30. marraskuun 2020 | 48 min

Vieraat: Aleksi Neuvonen, Maija Leino, Lotta Toivonen, Hanna Pihkola, Emma Sairanen, Matti Pärssinen, Sanna-Liisa Sihto-Nissilä, Otto Tähkäpää, Heli Ponto

Ohita podcast

“Ihmiskunta ei ole ehkä aikaisemmin törmännyt tällaiseen asiaan, missä omilla teoilla voisi pystyä tuottamaan oman ikään kuin tuhonsa tällä tavalla hitaasti. Aikoinaan ydinaseiden keksimisellä saattoi olla samanlainen asia, jossa ei tiedetty mihin voidaan päätyä. Mutta se oli enemmän yksittäisiä isoja ratkaisua, että pudotetaanko pommeja ja aloitetaanko ydinsota. Nyt kysymys on hitaasta prosessista ja siinä mielessä on väistämättä vuosikymmenten isoin asian.”

Näin toteaa tulevaisuustutkija ja Demos Helsingin toinen perustaja Aleksi Neuvonen.

Ilmastonmuutos vaikuttaa ja muuttaa päivittäisiä toimintoja, politiikkaa, talouden rakenteita ja myös nuorisotyötä. Se vaikuttaa myös perustavanlaatuisin elämämme asioihin.

“Se kytkeytyy melkein kaikkiin asioihin. Melkein niin perustavanlaatuisiin kuin ihmisten väliset suhteet ja rakkaus. Kyllä kysymys on myös siitä, miten ihmiset kokevat velvollisuuksia, vaikka seuraavia sukupolvia kohtaan ja sitä kautta se on niissä kiinni”, kertoo Aleksi neuvonen

Tässä podcast-sarjassa tutkimme miten teknologia vaikuttaa ympäristöömme, ilmastoon, ja ihmisiin ja miten näistä asioista voi kertoa nuorille.

Olet varmasti kuullut ilmastonmuutoskeskustelussa termin hiilijalanjälki. Kertauksena vielä mitä se tarkoittaa. Näin entinen tutkija ja nykyinen yrittäjä Maija Leino avaa termin.

“Hiilijalanjälki on tavaran tai palvelun valmistuksesta, käytöstä ja aikanaan myös käytöstä poistosta aiheutuva ilmastovaikutus. Siinä huomioidaan raaka-aineiden valmistus ja osien kokoonpanot. Käytön aikana jos on jokin asia joka käyttää energiaa, niin sen energiantuotannon päästöt. Käytöstä poisto tarkoittaa sitä että se kierrätetään, oli materiaalina tai energiana. Kaikesta kuitenkin nykyisellään aiheutuu vielä erilaisia päästöjä, niin se on hiilijalanjälki.”

Uudempi termi on kädenjälki, jolla pyritään tuomaan esiin tekojemme positiivisia puolia ilmastonmuutokselle.

“Kädenjälki taas tarkoittaa sitä, että jos hiilijalanjälki on se haitta ja mitä aiheutuu jostain asioista, niin kädenjälki on taas hyvä. Eli mitä ihmiset ja tuotteet voivat tehdä kun autetaan muuta vähentämään omaa hiilijalanjälkeään, niin voidaan ajatella, että se on jonkun toisen käden jälki. Eli varsinaisesti omat päästöt ei siitä vähene, mutta jonkun muun päästöt vähenee, niin onhan se hyvä asia”, toteaa Maija Leino ja jatkaa.

“Jos otetaan oikein insinööri-tekninen esimerkki, niin vaikka tehokas moottori. Jos joku valmistaa sellaisen moottorin, joka on markkinoilla keskimääräistä moottoria parempi, niin voidaan ajatella, että se käyttönsä aikana vähentää päästöjä suhteessa markkinaan. Ja otetaan ihmisläheisempi esimerkki, niin myös että jos neuvoo jotain lähipiirissä miten voi vähentää hiilijalanjälkeä. Jos saa jollekin läpi jotain käytäntöjä, että innostuu vaikka muovien kierrätyksestä, niin sen voi ajatella olevan sun kädenjälki jos apusi sen mahdollisti”, kertoo Maija Leino.

Digitaalisuudella ja teknologialla on suuri merkitys ilmastonmuutoksessa sekä ympäristön että ihmisten hyvinvoinnille. Teknologia on kuitenkin ollut se jonka avulla ihmiset ovat tuhonneet planeettaa. Onko siis digitalisaatio uhka vai mahdollisuus ympäristölle? Sitran asiantuntija Lotta Toivonen:

“Se on oikein käytettynä mahdollisuus, mutta se on kiinni siitä kun digitalisaatiota voi käyttää niin monella tavalla. Luo ratkaisuja, joilla voi vähentää päästöjä ja materiaalien käyttöä sekä tehdä fiksumpia valintoja muutenkin. Toisaalta se antaa mahdollisuuden uuteen digitaaliseen kulutukseen, josta ei ole vielä paljoakaan puhuttu. Sen ympäristövaikutuksista ei ole niin selvyyttä”, pohtii Lotta Toivonen.

VTT:n tutkija Hanna Pihkola jatkaa aiheesta.

“Tavallaan kaikella mitä me teemme on jokin vaikutus. Ei ole mitenkään yksiselitteistä. Kovasti Suomessakin selvitellään ja tehdään strategiaa mikä on ylipäätään ICT:n vaikutus. Yleensä sanotaan, että hyvä puoli on siinä, että voidaan säästää energian kulutusta, mikä tapahtuisi jossain muualla tai fyysisiä tuotteita tai ihmisiä liikkuu vähemmän. Kun pystyy saamaan sisällöt kotiinsa piuhoja pitkin, mutta tottakai siihenkin tarvitaan ne laitteet. Tarvitaan fyysiset rakenteet ja verkot, jotka kuluttaa materiaa ja energiaa. Se on vähän ratkaisematon kysymys, en usko että koskaan täydellisesti ratkea. Suurimmat vaikutukset ehkä epäsuoria, miten muuten vaikuttaa elämään. Isoin ongelma on siinä, että jos mitään vanhaa ei jää pois, vaan tulee vain uutta palvelua lisäksi ja tilalle. Siinä me ihmiset olemme hieman huonoja, että jos saadaan jotain helpommalla ja halvemmalla, niin me vain hommataan sitä enemmän, ei että vähennettäisiin kulutusta ja mietitään tarkemmin, että otan vain tuon tuolta”, kertooa Hanna Pihkola.

6:07

Ihmisen on vaikea luopua saamastaan edusta tai tavarasta. Minä olen sen ansainnut. Mutta ehkä voisin ostaa uuden paremman ja vähemmän energiaa vievän tuotteen tai digitaalisen palvelun, jolloin voisin kuluttaa enemmänkin hyvällä omallatunnolla.

Emma Sairanen on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ilmastodelegaatti ja hän opiskelee Aalto-yliopistossa bioteknologian maisteriohjelmassa. Ilmastodelegaattina hän haluaa tuoda nuorten ääntä mukaan ilmastokeskusteluun.

“Juuri eilen luin siitä paradoksista, että kun teknologialla yleensä pyritään lisäämään tehokkuutta, niin perusajatus on, että jos jokin prosessi tulee tehokkaammaksi, niin silloin me kuluttaisimme vähemmän luonnonvaroja tai energiaa. Mutta käytännössä helposti tapahtuu niin, että kun tuote tai prosessi on tehokkaampi, niin sitten kulutetaan enemmän, milloin paradoksaalisesti luonnonvarojen käyttö ei vähenekään. Esimerkiksi näkyy siinä, että ennen kuin jokaisella oli se yksi kännykkä, niin meille on nykyisin yksi kännykkä, padi, tietokone, läppäri ja ties mitä muuta. Vaikka teknologia on kehittynyt, niin meillä on massiivisesti kasvanut materiaali, jalanjälki ja energiankulutus”, toteaa Emma Sairanen.

Tästä kulutuksen kasvusta käytetään termiä rebound. Sitran asiantuntija Lotta Toivonen avaa termiä:

“Jos on tehdään vaikka energiatehokkaampi laite, niin se vie vähemmän energiaa kuin vanha, mutta jos käyttö kasvaa koska se on käyttökelpoisempi, niin saavutetut säästöt kumoutuu käytön kasvussa. Silloin puhutaan rebound-efektistä. Saavutettuja säästöjä ei pystytä jostain syystä hyödyntämään. Yksi tekijä on yleensä että käyttö kasvaa. Datan siirron energiansiirto on tehostunut todella paljon, mutta samaan aikaa me käytämme yhä enemmän dataa ja meillä digitaalisia palveluita tulee enemmän, niin siinä on rebound-efekti olemassa.”

Ilmastodelegaatti Emma Sairanen jatkaa.

“Mun mielestä teknologiassa on paljon riskejä, mutta myös mahdollisuuksia. Toisaalta on ratkaisuja, esimerkiksi talojen lämmitystä voidaan ohjailla älyteknologioilla sen mukaan onko joku kotona vai ei. Taas meillä on sellaisia ratkaisuja kuin Netflix, joka ei sinänsä tuota suoraa hyötyä, vaan lisää jollain tavalla ihmisten kulutusta. Ihmettelen välillä miten ihmisillä on aikaa katsoa kaikkia sarjoja, tuntuu että mun elämässä on niin paljon tekemistä, että ei ole aikaa istua sen Netflixin ääressä kuin kerran viikossa. En ole omassa elämässäni nähnyt vielä sitä aiheelliseksi miettiä omaa videoiden kulutustottumuksia ilmastonmuutosnäkökulmasta. Toisaalta jos olisin Netflixin suurkuluttaja, niin varmasti olisin sitäkin miettinyt kuten lähes kaikkea muitakin osa-alueita omassa elämässä”, toteaa Emma Sairanen.

Mutta monesti emme mieti, miten minun nettivideoiden ja muun sähköisen median käyttö vaikuttaa ympäristöön. VTT:n tutkija Hanna Pihkola.

“Ehkä se on asia, jota ei hirveästi ajatella tai tiedetä. Se ei ole suoraviivaista, kuten harvat ympäristöasiat ovat mustavalkoisia. Medialla on tärkeä viihdearvo, kasvatusarvo ja sivistysarvo. Median kautta tutkitusti ihmiset haluavat saada ympäristötietoa esimerkiksi uutisista tai mitä mediaa nyt kukin seuraa. On tärkeää että opitaan sieltä ja kaikki hauskuus on tärkeää ihmisen elämässä. Mutta sitten on se, että Suomessa tiedetään hyvin mistä paperi tulee, koska täällä on ollut paljon paperinvalmistusta ja se tunnetaan, mutta sähköisistä tuotteista ajatellaan, että ne on jotenkin aineettomia. Ikään kuin tulevat ilmaiseksi ilman vaikutusta, koska vaikutukset eivät näy meille. Tässä asiassa tietoisuutta pitäisi lisätä”, toteaa Pihkola.

Paperiin painetun lehden tai kirjan elinkaarta on helppo miettiä: mitä pidempään jo painettu tieto on käytössä ja kiertää ihmiseltä toiselle, sen parempi. Mutta miten digitaalisten sisältöjen elinkaaren vaikutus ympäristöön, tutkija Hanna Pihkola?

“Sekin vaikuttaa tottakai, että joitakin sisältöjä toistetaan monia kertoja. Sekin tiedetään, että lähetystavoilla on erilaisia vaikutuksia. Lähetystapojen energiankulutus on erilainen, onko sitten suora lähetys vai onko toisinto. On tavallaan hassua, kun voisi ajatella että jos jokin on tehty, niin olisi kannattavampaa katsoa samaa monta kertaa, mutta ei koskaan etukäteen tiedetä mistä tulee suosittu. Jos miettii mihin yksittäinen käyttäjä voi vaikuttaa, niin ehkä se on sitä ettei pidä turhaan laitteita päällä. Yleensä mitä isompi laite, niin sitä suurempi käytön aikainen energiankulutus. Toisaalta miettiä sitä, kuinka monta laitetta yksi kotitalous tarvitsee. Jos mahdollista perheen sisälläkin kaikki kierrättää, että käyttää laitteet loppuun ennen kuin ostaa uusia”.

Silläkin on vaikutusta miten katsoo digitaalisia sisältöjä.

“Usein käyttö on huomaamatonta oheistekemistä, jota ei lasketa mediankäytöksi. Jos pitäisi sanoa montako minuuttia tai tuntia olet käyttänyt nettiä, niin aika vaikea on sanoa”, toteaa Pihkola.

Tässä kohtaa podcastia voit miettiä omaa median kulutusta ja kokea pientä huonoa omaatuntoa, kun jätit tänäänkin videon pyörimään taustalle mobiiliverkkoa käyttäen.

“Ehkä hyväkin, ettei kaikesta kannata syyllistyä ja ahdistua. Jos yrittää tehdä parhaansa eli käyttää laitteita huolellisesti, ei osta turhaa ja jos mahdollista, ei osta hirveän halpaa, jonka ei voisi ajatella kestävän kovin kauaa ja että ylimääräiset toimimattomat laitteet vietäisiin kierrätykseen, samoin kuin paperituotteetkin. Se on ehkä sitten se paras juttu mitä voi tehdä. Ja tietenkin, kun ostaa uutta, niin kysyy, että onko heillä tietoa ympäristövaikutuksista ja katsoa onko laitteissa aiheesta tietoa. Aika usein, kun ostaa uuden puhelimen, niin paketissa lukee, että pakkaus on kierrätysmateriaalia, mutta välttämättä puhelimesta ei ole vastaavaa tietoa. Ehkä tämäkin on pikkuhiljaa muuttumassa. Monista tuoteryhmistä tiedetään se, että jos kuluttaja alkaa kysellä, niin tietoa alkaa tulemaan enemmän. Esimerkiksi Suomessa operaattorit ovat niitä selvitelleet, että kiinnostaisiko ihmisiä vihreät liittymät. Ei ehkä aika ole ollut kypsä siihen, että ihmiset oikeasti haluaisivat ympäristön pohjalta valintoja. Se on ehkä nyt muuttumassa.”

Näin toteaa siis VTT:n tutkija Hanna Pihkola.

Mutta jos haluaisi pohtia esimerkiksi mikä on sinun YouTube-videoiden tai TikTokien katselun vaikutus ympäristöön, niin onko se edes mahdollista. Eräässä Yleisradion esiin nostamassa tutkimuksessa brittiläiset tutkijat totesivat, että HD-tasoisen Netflix-elokuvan katselu käyttää energiaa yhtä paljon kuin tarvitaan kuudenkymmenen teekupillisen keittämiseen.

Aalto yliopiston vieraileva tutkija Matti Pärssinen on tutkinut nettidatan energiankulutusta ja eikä näe yksittäisen videon hiilijalanjäljen mittaamista niin yksioikoisena.

“Kun mennään yksittäiseen videoon, niin epävarmuudet kasvaa niin isoiksi kun puhutaan valtavasta kokonaisuudesta. Se ei ole pelkästään se päätelaite, vaan koko datapolku joka lähtee päätelaitteesta. Vaikka matkapuhelin, joka kytkeytyy radioverkkoon, sitten kytkeytyy operaattorin runkoverkkoon ja sieltä content delivery -verkkoon ja loppupelissä datakeskukseen, missä video toistetaan. On todella monimutkainen ja iso kokonaisuus. En koe mielekkääksi yksittäisen videon miettimistä, koska epävarmuustekijät ovat niin isoja 200-300% suuntaansa. Oleellisempaa on katsoa vaihteluväliä että sulla on jakauma tiettyjä tuloksia, mutta yksittäistä lukua on turha antaa mihinkään. Yhden videon eristäminen on turhaa. Voi ajatella niin, että jos katsot mobiilipäätelaitteella hyvätasoista videota, niin se kuluttaa enemmän kuin katsot WLANin läpi padilla, koska siinä on se radioverkko. Tällaisia yksinkertaistuksia voi tehdä, mutta kuinka paljon se kuluttaa tarkalleen, se on vaikea sanoa. Sen voin sanoa, että ekoteko on katsoa vähemmän videoita,” toteaa Matti Pärssinen.

Jos yksittäisen teon, kuten videon katsomisen YouTubessa, ympäristövaikutusten arvioiminen on niin vaikeaa, niin kannattaako yksittäisen nuorisotyöntekijän sitä edes miettiä vai pitäisikö mieluummin sitten vain keskittyä nuorisotalolla opastamaan miten banaanin kuori kierrätetään?

“Kyllä sitä kannattaa miettiä. Ensinnäkin tietoisuus siitä, että digitaaliset palvelut eivät ole marginaalisia sähkönkulutuksen näkökulmasta, vaan puhutaan merkittävistä sähkönkulutusmääristä. Se mikä hiilijalanjälki loppukädessä on, se on monesta asiasta kiinni ja mitä ollaan erityisesti tutkittu on käytön aikainen sähkönkulutus. Tietenkin päätelaitteiden ja verkkolaitteiden valmistuksessa on omat jalanjälkensä kun louhitaan erinäköisiä metalleja ja muuta, sitä ei pidä unohtaa. Sitä koko hiilijalanjälkikysymystä IT:n osalta pitäisi nousta yhtä mittakaavaa ylemmäs ja ymmärtää systeeminen vaikutus, eikä yksittäinen juttu. Pohdittiin muiden tutkijoiden kanssa, kun tehtiin Suomen ICT-ilmastostrategiaa, että kuten K-Ruokakaupat tuo applikaation, mikä näyttää ruokakorin hiilijalanjäljen, niin voitaisiin tehdä applikaatio joka arvioi kuluttajan hiilijalanjälkeä kun hän käyttää mobiilia. Nyt sä katsoit videon, sen hinta on tämä. Ja jos olet ympäristötietoinen, pystyisi maksamaan sen jäljen pois laittamalla rahaa sellaiseen firmaan joka istuttaa vaikka puita. Tämän kaltainen tietoisuus voisi tuoda todella paljon. Mutta miten yksittäinen kuluttaja pystyy pähkäilemään näistä valtavista datakeskuksista ja muista, niin se on aika vaikeaa. Se on vaikeaa jo tutkijoillekin. Mitään yhtä lukua ei ole tiedeyhteisössä saatu aikaan. Mutta pelkästään sen tietoisuuden lisääminen, että esimerkiksi YouTube video vie tai videon katselu yleensä internetliikenteestä ehkä 60-70% ja jos ICT kokonaisuudessaan kuluttaa meidän laskelmien mukaan tuhatsata terawattituntia vuodessa, mikä on yhtä paljon kuin Japanin sähkön kulutus. Se on valtava osuus. Siihen suhteuttaa oman käyttönsä, niin veisi ehkä eteenpäin”, toteaa Matti Pärssinen.

On siis arvioitu että tietotekniikan käyttö on muutamia prosentteja koko maailman sähkönkulutuksesta. Filosofian tohtori ja diplomi-insinööri Sanna-Liisa Sihto-Nissilä Aalto-yliopistosta.

“Kun lisätään digitaalisten laitteiden käyttöä, niin meidän pitää huolehtia siitä että se sähkö jota ne käyttää tuotetaan hiilineutraalisti. Siinä ollaan jo aika pitkällä. Esimerkiksi Suomessa suuri osa sähköstä tuotetaan päästöttömästi, ydin-, tuuli- ja vesivoimalla. Tilanne ei siis ole ihan huono, ollaan jo puolimatkassa Suomen osalta energiatuotannon hiilineutraaliksi tekemisessä, mutta vielä on tehtävää. Kaikki kuluttaa sähköä ja pitää muistaa toki se balanssi, että jos lisätään digitaalisuutta, niin pitää muistaa tehdä niin, että energiankulutus kasvaa mahdollisimman vähän.”

Laskentatehot kasvavat koko ajan, tekniikkaa kehittyy mutta samalla se kehitys imetään pois tekemällä entistä suurempia tietoteknisiä kokonaisuuksia. Matti Pärssinen jatkaa tästä.

“Se on kilpajuoksua koko ajan. Sitä mukaa kun energiatehokkuus kasvaa niin ohjelmistojen koko kasvaa, jolloin hyötyä ei päästä ulosmittaamaan. Ja mitä nyt erityisesti tutkittu tästä on kasvavia trendejä kuten koneoppimismalleja ja syväoppimismalleja ja miten niiden energiankulutus. Puhutaan siis AI:sta, mutta teknisinä termeinä ne ovat koneoppiminen ja syväoppiminen. Yksinkertaisella kokeella saatiin aikaiseksi se, että yhtä hyvän ennustimen saat kymmenesosalla energiaa versus kuin teet monimutkaisen mallin. Sun pitää vain tietää mitä eri mallit kuluttaa ja tämä on se mitä halutaan saada aikaan, saada tällainen optimointi nimenomaan energiankulutuksen näkökulmasta, sillä nykypäivänä kun on pilvipalveluita, niin harva edes miettii laskentatehon vaikuttavuutta: ihan sama, maksa vain visalla 500 corea ja sillä selvä. Se on loputon resurssi tutkijoiden ja kehittäjien mielestä, mutta siinä voisi miettiä että voisiko sen tehdä pienemmällä energialla”, kuvailee Matti Pärssinen.

Eli energian kulutuksen ja ympäristön näkökulmasta voisi olla järkevämpää laittaa 10 viisasta päätä miettimään ongelmaa kuin antaa tehtävä tekoälylle.

“On tiettyjä asioita missä koneoppiminen on ihmistä valtavasti tehokkaampi jos on valtavat datamassat ja pitää tehdä ennustimia, sanotaan vaikka sään ennustaminen, niin eihän sitä ihminen pysty tekemään mitenkään kun parametreja on niin paljon. Mutta kun on vaihtoehtoja miten teet sään ennustamisen, niin voisit valita energiatehokkaan ratkaisun pelkästään jos tietäisi kuinka paljon se kuluttaa,” pohtii Pärssinen.

Me voimme olla hyvinkin pian tilanteessa, joissa teemme uusia valintoja energian kulutuksen mukaan. En tarkoita valitsenko sähkö- vai polttomoottoriauton, vaan että käytänkö tekoälyä hakemaan tietoa nuorista vai kävelenkö kadulle tekemään tutkimusta. Näitä ympäristöön liittyviä valintoja me teemme jo.

Mieti luontoa ja älä tulosta turhaan tätä viestiä. Näin luki monessa sähköpostiviestissä. Kun aikaisemmin mietimme miten tehdä toimistosta paperiton, nyt siirrytään miettimään miten luontoa voi säästää muullakin tavalla. Nuorisodelegaatti Emma Sairasella on erityinen teksti sähköpostin lopussa tätä varten.

“Sähköpostia tulee lähetettyä ihan hirveästi, niin bongasin työtuttavan sähköpostin allekirjoituksessa maininnan, että ethän vastaa tähän viestiin jos sinulla ei ole enää mitään lisättävää asiaan. Lisäsin saatteen omaan sähköpostiin, että ei lähetetä turhia viestejä. Ja perusjuttuja, että sen sijaan että aina googlaa jonkun asian, niin tallentaa sivuja välimuistiin selaimelle” kertoo Emma Sairanen.

Nykypäivän yksittäisistä teoista on aika katsoa ajassa eteenpäin. Teknologia, ympäristö ja tulevaisuus. Nämä ovat ajan suuria sanoja ilmastonmuutoskeskustelussa ja näin niistä Lasten ja nuorten säätiön tulevaisuusasiantunija ja Tulevaisuuskoulun perustaja Otto Tähkäpää.

“Usein ne näyttäytyy aika hahmottomina ja ehkä osittain siihen liittyen uhkaavina, synkkinä ja pessimistisinä myös. Osittain jos ajatellaan varsinkin ympäristöä, niin se on varsin perusteltukin näkökulma valitettavasti, mutta uskon että se hahmottomuus on myös osaltaan. Ovat valtavan isoja ilmiöitä, niistä on vaikea saada otetta ja käsitellä ikään kuin systemaattisesti ja analyyttisesti.”

Otto Tähkäpää on ollut mukana tutkimuksessa jossa kysyttiin nuorilta heidän tulevaisuuden ajatuksista.

“On iso joukko nuoria, jotka eivät ajattele tulevaisuutta seuraavaa viikonloppua pidemmälle ja itse asiassa harva ajattelee sitä kaukaista tulevaisuutta vaikka vuoteen 2050. Se ero meihin muihin ei ole niin suuri että ylipäätään meidän ihmisten tapa ajatella tulevaisuutta on aika tällaista rajoittunutta ja perspektiiviltään aika lyhyttä. Harva miettii, poislukien me tulevaisuudentutkijat, sitä vuotta 2050. Nuorten keskuudessa ilmastonkriisin myötä on toki iso joukko nuoria jotka miettii sitä, koska heille se mikä vanhemmille sukupolville näyttää abstraktina kun katsotaan päästöskenaarioita vuoteen 2050 tai 2100, niin meille se on kaukaisempaa tulevaisuutta, mutta nuoret miettii sitä hyvin konkreettisesti ja omaa elämää, että ovat silloin 30-40-vuotiaita 2050 ja tulevat näkemään sen vuoden 2100, niin sitä kautta pitkän aikavälin tulevaisuuspohdintaa nuorten parissa on. Osa tulevaisuuteen liittyvää hahmottomuutta on, että nuorten on usein, ja ehkä meidän muidenkin, vaikea nähdä sitä yhtäläisyyttä, että miten siihen tulevaisuuteen vaikutetaan ja miten voidaan tässä hetkessä vaikuttaa tulevaisuuteen, vaikka oltaisiin jotenkin kiinnostuneita tai huolestuneita tulevaisuudesta, mutta yhtäläisyysmerkin vetäminen tähän päivän päätöksiin ja valintoihin, niin sen hahmottaminen on aika vaikeaa. Esimerkiksi että teknologian kehitys etenee valtavaa vauhtia ja omaksutaan uutta teknologiaa käyttöön mutta on todella vaikea hahmottaa minkälaista tulevaisuutta me samalla ollaan luomassa. Usein ollaan tilanteessa, että näyttää vaihtoehdottomalta, että vaan omaksutaan teknologiaa käyttöön eikä tehdä tietoisia valintoja minkälaista maailmaa halutaan ja minkälaista teknologiaa halutaan ja miten halutaan teknologiaa käyttää. Ollaan ikään kuin ei kuskin vaan kyytiläisen paikalla. “

“Usein julkisessa keskustelussa ylikorostetaan näkemystä, että nuoret, puhutaan milleniaaleista tai nykyisin Z-sukupolvesta, ovat kuin avaruudesta pudonneita ja ovat aivan kuin jotain muuta kuin me muut. Mutta jos katsotaan eri tutkimuksia tai selvityksiä, niin itse asiassa mikä ensimmäisenä nousee, nimenomaan se, että nuoret ovat hyvin samankaltaisia kuin aikaisemmat sukupolvet. Jos katsotaan perusarvoja ja arvostuksia sekä toiveita elämästä, niin nuoret ovat hyvin perinteisiä. Kun ajatellaan mitä nuoret toivovat, niin listan kärjessä on edelleen perhe, asunto ja vakituinen työpaikka. Osittain vähän lietsottu turhankin kärjekästä vastakkainasettelua. Toisaalta samaan aikaan pitää sanoa, että nuoret elää ikään kuin erilaisessa todellisuudessa kuin me suhteessa digitalisaatioon ja laitteisiin ja elämään virtuaalisessa ympäristössä. Se todellisuus on varmasti todella erilainen kuin mitä meillä vanhemmilla sukupolvilla”, kertoo Otto Tähkäpää.

Mikä on se asia joka vahvimmin muokkaa nuorten näkemystä tulevaisuudesta? Otto Tähkäpää jatkaa.

“Kyselyssä selvästi nousi kärkeen huoli ilmastonmuutoksesta. Se oli tärkein yksittäinen tekijä, kun kysyttiin nuorilta mikä tulee muuttamaan Suomea eniten vuoteen 2050 mennessä ja toisaalta nuoret näki, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistuminen on tärkein yksittäinen tekijä sille, että Suomessa olisi hyvä elää vuonna 2050. Mutta mikä oli todella huolestuttavaa, oli se, että nuorista ainoastaan 6% uskoi, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan ja siinä on aika iso kuilu toiveiden ja nuorten tilannekuvan välillä. Kiinnostavia havaintoja sieltä digitalisaation ja teknologian osalta, että toisaalta nuoret ovat sitä mieltä että digitalisaatio, tekoäly ja teknologia ylipäätään tulee muuttamaan merkittävästi elämäämme. Nuorten oli vaikea määritellä, että onko se automaattisesti hyvä asia. Ehkä kuva teknologiamyönteisistä diginatiiveista ei ainakaan tässä ja muissakaan kyselytutkimuksissa välity. Nuoret suhtautuvat aika varauksellisesti siihen teknologiaan ja toisaalta toivoo, että teknologia ei korvaisi ihmisten välistä vuorovaikutusta esimerkiksi kouluissa tai työpaikoilla Nuoret toivoo, että työkaveri olisi tulevaisuudessakin ihminen eikä robotti tai tekoäly”, kertoo Otto Tähkäpää.

Mutta olisiko nuori valmis rajoittamaan esimerkiksi oman sosiaalisen median käyttöä, jos teknologian käytön vähentäminen vaikuttaa ympäristöön ja tulevaisuuteen? Otto Tähkäpää jatkaa.

“Se on todella hyvä kysymys, sillä tämä on kaikkien kyselytutkimusten haaste, että miten ihmiset vastaa ja miten ihmiset oikeasti toimivat, on sitten kyse nuorista tai ei. Mutta esimerkiksi meidän tekemässä kyselytutkimuksessa keskityttiin ilmastonmuutokseen ja kysyttiin, että hyväksyvätkö nuoret sen, että heidän tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi puututaan ihmisten kulutusvalintoihin, niin valtaosa nuorista piti tätä todennäköisenä mutta myös toivottavana. Kyllä siellä ikään kuin valmiutta on, mutta mitä tulee digilaitteisiin, niin siitäkin on viitteitä, että nuoret toivovat, että laitteet ja sosiaalinen media hallitsisi heidän elämää niin paljon. Siinä on se toinen puoli, että niistä irtaantuminen on tehty äärimmäisen vaikeaksi. Tietenkin laitteet ja ohjelmistot on suunniteltu niin, että ne koukuttaa ihmisen mahdollisimman tehokkaasti ja aiheuttaa riippumattomuutta, niin on tehty hyvin vaikeaksi”

Korona-aika nuoret ja kaikki muutkin ovat jo tottuneet rajoituksiin. Emme ole pystyneet liikkumaan niin vapaasti ja rajoitukset ovat lisänneet töiden tekemistä ja koulunkäyntiä etänä. Mutta jos tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen takia estetään liikkumista, sillä voi olla toisenlaisia seurauksia. Forum Viriumin projektipäällikkö Heli Ponto on väitellyt kaupunkimaantieteestä ja tutki lukioikäisten nuorten arkisia paikkoja kaupungissa sekä liikkumista.

“Huomasin että liikkuminen ihan keskeisellä tavalla jäsentää nuoren tai ihmisen arkea. Se mahdollisuus liikkua on hyvin kriittinen nuoren kokemukselle aikuisuudesta. Oli sellaisia tilanteita, joissa nuori ei päässyt kotoa liikkeelle, hän saattoi kokea ettei kuulu siihen oman kotiympäristöön. Koki ulkopuolisuutta tai koki että ei saa ehkä sitten toteuttaa omaa orastavaa aikuisuutta sillä tavalla miten kaverit tai miten itse olisi kokenut. Keskeisellä tavalla rakentaa yksilön identiteettiä ja aikuisuuden identiteettiä ja kuulumista siihen paikkaan.”
Mahdollisuudella liikkua oli suurikin vaikutus nuoren itsenäistämiskokemukselle. Heli Ponto jatkaa.

“Osa näistä nuorista kertoi, että jos asuivat paikassa jossa on huono joukkoliikenne, he saattoivat ajokortin saamisen todella isona asiana. Silti suurin osa ihmisistä koki, että auton omistaminen tai ajokortin saaminen olisi kriittinen asia, vaan tärkeintä oli päästä liikkumaan vapaasti ongelmitta ja ehkä jopa mieluummin joukkoliikenteellä, kuin omalla autolla. Siihen ehkä liittyi se, että oli jo lupa vanhemmilta poistua kotoa pidemmäksi aikaa ja sai mennä illalla ja olla myöhään. Sillä oli tosi suuri vaikutus miten nuori koki aikuisuutensa. Ja että pääsee tiloihin ja paikkoihin, joissa sitä aikuisuutta voi ikään kuin vahvistaa, oli se sitten vaikka joku K-18-baari tai muu tällainen aikuisuuden tila. Samaan aikaan oli tärkeää, että oli pääsy niihin lapsuuden paikkoihin. Moni vaikka mielellään kertoi ala-asteesta, kuinka siellä oli niin mukavaa ja helppoa. Ne oli sellaisia turvallisia muistoja siitä millaista olikaan oma lapsuus, verrattuna että se nykyhetki saattoi tuntua aika raskaalta, koska aikuistuminen on välillä aika raskasta”, toteaa Ponto.

Voimme aavistaa mitä huominen tuo, mutta vuosi 2050 vaikuttaa kaukaiselta. Toisaalta sinne on 30 vuotta aikaa, sama aika kuin 1990-luvulle. Tulevaisuusasiantunija ja Tulevaisuuskoulun perustaja Otto Tähkäpää katsoo kristallipalloon ja tulevaisuuteen.

“On hyvä lähtökohta, että mietitään vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, että ei ennusteta minkään yhden tulevaisuuden puolesta. Jos mietin ensin optimistisia, toivottavia tulevaisuuksia, niin voisi ajatella, että koronakriisi on ikään kuin toivottavasti jonkinlainen käännekohta ja ennen kaikkea nämä miljardit, jotka elvytykseen suunnataan, niin suunnataan tukemaan ekologista jälleenrakennusta. Nyt tarvittava muutos mitä kuluneen vuosikymmenen aikana pitäisi tehdä, niin sille löytyy riittävä poliittinen tahto ja rahoitus. Suuri siirtymä käynnistyy nyt ja sen tukena tottakai käytetään erilaisia teknologisia ratkaisuja, mutta toisaalta ei myöskään lähdetä siihen, että vain teknologia tulee ratkaisemaan ongelmat tulevaisuudessa meidän puolesta, vaan lähdetään ratkomaan ongelmia tässä hetkessä niillä välineillä mitä on käytössä. Sikäli jos keksimme jotain parempia ratkaisuja myöhemmin, niin käytetään niitä, mutta ei jäädä odottamaan, että kehitetään jotain parempaa. Sitten dystopia puolella, mikään ei varsinaiset viittaa ekologisen kriisin osalta, että tuolle polulle lähdettäisiin, mitä äsken kuvailin. Pahoin pelkään ettei saada tehtyä tarvittavia muutoksia ja aika tiimalasissa käy vähiin. Meidän 1.5 asteen tavoitteen kanssa yhteensopiva hiilibudjetti näillä näkymin loppuu tämän vuosikymmenen puolivälin jälkeen ja siirretään hyvin epävakaaseen ja epävarmaan maailmaan, joka heijastuu monin tavoin meille Suomeen vaikka ei ensisijaisia kärsijöitä ilmastonmuutoksessa suoraan ollakaan. Ja toisaalta teknologiaan liittyen suuri uhkatekijä on teknologiajättien vallan kasvu ja siihen liittyvä kontrollin puute, joka on omiaan ruokkimaan kaikenlaista eriarvoistumista yhteiskunnassa, niin taloudellista, teknologista kuin sosiaalistakin eriarvoistumistakin. Se kehitys voi olla todella tuhoisaa pitkällä aikavälillä.”

Aalto yliopiston vieraileva tutkija Matti Pärssinen jatkaa pohdiskelua. 40

“Mikä se eettinen ja moraalinen juttu, tai mitä pitää tapahtua, että ihmisten käyttäytyminen muuttuisi. Mitä tarvii tapahtua? Korona on vienyt fokusta ilmastonmuutoksesta, mutta kyllä kaikki tietää, että se on vääjäämätön, ei kyseenalainen, vaan vääjäämätön asia mikä tulee tapahtumaan. Kyse on enemmän siitä, kuinka nopeasti ja mikä on sen vaikuttavuus. Mutta siltikin kaikki tämä tieto on olemassa, niin tuntuu että aika pientä on se liikehdintä aiheen ympärillä vieläkin. On enemmän yhteisövastuuraportointia, mutta radikaalit siirrot johonkin suuntaa odottavat itseään, niin kuluttajilla kuin yrityksilläkin. Juuri tässä ICT-ilmastostrategiassa Suomen osalta pohdittiin, että kysyttäisiin kuluttajilta, että mistä olisi valmis luopumaan. Siihen listattaisiin YouTube, Fortnite, internetyhteys, televisio ja radio. Jos jokin pitäisi valita, niin mikä lähtisi. Se olisi hyvä, että silloin ajetaan ihminen kulmaan, että tuumailepa tätä. Jos jostain pitää vähentää, niin mikä se näistä olisi,” kysyy Matti Pärssinen.

Mutta koska me tiedämme, että tekomme vaikuttavat tulevaisuuteen, niin miksi on niin vaikeaa luopua teknologiasta jotka vahingoittavat ympäristöä? Tulevaisuustutkija Aleksi Neuvonen.

“Siellä on monia rakenteellisia tekijöitä. Tietenkin se, että on isoja omistuksia kiinni kaikessa, alkaen ihmisten omistamista öljykattiloista tai autoista tai veneistä ulottuen valtaviin öljy-, kaasu- tai hiilivarantoihin tai niitä hyödyntäviin voimalaitoksiin. Näissä on sitten kiinni paljon rahaa, jolla on ajateltu olevan arvoa pidempäänkin. Se on siellä taustalla. Tämä kytkeytyy siihen, että ihmiset ovat tottuneet käyttämään näitä ratkaisuja vuosikymmeniä. Siellä on ihmisiä jotka tekee niiden parissa töitä. On inhimillinen osa monen ihmisen arkista elämää ja tarkoittaa, että sinne pitäisi tuoda jotain uutta kilpailevaa, joka olisi samaan aikaa houkuttelevaa ja vetäisi puoleensa. Ihmisten liikauttaminen on omasta arkisesta rutiinista ei ole helppoa, ainakaan tällaisessa yhteiskunnassa missä on totuttu että ei aleta kovinkaan helposti muuttamaan ihmisten elämää pakkokeinoin kovin helposti.”

Mutta miksi tehdä täällä Suomessa yhtään mitää ympäristötekoja, koska koska Kiina. Argumentti, jonka avulla voimme olla tekemättä yhtään mitään. Matti Pärssinen jatkaa.

“Varmaan liittyy ajatuksenjuoksuun, että joku muu. Että omalla tekemisellä ei ole mitään merkitystä isossa kuvassa, koska valtio X ei tee mitään, niin ihan sama mitä teen. Nähdään se suhteellisena, mutta tämä ei ole suhteellinen kysymys. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on kysymys yksittäisten ihmisten tekemisistä, mutta yksittäisiä ihmisiä pitäisi olla massoja. Kyllä kaikki tekemiset vie oikeaan suuntaan. Jos kierrättää ja vie vähemmän sähköä, niin se on hyvä teko sellaisenaan. Ei sitä tarvitse suhteuttaa, se on ehkä se mitä ihmisten pitäisi lopettaa se suhteuttaminen,” kiteyttää Pärssinen.

Eli lopeta suhteuttaminen ja näytä mallia. Maija Leino jatkaa:

“Ensin katsotaan peiliin ja katsotaan se oma paha, oma jalanjälki ja pienennetään se. Ja sitten autetaan muita. Sekä että, hiilijalanjäljen minimointia ja kädenjäljen maksimointia. Eikä syyllistämistä myöskään, vaan juuri sitä mitä itse tekee yleisöä kuunnellen. Uskon esimerkin voimaan. On tutkittu juttu, että ihmiset tekevät helposti jotain jos vaikka naapurit hankkii aurinkopaneelit, niin kummasti viereenkin saattaa tulla aurinkopaneelit. Oslossa on esimerkiksi tehty tutkimus, jossa postinumeron perusteella on laitettu aurinkopaneeleja kartalle ja huomattu että aurinkopaneelit löytyvät ryppäinä. Samalla tavalla arjen teoissa, kun joku näkee ettei se ole tämän vaikeampaa. Esimerkin kautta.”

Tässä podcast-jaksossa olemme tutkineet miten teknologia vaikuttaa ympäristöön negatiivisesti, mutta tulevissa jaksoissa kuulemme mitä mahdollisuuksia teknologia luo. Tulevaisuudessa on valoa. Lopuksi sananen tulevaisuustutkija Aleksi Neuvoselta.

“Ihmiskunnan ongelmanratkaisukapasiteetti on kasvanut huomattavasti muutamassa vuosikymmenessä. Tietenkin meillä on enemmän kuin koskaan dataa, enemmän kuin koskaan tutkimusta, meillä on paremmat välineet kuin koskaan tiedon jalostamiseen, meillä paremmat mahdollisuudet kuin koskaan levittää sitä internetin kautta noin puolelle koko ihmiskunnasta tällä hetkellä ja seuraava puolikas ihmiskunnasta tulee sen pian saavuttamaan. Jos me ajatellaan, että aikaisemmin meillä oli suurinpiirtein koulujärjestelmät, radiot ja televisiot tätä tekemässä, niin onhan internetin mahdollisuus levittää informaatiota ja tuoda ihmisiä yhteen aivan erilainen kuin missään aikaisemmassa ihmiskunnan vaiheessa. Jos ajatellaan tapaamme ratkaista ilmastonmuutosta, niin siellä on ollut kaksi isoa asiaa. Toinen pääty on ollut se ikään kuin politiikan kautta sopiminen. Meillä on YK-pohjainen sopimusjärjestelmä, joka on toki edennyt hitaasti, mutta on olemassa ja on tietynlainen ihme sinäänsä, että se on saatu kasaan. Mutta hyvin kuitenkin edustaa vanhaa aikaa. Sitten meillä on toisaalta se teknologinen kehitys, joka on mennyt myöskin huikeaa vauhtia eteenpäin. Nämä ovat ne normaalit reitit, joiden kautta olemme ajatelleet ilmastonmuutoksen ratkeavan. Mutta kyllä siellä on vielä se, että erilaiset ihmiset pystyy vaihtamaan mielipiteitä, pystyy vaihtamaan erilaisia ratkaisuja ja käytäntöjä, kertomaan mitä he oikeastaan haluaa. Jos vaikkapa mietitään miten muokkaavat omia käytäntöjään, kulutusvalintojaan, vaikuttamisen tapojaan, niin meillä on huikea reitti sitä kautta, että eri puolilla olevat ihmiset voivat vaihtaa niitä kokemuksia ja luoda uudenlaisia ilmiöitä ja samaistua uuteen käytäntöön nähtyään, että joku toinen ihminen toisella puolella maailmaa tekee sitä. Verrattuna vaikkapa 90-luvun tilanteeseen, kun ilmastokeskustelu lähti kunnolla käyntiin, niin ei pystytty kuvittelemaan sitä miten asiat voivat lähteä leviämään. Sillä tavalla meillä on paljon enemmän ratkaisuvoimaa, kuin tosiaan 20 vuotta sitten.”