi. Ihan samoin kuin me aikuiset, nuoretkin välttelevät kertomasta negatiivisista kokemuksistaan mikäli he pelkäävät kasvojensa menettämistä tai häpeän tunnetta, joka voi syntyä tapahtuman kertomisesta aikuiselle. Häpeän tai kasvojen menettämisen tunnetta on vaikea hallita. Tästä syystä onkin tärkeää, että mikäli nuori kertoo tapahtuneesta, aikuiset suhtautuvat asiaan oikealla tavalla. Rikoksen uhri ei ole koskaan vastuussa tapahtuneesta. Uhrin syyllistäminen, kokemuksen vähättely tai moralisointi voivat johtaa siihen, että nuori saattaa sulkeutua ja kieltäytyy loppujen lopuksi kaikesta avusta.
Aikuisen tehtävä on kuunnella nuorta, havainnoida hänen käytöstään ja auttaa nuori tilanteen yli. Rikosuhrikokemus voi olla niin traumaattinen, että nuori (tai aikuinenkaan) ei enää kykene ajattelemaan ja toimimaan rationaalisesti. Tällöin erityisesti nuori tarvitsee aikuisen, joka ohjaa hänet tekemään tarvittaessa rikosilmoituksen ja ammattiavun piiriin. Kynnys avun pyytämiseen ja vastaanottamiseen voi olla korkea. Siksi apua tulee tarjota myöhemminkin, vaikka ulkoisesti näyttäisi siltä, että nuori olisi päässyt kokemuksensa yli. Toipuminen tapahtuneesta on yksilöllistä – anna siis nuorelle aikaa ja tarjoa aina mahdollisuus puhua tapahtuneesta, mutta älä jätä häntä yksin asian kanssa. Mahdollisuus kääntyä ammattiavun puoleen voi aueta myöhemmässä vaiheessa.
Aikuisen tehtävä on siten tukea ja auttaa nuorta tällaisessa tilanteessa. Moralisointi, vähättely tai tuomitseminen eivät ole keinoja, joilla tilanne korjaantuu. Kuunteleminen, ymmärtäminen ja sen hyväksyntä, että nuori ei aina pysty rationaalisiin päätöksentekoihin ovat keinoja, joilla aikuinen voi auttaa nuorta selviämään tilanteesta. Vaikeimmissa tapauksissa voi kenties olla tarpeen, että vanhemmatkin hakevat itselleen apua, tukea ja neuvontaa, ei nuoren, vaan myös oman henkisen jaksamisen takia.
