Sharenting-ilmiön vuoksi lapset ja nuoret ovat somessa monesti jo ennen omaa harkintaansa

Sharenting on Yhdysvalloissa syntynyt termi, joka tulee sanoista ”sharing” ja ”parenting”. Termillä tarkoitetaan vanhempien tapaa jakaa lapsistaan valokuvia, videoita ja tietoa sosiaalisessa mediassa. Yhä useammin lapset ovat mukana myös vanhempiensa kaupallisissa yhteistöissä, sillä brändien näkökulmasta lasten viattomuus ja suloisuus vangitsevat katsojan tehokkaasti. Sharenting-ilmiön normalisoituessa on vaarana, että lasten ja nuorten etua ei pohdita tarpeeksi.

Sharenting-termi on kehitetty mediassa, mutta se on omaksuttu nopeasti myös tutkimuskäyttöön. Suomessa lasten asenteita on selvitetty vuonna 2016 Lastensuojelun Keskusliiton selvityksellä, jonka mukaan lapset toivoisivat heiltä kysyttävän lupaa, mikäli vanhemmat jakavat heistä sisältöjä somessa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös muissa sharenting-tutkimuksissa (mm. Lipu & Siibak 2019).

Sharenting-ilmiön paradoksaalisuuteen kuuluu, että vanhemmat, joiden tulisi suojella lapsia verkon vaaroilta jakavat heidän tietojaan ja henkilötietojaan (myös tunnistettavat valokuvat kuuluvat henkilötietojen piiriin) somessa. Paradoksaalista on myös se, että sharenting-ilmiö käsittää yleensä juuri pikkuvauvojen valokuvia. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan jopa 98 prosenttia uusista äideistä jakaa Facebookiin kuvia lapsistaan. Oman tutkimukseni mukaan vauvat päätyvät someen, koska äidit pitävät vauvojen kasvoja geneerisinä ja täten vaikeasti tunnistettavina. Vauvoilla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta esittää omaa kantaansa kuvaamiseen, saati kuvien jakamiseen.

Sharenting-ilmiön seurauksista osa on jo tiedossa, mutta paljon jää arvailujen varaan – myös ilmiön positiivisia puolia pohdittaessa. Tällä hetkellä kuvia jakavat vanhemmat ovat viimeinen sukupolvi, joka on astunut sosiaaliseen mediaan omasta tahdostaan (Autenrieth 2018). Se, millaisia haittoja sharenting-ilmiöstä voi mahdollisesti olla lasten omakuvalle, työelämälle tai sosiaalisille suhteille näyttäytyy meille vasta tulevaisuudessa. Toisaalta osa (digitaalisista) uhista on jo käynyt toteen: lasten kuvia on koodattu ja linkitetty pedofiilisivustoille ja identiteettivarkauksia tapahtuu yhä enenevissä määrin. Ranskassa lainsäädäntö on ottanut sharentingiin kantaa tiukemmin kuin muissa EU-maissa, ja Itävallassa on käyty oikeutta täysi-ikäisen lapsen nostettua syytteen vanhempiaan vastaan.

Sharenting-ilmiö ja kaupalliset kasvot

Kaikki sharenting-kuvat linkittyvät kaupallisuuteen kaupallisten somealustojen ja niiden käyttöehtojen kautta. Osa kuvista kytkeytyy kaupallisuuteen kuitenkin vielä vahvemmin. Vaikuttajamarkkinoinnin ansaintalogiikkaan kuuluvat kaupalliset yhteistyöt eri muodoissaan. Äitibloggaamisen monetisaation myötä lasten valokuvista on tullut mainoskuvia kaupallisen yhteistyön postauksiin. Perhevalokuvien perinteessä niiden ottaminen, järjesteleminen ja säilyttäminen ovat kuuluneet äitien työhön (Rose 2010). Niinpä digitalisaation ja perheen mediatisaation myötä näyttäytyy luonnollisena se, että juuri äidit jakavat lasten kuvia somessa.

Omassa bloggaajaäitejä koskevassa tutkimuksessani lasten kasvojen kaupallinen arvo nousi selkeästi esiin. Haastatellut kokivat, etteivät tuotepakkaukset itsessään tuo lisäarvoa postauksille ja että he itsekin katsovat mielellään lasten kasvoja blogipostauksissa. Mikäli lapset halusivat jäädä blogin visuaalisuudesta pois, tuli bloggaajaäitien mielestään näkyä omilla kasvoillaan blogissa yhä enemmän. Lapsille saatettiin myös maksaa palkkioita tai antaa tuotelahjoja siitä hyvästä, että he osallistuivat postauksiin kasvoillaan.

Lasten kasvojen suloisuus tai lapsen hahmon viattomuus eivät ole kuitenkaan mitään uutta markkinoille. Viattoman lapsen representaatio liittyy Euroopassa jo 1700-luvun kuvataiteeseen, jolloin lapsen hahmo alkoi esiintyä kuvissa isoissa vaaleissa vaatteissa, kiharissa hiuksissa ja sinisilmäisenä, kaukaisuuteen katsovana (Vänskä 2012). Lapsen kasvot ovat myös kehittyneet suloisiksi selviämistarkoituksessa: pulleat posket, suuret silmät ja korkea otsa vaikuttavat aikuisten aivojen palkitsemisjärjestelmän, jotta me huolehtisimme lapsista (Kringelback ym. 2016). Muotikuvissa lapsen hahmoa on hyödynnetty jo pitkään juuri siksi, että se kantaa niin paljon viattomuuteen liittyvää symboliikkaa ja lapsuuden universaaleja merkityksiä (Vänskä 2012). Vaikuttajamarkkinoinnissa lapsen hahmo auttaa vahvistamaan vanhemman henkilöbrändiä ja tulee osaksi vanhemman elämäntapaa ja sen visuaalisuutta. Tätä kaikkea brändit ovat oppineet hyödyntämään luodessaan brändistään mielikuvaa autenttisena osana ihmisten elämää.

Vaikuttajamarkkinoinnissa, kuten sharenting-ilmiössä yleisestikin, on kuitenkin herännyt vastaliikettä kasvokuvien käyttämiselle. Lapsia kuvataan yhä, mutta heitä saatetaan kuvata ylhäältä, takaa, kaukaa, kasvot peitettynä tai niin, että vain jokin osa kehosta näkyy kuvassa. Näitä kuvia kutsutaan tutkimuksessa anti-sharenting-kuviksi (Autenrieth 2018). Anti-sharenting-kuvilla halutaan varmistaa, että lasta ei tunnistettaisi kuvasta, mutta toisaalta tasapainoillaan sen asian kanssa, että lapsen hahmo ja keho voidaan yhä pitää mukana kuvassa.

Lasten ja nuorten oma toimijuus

Omassa tutkimuksessani olen koittanut pohtia lasten ja nuorten osallisuutta ja omaa toimijuutta sharenting-ilmiössä. Gradututkimuksessani kävi ilmi, että 8–11-vuotiaat arvostivat luvan kysymistä ja sallivat helpommin sellaisten kuvien julkaisemisen, joissa he näkyivät positiivisessa valossa, eikä kuvissa ollut mitään noloa tai paljastavaa. Tämä löydös on linjassa sekä perhevalokuvien perinteen että sharenting-ilmiön kanssa: vanhemmat julkaisevat lapsista mieluummin onnellisia ja iloisia kuvia ja pyrkivät välttämään kuvia, joissa lapset ovat vähäpukeisia tai näyttäytyvät ”huonossa valossa”, kuten vihaisina tai itkuisina.

Toisaalta sharenting-ilmiössä on nähtävissä myös autenttisempi linja, jossa lapsista julkaistaan myös juuri näitä vähemmin edullisia valokuvia. Oman tutkimukseni mukaan autenttisempi esittäminen liittyy muun muassa alustaeroihin, sillä Instagramin ja Facebookin tarinatoiminto on mahdollistanut arkipäiväisen kerronnan, joka häviää 24 tunnissa. Bloggaajaäitien kohdalla tätä ominaisuutta käytettiin myös lasten kasvojen näyttämiseen, vaikka kasvot oltaisiinkin suitsittu blogin visuaalisuudesta pois Googlen hakutoimintojen vuoksi. Kaupallisessa kontekstissa vanhemmat ovat siis löytäneet erilaisia keinoja tasapainoilla lasten näyttämisen ja piilottamisen välillä.

Tutkimukseni äidit olivat halukkaita poistamaan lapset blogibrändien visuaalisuudesta kouluikään mennessä. Suurin syy tähän oli lasten oma kaveripiiri ja kiusaamisen mahdollisuus. Haastavaa on kuitenkin se, kuinka hyvin tätä nuoremmat lapset voivat oikeasti ymmärtää jakamisen konseptin ja ottaa siihen kantaa. Vauva- ja taaperoikäisille lapsille oma toimijuus sharenting-ilmiön suhteen tarkoittaa lähinnä sitä, että lapsi voi sattumanvaraisesti joko olla tyytyväisesti kuvattavana tai vastustaa kuvaustilannetta esimerkiksi kääntämällä päätään pois.

Muutamat oman tutkimukseni äideistä kertoivat lasten osallistuvan kuviin ja kuvauksiin mielellään, mutta vanhempienkin lasten kanssa tässä piilee riski. Lapselle kuvaamisesta, omista blogikokeiluista, poseerausvinkeistä ja selfieistä tulee normaalia. Lapsi sosiaalistuu esimerkin myötä ja vanhempi on lapselle suunnannäyttäjä. Toki lapsi voi myös päättää toisin, ja oman tutkimukseni mukaan tätä myös kunnioitettiin erittäin mielellään, mutta lapselle tai nuorelle voi olla myös haastavaa sanoa vanhemmalle vastaan tai jäädä pois yhteisistä hetkistä, joissa kuvataan tai tuotetaan sisältöä.

Toisaalta lapsen sosiaalistuessa bloggaamiseen, somettamiseen ja kaupallisiin yhteistöihin, kasvaa hän uusliberalistiseen (nais)yrittäjyyteen, jossa henkilöbrändin luominen ja markkinointi ovat keskeisiä taitoja. Osa bloggaajaäideistä koki hyväksi asiaksi sen, että lapset oppivat blogityöskentelyyn osallistuessaan medialukutaitoa ja tulevaisuuden työelämää sisällöntuottajina. Muutamat bloggaajaäideistä kokivat, että lapsille voisi olla jotain hyötyä blogibrändin somejulkisuudesta. Lapsi voisi hyötyä blogissa esiintymisestä jopa CV-merkintöinä tai hän saattaisi saada mallintöitä jonkun brändin toimesta.

Toisaalta äidit arvostivat lasten kriittistä tarkastelua lasten omia somejulkaisuja kohtaan ja ymmärrystä sisällöntuottajan työn rankkuudesta. Monilukutaidon näkökulmasta lasten ja nuorten tulisikin juuri ymmärtää kaupallisten toimijoiden ja algoritmien valtaa, eikä pelkästään ehdollistua digimaailman funktionaaliseen ja normalisoituun puoleen (Mertala ym. 2020). Somejulkisuuden kriittinen tarkastelu olisi sekä vanhemmille että lasten ja nuorten kanssa työskenteleville erittäin tärkeää.

Oikeus yksityisyyteen

EU:n vuoden 2018 tietosuoja-asetus ottaa kantaa lasten ja nuorten erityiseen suojan tarpeeseen digitalisaation keskellä. Lastensuojelun Keskusliiton mukaan lapset tarvitsevat erityistä suojaa esimerkiksi heidän henkilötietojensa käyttämisessä markkinointitarkoituksiin ja vanhempia muistutetaan siitä, että lapsilla on oikeus yksityisyyteen myös suhteessa vanhempiinsa. Lähtökohtaisesti lasta pitäisi aina kuulla hänen ikätasonsa mukaisesti.

Lapsesta someen syntyvä digitaalinen jalanjälki saa seurakseen myös ideologisen jalanjäljen, joka maalaa kuvaa lapsen kuluttajuudesta, arvoista ja identiteetistä. Tällaisen kuvan muodostamisen tulisi olla jokaisen yksilön oma valinta.

Myös lapsia ja nuoria kannattaa kasvattaa siihen, että he jakaisivat somessa sisältöjä maltillisesti ja ajatuksen kanssa. Nuorten kanssa voi pohtia, millaisia valintoja he haluaisivat tehdä oman lapsensa suhteen? Tärkeää on myös painottaa, että lapsilla ja nuorilla on aina oikeus sanoa mielipiteensä valokuvaamisesta ja kuvien jakamisesta.

Lähteet:

Autenrieth, Ulla (2018). Family photography in a networked age: Anti-sharenting as a reaction to risk assessment and behaviour adaption. Teoksessa: Mascheroni, Giovanna; Ponte, Cristina & Jorge, Ana (toim.). Digital Parenting: The Challengies for Families in the Digital Age. Göteborg: Nordicom, 219–231.

Kringelbach, Morten; Stark, Eloise A.; Alexander, Catherine; Bornstein, Marc H. & Stein, Alan (2016). On Cuteness: Unlocking the Parental Brain and Beyond. Trends in Cognitive Sciences 20:7, 545–558.

Lipu, Merike & Andra Siibak (2019). ‘Take It down!’: Estonian Parents’ and Pre-Teens’ Opinions and Experiences with Sharenting. Media international Australia incorporating Culture & policy 170:1, 57–67.

Mertala, P., Palsa, L., & Slotte Dufva, T. (2020). Monilukutaito koodin purkajana: Ehdotus laaja-alaiseksi ohjelmoinnin pedagogiikaksi. Media & Viestintä, 43:1, 21–46.

Rose, Gillian (2010). Doing Family Photography: The Domestic, The Public and The Politics of Sentiment. UK: Ashgate Publishing.

Vänskä, Annamari (2012). Muodikas lapsuus: Lapset mainoskuvissa. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press Oy.