14. joulukuun 2020 | 28 min

Vieraat: Aleksi Neuvonen, Rune Westergård, Emma Sairanen, Lotta Toivonen, Matti Pärssinen, Paul Nix ja Juha Kiviniemi

Ohita podcast

On kiva omistaa tavaroita ja varsinkin uusia. Esineistä on tullut jopa identiteettimme määrittävä tekijä, joilla näytetään muilla omaa pärjäämistä ja statusta. Materiaalisesta omaisuudesta on syntynyt myös fossiilinen pääoma, joka rasittaa ympäristöä ja aiheuttaa ilmastonmuutosta.

”Voi ajatella, että materialismi on välikappale siihen. Ihminen ei välttämättä halua tavaraa ja materiaa sinänsä, vaan materia ja tavara on saanut yhteiskunnassa yhä enemmän merkityksen, jolla kerrotaan keitä me olemme ja jolla ilmennetään sitä, että elämässä mennään eteenpäin. On varmaankin ollut toisenlaisia aikoja, jolloin totta kai tietyt materialistiset välttämättömyydet on pitänyt hoitaa, mutta ehkä sen materiaalisten hyödykkeiden ja erilaisten muiden suoritteiden rooli ei ole ollut aivan samanlainen. Pystytään hyvin kuvittelemaan maailma, jossa monet asiat hoidetaan toisellakin tavalla. Kyllä materialismin korostuminen on varmaan ollut yksi ilmastonmuutoksen eteenpäin työntävä voima. Voi ajatella, että meidän yhteiskuntamme sen jälkeen, kun on saatu perushyödykkeet hoidettua, ihmisellä on ollut jääkaappi, lämmintä kotona yöaikaan, mahdollisuus hoitaa tämän kaltaiset asiat kohtuullisen mukavasti, niin voi ainakin teoriassa ajatella, että sen jälkeen meillä olisi ollut edellytykset suuntautua jollakin toisella tavalla. Viivan vetäminen on vaikeaa: mikä on välttämätöntä, mikä on hupia. Voisi ajatella, että ihmisten kekseliäisyys olisi ajanut meitä jonnekin toiseen paikkaan ja uskon, että se on edelleenkin mahdollista. Meidän halumme kokea uutta, innostua jostain, kertoa kuka ollaan, voi toteutua pienemmälläkin materiaalikuormituksella ja sitä kautta pienemmällä päästöjalanjäljellä.”

Näin toteaa tulevaisuustutkija ja Demos Helsingin toinen perustaja Aleksi Neuvonen.

Laitevalmistajat ovat rakentaneet laitteita, joita ei voi korjata. Esimerkiksi kännyköihin tai kannettaviin tietokoneisiin on lähes mahdotonta vaihtaa akkua, joten ainut vaihtoehto on ostaa uusi laite vanhan väsähtäessä jo muutaman vuoden jälkeen. Tähän viranomaiset ovat puuttumassa ja pyrkivät ohjaamaan säännöksillä ja lailla laitevalmistajia tekemään korjattavia ja pidempikestoisia laitteita.

”Helt otrolig alltså det finns ju det finns ju vi kan ju ta ett mobiltelefon som exempel. Min första mobil telefon telefon sen så vägde 6 kg. I dag vägen 200 g…”

Energia ja ympäristöalan yrittäjä Rune Westergård kertoo siitä miten teknologinen evoluutio on vaikuttanut resurssien käyttöön. Kännykän paino on muuttunut kiloista grammoihin muutamassa vuosikymmenessä. Samoin pakkausmateriaalit ja muut teknologiat vievät yhä vähemmän resursseja.

Mutta ekologisimmilla ja parempikestoisilla laitteilla on omat haasteensa. Otetaan esimerkki. Olen irtokarkkilaatikolla. Ja korona-aikana toki kumihanskat kädessä. Valitsen sokerittomia karkkeja, jolloin voin paremmalla omallatunnolla täyttää pussin piripintaan. Sama efekti voi olla paremmalla energiatehokkaalla teknologialla. Aleksi Neuvonen.

”Meillä on hyviä ja kiinnostavia esimerkkejä siitä, kun teknologia kehittyy niin se käyttää vähemmän energiaa ja tulee halvemmaksi, niin me keksimme uusia tapoja käyttää energiaa, joka tuo meidän elämäämme lisää iloa. Led-valot on hyvä esimerkki, jotka ovat vuosikymmenen aikana vähentäneet energiankulutusta huomattavasti, mutta samaan aikaan voidaan valaista ihan kaikki paikat, aina lasten kengistä meidän laukkuihimme, talon seinään ja ikkunaan. Kaikessa alkaa olemaan niitä valaisimia ja jossain vaiheessa voi olla, että se ylittää sen alkuperäisen kulutustason. Samalla tavalla, jos hylätäänkin auton käyttö, asetutaan asumaan paikkaan, jossa ei tarvitse käyttää autoa. Mutta samalla meille säästyy raha siitä polttoaineesta ja auton omistamisesta ja hankinnasta. Voi olla, että päädytään käyttämään se johonkin muuhun tai niin moneen muuhun asiaan, että ne päästöt ovatkin yhtäkkiä isommat, ostetaan enemmän muita kulutustavaroita vaikkapa. Samaan aikaan voi ajatella, että se auton käyttö tai auton energiatehokkuus voi kasvaa ja parantua merkittävästi, samaan aikaan kun se ihminen, joka on jo luopunut autosta, keksiikin uusia kulutuskohteita.”

Esineiden kiertokululla ja kestävyydellä tulee olemaan iso merkitys, jos teknologialla halutaan pelastaa maailma ja estää haitallinen ilmastonmuutos. Tässä podcast-jaksossa laitamme teknologiat ja energiat kiertoon. Olen oppaasi Jarno Alastalo.

”Jos mietitään kiertotaloutta pohjimmiltaan, mitä se tarkoittaa: kiertotalous ei ole vain materiaalien kierrätystä, vaan se myös tarkoittaa sitä, että yritetään pidentää niiden tuotteiden elinkaarta. Jolloin kiertotalouden lähtökohtana ei voi olla se, että joka vuosi tulee jokin uusi kännykkämalli, jonka kaikki haluaa, vaan se kännykkämalli on jokin kymmenen vuotta kestävä. Ja vasta sitten kun se on oikeasti käyttökelvoton, niin materiaalit tulee uudelleen kiertoon.”

Näin kuvailee Nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen ja jatkaa.

”Nykytahtinen teknologian kehitys ei mun mielestä tue sitä kiertotalouden ajatusta pitkäikäisistä tuotteista, jotka pystytään kokonaisuudessa hyödyntämään. Ihan konkreettisena esimerkkinä, juuri eilen googlasin, että läppärin keskimääräinen käyttöikä on vain kolme vuotta, ainakin jonkun lähteen mukaan. Ja itselläni on ollut 13–14 vuoden aikana vain kaksi läppäriä käytössä, niin siinähän on ihan hurjan suuri ero elinkaaressa mikä on keskimäärin ja mitä on mun tuotteilla ollut. Olen näissä tuotteissa miettinyt ainakin sitä, että en halua ostaa uusia tuotteita sen takia, että niissä on jokin uusi ominaisuus, vaan haluan että mun tuotteet pysyvät käytössä niin pitkään kuin mahdollista. Taustalla ei ole niinkään ollut ajatus ilmastonmuutoksesta, vaan enemmän siitä, että on turhaa käyttää niitä resursseja hukkaan. Minulle on tärkeää, että tuotteet pysyvät mahdollisimman pitkään käytössä, sen sijaan, että ostetaan vain uutta ja uutta.

Näin siis Emma Sairanen. Yksi isoista tulevaisuuden trendeistä on kiertotalous. Kiertotalous tarkoittaa siis sitä, että kulutus voi jatkua, mutta muuttaa muotoaan ympäristölle paremmaksi. Silloin syntyy uusia palveluita ja tavaroita, jotka perustuvat jakamiseen ja kierrättämiseen. Olemmeko joskus siinä pisteessä, että kiertotalous tulee pakolliseksi laajemminkin? Sitran asiantuntija Lotta Toivonen.

”Sanoisin niin, että kiertotalous on tärkeä osa tulevaisuutta, mutta se ei näyttäydy varmastikaan tavallisille kuluttajille sen kummemmin. On enemmän se tapa millä tehdään niitä asioita ja tuotetaan tuotteita. Jos ajatellaan, että nykyinen tuotantotapa perustuu siihen, että tuotetaan liukuhihnalta koko ajan uutta ja uutta, niin kiertotalous miettii sen liikeideansa fiksummin, jolloin ne ei tarvitse koko ajan uusia materiaaleja vaan olemassa ien tuotteiden materiaali pystytään ottamaan talteen ja käyttämään uudelleen. Jolloin ei tarvitse esimerkiksi digitalisaatiossa kaivaa uusia neitseellisiä metalleja. Ja toinen on se, että kiertotaloudessa se omistaminen ei ole se pääpointti, vaan mietitään palveluita, että tarvitseeko aina omistaa jotain vai voiko joku tuote olla palvelu, jota lainataan tai vuokrataan silloin kun sitä tarvitaan. Silloin ei tarvitse niin paljon tavaraa. Jokaisella ei tarvitse olla kaapissa sitä tuotetta jo olemassa, vaan pystytään tehostamaan resurssien käyttöä.”

Kiertotaloudessa myös digitalisaation kehityksellä on suuri merkitys resurssien jakamisella. Lotta Toivonen:

”Kiertotaloudessa se luo eri alustojen kautta mahdollisuuksia jakaa, vaikka tavaroita. Ja esimerkiksi digitaalisten passien kautta voidaan kerätä materiaalitietoja jo suunnittelu- ja valmistusvaiheessa, niin tiedetään miten ne tulee kierrättää tai mitä materiaaleja niissä on.”

Digitaaliset palvelut, kuten videopalvelut ja somet, ovat osa kiertotalouden mahdollistajia, mutta ne myös kuluttava tulevaisuudessa yhä suurempaa osaa maailman energiasta.

Isot konesalit ruksuttavat samalla kun katsomme päivittäistä kissavideoannostamme ja serverit kuumenevat. Mutta tätä lämpöä voi muuttaa kiertotaloudeksi. Aalto yliopiston vieraileva tutkija Matti Pärssinen on tutkinut aihetta.

”Erityisesti tutkittiin hukkalämmön hyödyntämistä. Datakeskuksessa syntyy todella paljon lämpöä. Siellä on todella paljon palvelimia, kytkimiä, reitittimiä ja sitä lämpöä syntyy 24/7/365. Ajattelin sitä, että hukkalämmön hyödyntäminen koskettaa uusia datakeskuksia, ettei pysty mihinkään vanhaan rakentamaan. Mutta tämä ei pidä paikkaansa, vaan laitteistot on kehittynyt todella paljon. Mikä tahansa datakeskus pystyy keräämään hukkalämmön talteen. Kysymys on enemmän mihin se käytetään. Ja se vaatii sitä innovatiivista johtamista yrityksissä ja tästä hyvä esimerkki on Yandexin Mäntsälän konesali, jossa on tosi innovatiivisesti lähdetty etsimään keinoja hyödyntää. Sen lisäksi, että se työnnetään kaukolämpöverkkoon, niin paikallisesti kasvihuoneisiin tai kylpylöiden lämmittämiseen. Tekniikka on olemassa, kysymys on vain siitä, että se otetaan käyttöön.”

Iso datakeskus pystyy lämmittämään pienen kaupungin. Pärssinen jatkaa.

”Itse työskentelen Telialla ja meillä on Pitäjänmäessä valtava konesali. Sen lämpö on tarkoitus syöttää tuonne Espoon kaukolämpöverkkoon. Puhutaan kymmenistä tuhansista asunnoista, mitä sillä pystyy lämmittämään. Se riippuu tosi paljon datakeskuksen koosta, että täyteen kalustettuna meidän Pitäjänmäen sali on 20 megawattia suunnilleen, niin se on valtava määrä mikä sieltä tulee energiaa. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjä kysyi, että miksi ihmeessä hukkalämpöä kannattaisi hyödyntää, mikä merkitys sillä on ilmastonmuutokseen? Oli fundamentti kysymys, että jäädyin täysin. Hetkinen, aika hyvä kysymys. Kysymys on siitä, että kun hyödynnät hukkalämpöä, niin sun ei tarvitse polttaa fossiilisia polttoaineita lämmittääksesi ja se on se pointti. Sillä pystytään korvaamaan yhdistettyjä lämpö- ja sähkötuotantolaitoksia. Siksi sitä kannattaa tehdä. Varsinkin jos datakeskus ottaa sisään uusiutuvaa energiaa ja syöttää ulos lämpöä, niin silloin mahdollisesti päästään tilanteeseen, että datakeskus ei ole pelkästään nollapäästöinen, vaan hiilipositiivinen eli tuottaa enemmän kuin syö. Tämä on hyvä kehityskulku. Datakeskuksia tulee koko ajan lisää ja niiden koko kasvaa. Siinä mielessä teknisekonomisestikin tällaiset isommat laitokset ovat kannattavampia kuin pienet hajautetut. Ja mitä tehtiin laskelmia yhdessä artikkelissa, niin laitteistojen takaisinmaksuajat, kun siis puhutaan lämpöpumpuista ja laitteistoista, jotka syöttävät kaukolämpöön, niin niiden takaisinmaksuajat ovat 1–2 vuotta. On tosi kannattavaa kaiken puolin, kun vain löytyy viitseliäisyyttä vain tehdä se.”

Siis kahdessa vuodessa? Miksi sitten kaikki datakeskukset eivät kierrätä lämpöä jo nyt?

”Voi olla tietoisuudesta kiinni. Nähdään jotenkin monimutkaiseksi. Yksi asia mikä on varmaan hankalaa ja mistä en sinänsä tiedä paljon, että miten nämä sopimukset sähköyhtiöiden kanssa syntyy tai kaukolämpöverkkoyhtiöiden. Onko se monimutkaista, onko siinä jotain pelkoa, että sitoudutaan kymmenvuotisiin sopimuksiin ja ei päästä irti? Jotain tuon kaltaista se voi olla. Toinen on se, että meiltä puuttuu valtion selkeä agenda. Sen voisi jopa määrätä, että kun uusi datakeskus tulee, niin hukkalämpö on pakko hyödyntää, ettei sitä lasketa ilmaan tuosta vain. Meidän arvioiden mukaan näistä se koostuu. Eli lainsäädännöstä ja pakotteesta, mutta myös tietoisuudesta, että se on mahdollista. Ja että se on mahdollista myös pienemmissä yksiköissä, ei tarvitse olla mikään 20 megawatin mahtidatacenter, että se on kannattavaa. Pienemmissä se kysymys tulee siitä, että pienemmissä yksiköissä sä et syötä sitä kaukolämpöverkkoon, koska se ei varmaankaan ole kannattavaa, vaan silloin pitää keksiä niitä paikallisia paikkoja mihin lämpöä voisi ohjata. Triviaaliasia on ohjata oman kiinteistön lämmitykseen. Mutta jos sitä on vielä senkin jälkeen, niin mikä olisi se taho mikä tarvitsee lämpöä. Mun mielestä se Yandexin hanke on hyvä, että ovat aktiivisesti etsineet lämmölle kohdetta.”

Kuten Matti Pärssinen mainitsikin aikaisemmin venäläisen hakukoneyhtiö Yandexin datakeskuksen Mäntsälässä, niin muutkin digijätit ovat kiinnostuneet Suomesta. Esimerkiksi Googlella on palvelinkeskus Haminassa. Miksi Suomi kiinnostaa, Matti Pärssinen.

”Suomessa on stabiili poliittinen tilanne. Täällä ei ole hirveää turbulenssia, jos vertaa vaikka muihin maihin, joissa tulee suuria muutoksia verotukseen, talouteen ja niin edelleen. Eli tämä on vakaa maa. Toinen on se, että olemme pohjoisessa. Jos ajatellaan datakeskusta, niin sen jäähdyttäminen on iso kysymys ja vie paljon sähköä. Siinä missä palvelimet tuottavat paljon lämpöä, niin ne pitää jäähdyttää. Muuten koko datakeskus sulaa. Miten se jäähdytys hoidetaan, niin sen voi hoitaa suoralla ilmajäähdytyksellä, mikä otetaan ulkoilmasta. Ja jos täällä on viileä ilmasto, niin totta kai säästät siinä todella paljon versus, että sun pitää jäähdyttää se jollain jäähdytyskoneella. Tästä tulee merkittävä kustannussäästö. Kolmas on ehkä se, että täällä on osaamista asiaan. Täällä on todella korkeasti koulutettu porukka, joka pystyy A rakentamaan datakeskuksia ja B ylläpitämään niitä. Suomi on tosi hyvässä asetelmassa. Lisäisin vielä sen, että jos vihreä ajattelu on datakeskuksen omistajan mieleen, niin täältä löytyy uusiutuvaa sähköä joko sertifikaateilla tai itse rakentaa suoraan tuulivoimaa tai aurinkovoimaa. Se infrastruktuuri löytyy täältä. On monia dimensioita mitkä puoltavat, että Suomeen kannattaa investoida datakeskuksia. Itse olen pohtinut ja muutaman kerran ääneenkin sanonut, että valtavat datakeskukset, jos me emme kykene itse tuottamaan uusiutuvaa energiaa, niin sitten ollaan hankaluuksissa kohta. Se että tuotat sen energian ostamalla ulkomailta, niin et voi taata sitä, että on oikeasti vastaavalla tavalla sertifioitu tai kapasiteetti on aidosti syötetty vihreänä sisään. Siinä mielessään omavaraisuus sähköntuotannossa olisi tärkeä asia. Ei niitä voi loputtomasti tänne pystyttää, sillä jostain sen sähkön pitää tulla.”

Mahtavaa. Suomi on luvattu maa datakeskuksille, kunhan energiantuotanto varmistetaan ja samalla lähialueen asukkaat saavat kierrätettynä lämpöä, joka toivottavasti on alunperinkin tuotettu fossiilivapaasti.

Nyt kun voimme vihreämmällä omallatunnolla googlailla, niin miten sitten muuten voisi edistää teknologian uudelleenkäyttöä. Jos minä tai sinä tai nuori oppisi korjaamaan edessä olevia esineitä, niin olisiko sillä mitään vaikutusta tulevaisuudelle? Ympäristöteknologiayrittäjä Paul Nix?

“I totally believe that when people are exposed to these technologies and especially when children are exposed to these technologies, even very young, even seven years old, it’s still a perfect time to introduce the concepts and the technologies and show actively how you fix them and how you work with them, how they help to reduce costs. Because most businesspeople still think just in terms of cost reduction, not in terms of the greater value of sustainability itself. But we show them that it’s more economical to be able to do these things. I absolutely believe that this will fix the future when we can see exactly what our resources cost and how to involve ourselves in the systems, upgrade the systems and utilise them and just be a part of them. When we are not separate from the rest of life and the rest of the planet, we suddenly see a greater purpose for ourselves. That’s what fixes the future.”

Eli onko teknologian uudelleenkäyttö ennemminkin ajattelutapa? Olemmeko fiksaantuneet vain käyttämään uutta, kun emme ole oppineet hyödyntämään vanhaa ja ehkä luomaan siitä jotain uutta? Paul Nix tutkii työssään modulaarisia kestäviä järjestelmiä, joita kuka tahansa voisi muokata ja ottaa käyttöön. Sellainen on esimerkiksi aurinkoenergialla toimiva minikasvihuone, jonka voi laajentaa myöhemmin vaikka koko naapurustolle. Tuotteena voi olla kasviksia, sieniä tai vaikka syötäviä matoja teknologian avulla.

” I cannot tell you how excited I am about modular scalable systems. They are absolutely the future of what we’re going to be doing as a species, as a planet. We’ve already seen even before Covid, we saw economies shifting back to a more localized setting where things were being produced locally again. People growing food locally again. Where education was being done as something that was an extension of the overall community. And when you have modular systems that are scaled down you can show how the technologies work. You can show how they work with one another. you can get that synchronicity to it and that synergy between different systems. For example, imagine a small hydroponic setup: so, you’re growing your own greens, your own vegetables and attached to it, you also have a small set up that is growing mealworms, which are insect protein. Good for pets, good for us. And mushrooms grow out of  coffee grounds. One of the partner companies in our upcoming project is already doing that. They’re growing mushrooms locally out of coffee grounds and trying to set an example for other parts of the world to be able to do their own localized mushroom farming. When you have those three systems already working together you not only are setting carbon with the plants, you’re continuing to also do that with the mushrooms. The mushrooms put out carbon dioxide which the plants use. The mushrooms put out heat which the plants use and benefit from. The plants will have little bits of food scraps and the mushrooms will too. And both of those feed the mealworms, so that you don’t have to worry about anything extra in a totally passive system. The energy to run your hydroponics can come from solar and any extra energy goes right back on the grid. You can compost any remaining waste. And the composting system would not only produce solid waste that could go back into the mushroom farming, but also liquid lead traits which could go back into the hydroponic system. It’s beautiful when you see the system is working and really giving you the most of circularity.”

Teknologian uudelleenkäyttö, kierrättäminen ja muokkaus on tulevaisuuden taito, kuten tänä päivänä monelle sosiaalisen median hyödyntäminen nuorisotyössä. Maker-kulttuurin omaksuminen antaa paljon, varsinkin kun pelissä ei ole sen pienempi panos kuin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja maailman pelastaminen. Painaako vastuu jo harteilla? Pyysin Juha Kiviniemeä digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verkeltä kertomaan miten nuorten parissa työskentelevä voisi edetä teknologian uudelleenkäytössä omassa työssään.

”Helppo ajatus olisi se, että maker-toiminnassa voi käyttää nuorten, ja miksei nuorisotalojen ja muidenkin toimipaikkojen, olemassa olevia laitteita, koska silloin ei tarvitse välttämättä lähteä ostamaan heti ensimmäiseksi uusia kapineita. Vaan voi lähteä siitä, että meillä on laitteita, jotka ovat ehkä rikki, on laitteita, jotka mahdollisesti toimivat, niin ruvetaan aukomaan niitä ja katsotaan mitä ne ovat syöneet. Koska maker-toiminnassa on pitkälti kyse siitä, että ymmärretään vähän paremmin, miten teknologia toimii. Vaikka en ehkä en lähtisi avaamaa uusinta iPhonea itsenäisesti, koska laitteet tunnetusti eivät ole hirveän hyvin käyttäjien auottavissa tänä päivänä. Sen sijaan joku tavallisempi laite, miksei joku vanhempi digikamera, joka on lakannut toimimasta, niin miksi sitä ei voisi avata ja ihmetellä. Tai sitten jotain analogista teknologiaa. Yksi makeimmista maker-touhuista luovuuden kannalta, jota maker-toiminta on, on se, että otetaan jokin vanha laite ja laitetaan se tekemään jotain ihan muuta. Miksi ei vaikka jokin putkiradio tai joku vastaava. Otetaan sieltä sisuskalut ja muutetaan sellaiseen muotoon, että se toistaakin Bluetoothin kautta musiikkia. Eli saadaan uusi elämä vanhalle koneelle. Se heijastelee hyvin myös nuorisotyön arvoja kestävän kehityksen ja resurssien järkevän käytön näkökulmasta.

Pohjimmiltaan nuorison näkökulmasta maker-toiminnassa ei ole kyse siitä, että opitaan teknologiataitoja, joita voidaan käyttää, vaikka työelämässä tai joihin voi harrastuspohjalta keskittyä, vaan nuorisotyöllisesti on kyse siitä, että tuetaan nuorten luovuutta ja uskomusta omiin kykyihinsä toimia myös teknologian kanssa. Kaikille se ei tietenkään tartu. Kaikista ei tarvitse tulla maker-aktiiveja tai teknologiaosaajia, mutta kaikki toiminta, joka tuottaa nuorille hyviä onnistumisen kokemuksia ja hyviä fiiliksiä, niin se on hyvää ja kannatettavaa nuorisotyötä. Tärkeää maker-toiminnassa on myös se, että luovuus ruokkii luovuutta. Jos käytän itseäni esimerkkinä, niin olen lähtenyt Arduino-neppailusta ja ohjelmoinnista, sitä kautta päätynyt nahkatöihin ja sitä kautta päätynyt tekstiilitöihin. Kaksi jälkimmäistä eivät koskaan ole ollut mun juttu. Yksinkertaisesti kun lähtee purkamaan maker-toiminnan ympärillä pyörivää itse tekemisen kulttuuria, jakamisen kulttuuria ja tekemällä oppimisen -kulttuuria. Kun sitä lähtee purkamaan, niin se lähtee ruokkimaan itse itseään hyvin nopeasti. Se on sellainen minkä soisi kaikille nuorille myös tuotavan, että on innostunut uusien asioiden kokeilemisesta ja oppimisesta. Se on tärkeä taito ihan millä tahansa elämän osa-alueella.”