21. joulukuun 2020 | 39 min

Vieraat: Aleksi Neuvonen, Maija Leino, Lotta Toivonen, Mika Pietilä, Emma Sairanen, Sanna-Liisa Sihto-Nissilä, Otto Tähkäpää, Essi Aarnio-Linnanvuori, Paul Nix ja Liisi Hakalisto

Ohita podcast

”Iso utopistinen toive olisi, että kaikessa päätöksenteossa Suomessa ja kansainvälisesti otettaisiin ilmastokysymykset ja myös luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset huomioon. Ja jotenkin osattaisiin uudelleen nähdä se luonnon arvo ja uudelleen arvottaa tätä maailmaa sen kautta, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Mä ainakin näkisin, että oikeasti tärkeitä asioita ovat puhdas ja hyvinvoiva luonto, yhteisöt, läheiset ihmiset, sellainen aito kohtaaminen.”

Näin toteaa Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ilmastodelegaatti Emma Sairanen.

Suuri kysymys on, että miten näihin arvoihin ja parempaan tulevaisuuteen voisi päätyä. Auttaako työelämän, koulutuksen ja aktivismin digitalisoituminen kasvattamaan meistä parempia ympäristökansalaisia vai iskeekö teknologia-ahdistus kesken matkan. Näitä asioita tutkimme tässä podcast-jaksossa. Minä olen sinun oppaasi Jarno Alastalo.

On päiviä, kun haluaa välttää teknologiaa mahdollisimman paljon ja olla täysin offline. Mutta teknologian kehityksellä on myös merkitystä meidän hyvinvointiimme, vai mitä pohtii Lasten ja nuorten säätiön tulevaisuusasiantuntija ja Tulevaisuuskoulun perustaja Otto Tähkäpää?

”Kyllä. Mutta sitten nuorten oli vaikeampi sanoa, että onko tämä sitten hyvä vai huono asia. Toisaalta jos ajattelen sitä vallitsevaa tapaa, miten yhteiskunnassa puhutaan tulevaisuudesta, niin siinä valossa nuorten vastaukset eivät ole kauhean yllättäviä. Me kaikki omaksutaan tällaisia kuvia ja käsitteitä tulevaisuudesta siitä keskustelusta mitä meidän ympärillämme käydään julkisuudessa, tutkijoiden parissa, asiantuntijoiden parissa ja niin edelleen. Kyllähän meillä aika vahva sellainen teknologiakorosteisuus on keskustelussa. Kun puhutaan tulevaisuudesta, niin aika usein puhutaan teknologiasta ja tekoälystä. Niin ehkä tässä valossa en ole yllättänyt siitä. Olisin yllättänyt, jos nuoret olisivat ajatelleen päinvastoin.”

Emma Sairanen jatkaa ajatuksia teknologiasta ja ympäristöstä.

”Ja sitten jotenkin, että palattaisiin näihin perustavanlaatuisiin arvoihin. Sen sijaan, että yritettäisiin jotenkin väkisin pitää tätä nykyistä järjestelmää, niin uskallettaisiin miettiä mikä voisi olla se uudenlainen järjestelmä, jossa elättäisin näin perustavanlaatuisten arvojen mukaan. Ja miten me voisimme rakentaa erilaista tulevaisuutta, joka on parempi kuin tämä hetki, eikä vain miten me voimme teknologioilla muuttaa tämä nyky-yhteiskunta jotenkin kestävämpään muottiin. Ei, vaan oikeasti miten me muututaan, miten voimme muuttaa tätä maailmaa, eikä rakentaa vain samaa eri tavalla.”

Teknologia on kaksijakoinen. Toisaalta se on ympäristön tuhoaja ja toisaalta mahdollisuus.  WWF:n ympäristökasvatuksen johtava asiantuntija Essi Aarnio-Linnanvuori:

”Tietyllä tavalla se teknologia on mahdollistanut sen, että pystytään tuhoamaan planeetan kokoisia asioita tai ylikuluttamaan niin paljon, että kantokyky on oikeasti vaarassa. Mutta toisaalta sitten, kyllä me tarvitaan teknologiaa siihen, että saadaan käännettyä kehityksen kulkua. Teknologia ei yksin riitä. Tarvitaan ennen muuta maailmankuvan muutosta, arvojen muutosta, kulutustottumusten muutosta. Teknologia on hirvittävä iso apu. Se millä tuotetaan energiaa, liikutaan ja muita tällaisia näkökulmia, siihen tarvitaan välttämättä teknologiaa.”

Teknologian nostaminen ympäristökasvatuksen keskiöön on kuin perse edellä puuhun kiipeämistä. Teknologia on mahdollistaja, tärkeä apu kuten Essi toteaa, mutta taustalla on paljon muuta, kuten yhteisöllisyys ja unelmat. Ja myös ahdistukset.

”Tästä ilmastoahdistusilmiöstä ei toistaiseksi ole kauheasti selkeä empiiristä näyttöä, että kuinka laajasta ilmiöstä on tarkalleen kyse. Oman työni kautta olen sen selkeästi huomannut ja toisaalta eri kyselytutkimuksissa on nähty, että nuorten usko tai luottamus tulevaisuuteen on horjunut, osittain jopa romahtanut. Itselle oli silmiä avaava hetki silloin kun 2016 nuorisobarometri julkaistiin, jonka aiheena oli nimenomaan tulevaisuus. Siinä yksi keskeinen havainto tai tulos oli, että nuorista ainoastaan 25 % suhtautuu optimistisesti maailman tulevaisuuteen. Niin se on aika huolestuttavan pieni luku, kun tiedetään, että toisaalta usko ja luotto tulevaisuuteen ja siihen, että asiat saattavat kehittyä myös myönteiseen suuntaan, on tutkimusten mukaan jopa tärkein yksittäinen nuorten elämäntyytyväisyyteen vaikuttava tekijä. Ja toisaalta tulevaisuususkon menettäminen on yhteydessä moniin fyysisen ja psyykkisen suoriutumisen osa-alueisiin. On todella huolestuttava kehitys.”

Otto Tähkäpää toteaa ja Emma Sairanen jatkaa aiheesta.

”Mulle ilmastoahdistus tarkoittaa pelkoa omasta tulevaisuudesta. Se on lähtökohtainen ajatus ja tunne mikä on taustalla, mikä esimerkiksi vaikeuttaa oman tulevaisuuden suunnittelua, koska tuntuu epävarmalta, että mihin meidän maailmamme on menossa ja millainen maailma on vaikka 20 tai 10 vuoden päästä. Ihan vaikka oman uran suunnittelu on vaikeaa. Tulevaisuuden perhetoiveiden suunnitteleminen on vaikeaa, koska taustalla on se, että ei voi tietää mitä tapahtuu. Ilmastoahdistus tarkoittaa konkreettisesti itselleni myös sitä, että jos lukee vaikka jonkun uutisen, esimerkiksi laajoista metsäpaloista tai muusta, niin se aiheuttaa sellaisia pohjattomia surun tunteita siitä, että me ihmiset, ihmiskunta, tuhoamme jotain äärimmäisen arvokasta, jota ei voida enää täysin sellaisessa muodossa kuin se on ollut tuoda takaisin, kun ollaan tuhottu. Ilmastoahdistuksessa on kyse tosi isoista kysymyksistä.  Mun mielestä oli esimerkiksi tosi surullista, kun Annika Saarikko nosti vähän aikaa sitten jotenkin lakkoilevat ilmastonuoret aika ikävään valoon. Ilmaisten jotenkin, että lakkoilevat nuoret lietsovat ilmastoahdistusta, mikä on mun mielestä todella väärin, koska nämä nuoret, jotka lakkoilevat, niin he kokevat äärimmäisen suurta ilmastoahdistusta ja pelkoa omasta tulevaisuudestaan. Ja lakkoilu on keino kanavoida sitä ahdistusta johonkin toimintaan, johonkin järkevään. Niin silloin on todella todella väärin syyllistää näitä nuoria siitä ihan relevantista pelosta oman tulevaisuuden puolesta ja, että he pyrkivät toimimaan sen pelon lievittämiseksi.”

Varmaa on epävarmuus. Miten siis luoda uskoa tulevaan ja tarjota olkapäätä ympäristöön liittyvistä huolista.  WWF:n Essi Aarnio-Linnanvuori kiteyttää ympäristökasvatusta näin.

”Mulla on ehkä tällainen kiteytyslauseena, on partiolaisten kanssa alun perin keksitty, mutta olen ruvennut sitä hyödyntämään sitten myös muualle: ota selvää, toimi ja kerro. Eli ympäristökasvatuksessa, ilmastokasvatuksessa, pitäisi aina olla sitä tietoa. Sitten pitäisi olla jotain sellaista, että harjoitellaan toimimaan sen ympäristön puolesta. Ja sitten, että pääsee kertomaan omista huolista, näkemyksistä, omista mielipiteistä, ihan oikeasti jollekulle. Mielellään aikuisille ihmisille ja ehkä päättävälle tahollekin. Se on olennainen osa myös sitä.”

Mikä rooli sitten teknologialla on ympäristökasvatuksessa WWF:llä? Essi Aarnio-Linnanvuori jatkaa.

”Ympäristökasvatuksessa, sanoisin että, itse aikanaan olin joitakin vuosia sitten penseä, että tarviiko sitä digiä tuoda välttämättä ympäristökasvatukseen. Mutta kun lähdin sitä tarkemmin pohdiskelemaan, niin ympäristökasvatuksessa ei välttämättä tarvita digiä digin vuoksi, mutta siitä on kuitenkin aika paljon apua. Ja näen aika montakin käyttökohdetta, mihin voidaan sähköisiä oppimisympäristöjä ja sähköisiä välineitä, erilaisia teknologisia välineitä, muutakin kuin tietoteknologiaa, käyttää. Esimerkiksi näen itse sen, että perinteinen retkeily luonnossa, mikä on ympäristökasvatuksessa aika tärkeä menetelmä. Niin jos halutaan tehdä havaintoja siitä luonnosta, niin loppujen lopuksi se perinteinen kynä ja paperi, jossa on ehkä ohjeita, että tee näitä havaintoja, tutki näitä, niin se olekaan niin näppärä siellä maastossa. Paperi kastuu helposti, kirjoittaminen on hankalaa, jos ei löydy kunnollista alustaa. Se on vähän kömpelöä. Siinä tavallaan mennään aika orjallisesti sitä monistetta eteenpäin ja se vähän puuduttavaa ja tylsääkin voi olla. Sitten kun se laitetaan tuollaiseen mobiilisovellukseen, ne samat tehtävät. Ne lakkaavat olemasta lineaarisia. Sä voit tehdä niitä siinä järjestyksessä kuin haluat. Esimerkiksi jos on jotain välineitä, vaikka haaveja järven rannalla tai jotain muuta tutkimusvälinettä, mitä ei ole ihan kaikille nuorille ja lapsille käytettävissä, niin ei tule jonoa, kun menevät sinne silloin kun välineet ovat vapaana. Ja sitten siellä mobiililaitteessa voi olla lisätietolinkkejä, videoita, valokuvia, ääninäytteitä ja kaikenlaista tällaista. Sitten siellä on hirveän näppärää laittaa havainnot ylös. On näppärämpää ja helpompaa ja lasten ja nuorten mielestä paljon mukavampaa käyttää sitä mobiililaitetta siihen havaintojen tekemisen tukemiseen.”

Mutta miten sitten erityisesti ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä voi pohtia teknologian avulla ympäristökasvatuksessa?

”Digitaalinen antaa mahdollisuuksia siihen, kun käsitellään hirvittävän monimutkaista kysymystä, kun ajatellaan kuinka monimutkainen ilmastonmuutos on. Se ulottuu aikajänteellä vaikka minne ja siihen liittyy hirveästi erilaisia näkökulmia, tietoa on siellä ja tuolla. Niin tiedon jäsentämiseen, tällainen digitaalinen on aika hyvä, koska siinä voidaan tehdä napakka: tässä on tätä ja sinne saadaan erityyppisiä rakenteita sähköiseen oppimisalustaan tai muuhun. Jolloin saadaan monimutkaista asiaa pilkottua enemmän ja sinne voi aika nätisti erilaisia yhteyksiä, mitä pitää hahmottaa, niitä pystyy sähköisillä välineillä aika hyvin tekemään. Toinen mielestäni ilmastokasvatukseen aika tärkeä asia on se, että kun ajatellaan nuorten ilmastoliikettä, joka pari vuotta sitten alkoi Greta Thunbergin ilmastolakkoilulla ja edelleen jatkuu, vaikka pienimuotoisempana koronan takia. Niin oman mielipiteen ilmaiseminen ilmastokysymyksistä, sen oman huolen purkaminen erilaisiksi viesteiksi, jotka annetaan tavalla tai toiselle aikuisille, niin se on aika tärkeä elementti ilmastokasvatuksessa. Siihen erilaiset digitaaliset välineet, sosiaalinen media, videot ja kaikki tällainen on minusta aika tärkeitäkin työkaluja sen tyyppiseen ilmaisuun. Ei pelkällä kynällä ja paperilla, tai luokkahuoneessa tai missä tahansa huoneessa, se ei pelkästään siinä sitten toteudu.”

Onko teknologia ja digitaalisuus niitä asioita, jotka voivat aidosti muuttaa maailmaa ja luoda edellytyksiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen? Tulevaisuustutkija Aleksi Neuvonen.

”Kyllä se internetin leviäminen, informaation leviäminen, taitojen leviäminen, erilaisten kykyjen leviäminen, ikään kuin yhteistyömuotojen leviäminen, niin on se, joka luo eniten toivoa. Siinä mielessä voi ajatella, että jos meidän pitää tehdä sitä prioriteettilistaa, niin ei se ensimmäisenä asiana ole ja toisaalta yhtä vaikealta tuntuu tällä hetkellä, että internetin käyttöä aloitettaisiin rajoittamaan sen sisällön perusteella, mitä siellä tehdään. Tätä emme pysty tässä vaiheessa sanomaan. Kehitys internetin maailmassa on ollut niin nopeata, että tuskinpa me kymmenen vuotta sitten olisi osattua sanoa kuinka paljon käytetään erilaista suoratoistettua videomateriaalia ja muuta.”

WWF on myös huomannut livevideoiden sekä muiden digitaalisten materiaalien merkityksen ympäristökasvatuksessa ja uskoo niiden vaikuttavuuteen. WWF on luonut myös erilaisia applikaatioita esimerkiksi rantaretkeilyyn ja luonnon tutkimiseen. Essi Aarnio-Linnanvuori jatkaa.

”Vaikkapa tällainen rantaretkeily, niin se on yksi tapa toteuttaa sitä, että mennään ulos, opitaan tietoa joo, mutta luodaan sitä luontosuhdetta kasvavalle lapselle ja nuorelle. Se on tutkitusti aika keskeinen asia siinä, että kasvaako ihmisestä aikuisena ympäristövastuullinen ihminen vai ei. Että onko hänellä jonkinlainen suhde siihen ympäröivään luontoon.”

Järjestöjen lisäksi digitaalista oppimista mietitään paljonkin perusopetuksessa.

”Verkkoyhteyksiä, datakeskuksia, käytettäviä palveluita, laitteita, sitä miten niitä laitteita käytetään, digitaalisia oppimisympäristöjä, digitaalisia muita oppimisen ratkaisuja ja opetuksen ratkaisuja totta kai myös. Jos tässä nyt mainitsee muutaman.”

Näin tiivistää opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Liisi Hakalisto, mitä on digitalisaatio perusopetuksessa. Kun pohditaan ympäristökasvatuksen ja yleisesti opetuksenkin digitialisaatiota, niin silloin on syytä pohtia myös digitalisaation vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi mikä on digitaalisten oppimateriaalien ympäristövaikutus, Liisi Hakalisto?

”Yritettiin tätä tarkastella tai kartoittaa, mitä tietoa tästä on saatu tämän vuoden kesällä ja tehdä kirjallisuuskatsausta ja kasata tietoa tästä kokonaisuudesta. Todettiin sitten se, että oppimateriaalien osalta, etenkin digitaalisten oppimateriaalien osalta, niin ympäristövaikutukset on palveluntarjoajan puolelta aika harvoin sellainen arvioitu tai tutkittu asia. Eli siitä ei ole saatavilla tietoa. Toinen on, että jos sitä on saatavilla, niin se ei välttämättä ole vertailukelpoista muiden oppimateriaalien kanssa. Oppimateriaaleissa on vielä se, että niiden ympäristövaikutukset riippuvat siitä, miten niitä käytetään eli minkä tyyppisiä oppimateriaaleja ne ovat ja miten niitä käytetään, kuinka usein niitä käytetään. Esimerkiksi jos miettii videoita, jotka ovat yleistyneet opetuksessa todella kovasti viime vuosina, niin videoiden katselu kuluttaa datan määrältään huomattavasti enemmän kuin vaikka netissä selaat tekstiä tai katsot kuvia.”

Kaikella tekniikalla on siis vaikutus ympäristöön. Haasteeksi on osoittanut vertailukelpoisen tiedon löytäminen liittyen esimerkiksi mikä digitaalinen ympäristö olisi toista parempi ympäristönäkökulmista.

”No tehtiin hyvin karkeita laskennallisia arvioita, jotka eivät missään kokonaisuudessaan koko perusopetuksen digitalisaation ympäristövaikutuksia, mutta vähän yritettiin pohtia sitä tai kartoittaa sitä, miten laitevalinnoilla on vaikutusta tai minkälaisia ympäristövaikutuksia laitevalinnoilla on. Tämän osalta viimeaikaisten tutkimusten valossa näyttää hyvin vahvasti siltä, että pöytäkoneet ovat käytettävistä laitteista ympäristövaikutuksiltaan suurempia vaikka mitä läppärit, tabletit tai älypuhelimet. Pöytäkoneen on arvioitu, sen hiilidioksidiekvivalentti olisi noin 1100 kiloa, kun taas läppärin osalta arviot muistaakseni ovat siinä 500 kieppeillä ja tablettien osalta sadassa ja älypuhelinten osalta noin 50-60. Eli laitevalinnalla on suuresti vaikutusta ja toki sillä, miten sitä laitetta käytetään. Opetusten järjestäjien kohdalla se on heidän päätettävissään, miten he näitä asioita edistävät ja miten ottavat ympäristövaikutukset suunnittelussa huomioon. Onhan siellä kuntia mitkä ovat hyvinkin ympäristövaikutuksiin kiinnittäneet huomiota viime vuosina ja pyrkii ottamaan näitä asioita huomioon. Takuulla siis paljonkin kiinnostuneita asiasta.”

Mutta jos siirrytään haasteista mahdollisuuksiin, niin nuorten parissa työskentelevät ovat suuren haasteen edessä, miten inspiroida nuoria tulevaisuudesta positiivisilla viesteillä. Essi Aarnio-Linnanvuori pohtii kepin ja porkkanan eroa ilmastokeskustelussa.

”Lasten ja nuorten syyllistäminen ei mun mielestä ole hyvää ympäristökasvatusta tai ilmastokasvatusta. Jos syyllistämisen linjalle lähdetään, niin voidaan lähteä osoittelemaan sormella niitä, jotka jo 60-luvulla tiesi, että ilmastonmuutos tulee eivätkä ole toimineet. Voitaisiin tietyllä tapaa, sillä syyllistämiskonstilla, sinäkin ja minäkin aikuisina ihmisinä, pestä kätemme, koska niiden olisi pitänyt silloin tekemään. Kyllä mun ja WWF:n linja on enemmän se, että mennään positiivisen kautta ja sen kautta mitä voidaan tehdä. Huolimatta siitä, että tilanne on todella hirveä. Se on todella vakava. Viivyttelyyn ei ole aikaa. Ei syyllisten etsiminen varsinaisesti hyödytä. Mutta miten se sitten saadaan positiivinen viesti nuorille, niin se ei ole aivan helppoa. Se ei ole helppoa, oli meillä sitä teknologiaa tai ei käytettävissä. Se on joka tapauksessa haastavaa, koska nuoret poimivat ne erilaiset synkät viestit sieltä sun täältä. Ja sitten se vähän riippuu siitä, mikä osuu sun kohdalle, minkälaisen palapelin kokoat ja kuinka paljon se näyttää maailmanlopun merkkejä ja kuinka paljon taas enemmän ratkaisuja. Ehkä itse näen, että riippumatta siitä mitä menetelmiä käyttää, niin tärkeää ympäristö- ja ilmastokasvatuksessa olisi, että keskitytään aika paljon niihin ratkaisuihin ja siihen toimintaan ympäristön puolesta. Annetaan nuorille mahdollisuus puhua niistä vaikeista tunteista. Jos ahdistaa, niin siitä pitää saada kertoa, sitä ei saa vähätellä, eikä varsinkaan vähätellä tavalla, että joo kyllä tämä järjestää. Pitää antaa tulla myös ulos se, että jos tuntuu siltä, että onko minulla tulevaisuutta. Siitä pitää saada kertoa ja sitten voi miettiä yhdessä, miten se tulevaisuus olisi vähän vähemmän synkkä.”

Synkkään tulevaisuuteen valoa, juuri niin. Paul Nix, miten sinä koet nuorten motivoinnin?

“The key that I have found in inspiring children and working with children, and this is not just from project Greenlight but also from my time with 3D-Bear, my time before that doing workshops and things and my time now with the Time Repair Corporation. The key to inspiring people, and this isn’t just children, this is adults too. They are just a harder audience. It’s relating the wonder and amazement that you’ve got yourself. Just letting that bleed out of you when you love something. It can be science, it can be baseball. It doesn’t matter what it is when you really love it and want to dig into it. You do have this, I want to say energy, but like you have something that bleeds off of you and that people pick up on and that they understand, they see the excitement in you, and they understand it and they go: this guy loves what he’s talking about. Why is that? I wouldn’t have thought that sustainability, which can mean 100 things to different people, whether it’s fixing carbon problems or plastic in the ocean or acidification of the water you know. When you look at these issues, they’re scary but when you can look at the science behind them and the ways that we can fix them. Then you can look at it with love, you can look at it with wonder and that’s what sparks a fire for children. It’s what sparks a fire for all of us. That’s why I do what I do.”

Innostu, ole oma itsesi, kerro omat mielipiteet ilmastonmuutoksesta. Ja tuo esiin faktoja ja anna tilaa keskusteluun. Miten sitten saada nuoret miettimään ja kysymään vakavia kysymyksiä ilmastonmuutokseen liittyen, Paul Nix?

“Exposure and education. The whole reason that we found the Time Repair Corporation was because I don’t want people to have to be afraid of the future. And right now, a lot of people are. We’ve got rates of anxiety and depression skyrocketing and it’s happening because people aren’t exposed to the technologies that we’ve got. They don’t see the potential of the solutions. They aren’t getting your hands dirty and trying things out and being there playful inventive selves. Because this is the real magic that children have is that when they are playing, they do boundaries. So, when we give them the tools then they can start pushing those boundaries back. They didn’t actually exist in the first place. It was just adults have been sort of conditioned to think: oh, this is too big, we can’t do anything. That’s not the case, it’s never been the case. Right now, in Covid times we saw in a two-month period, just after the isolation started for everybody worldwide, we saw carbon impact hugely impacted. Just no one was going anywhere. No one was commuting.  Everyone was working from home and everything worked pretty much just fine. It set all of our estimates back, it gave us a little bit of a reprieve and we can keep doing that, especially if we can get this next generation involved. Because we don’t really have time to wait for another generation. It doesn’t make sense to do that to you.”

Jos on merkityksellistä saada nuoret innostumaan käsittelemään ympäristökysymyksiä, niin miten sitten tulevaisuuden teknologian luojat saadaan innostumaan ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta? Siitä on kokemusta Aalto-yliopiston Sanna-Liisa Sihto-Nissilällä.

”Suurin osa tekniikan opiskelijoista, ainakin mun kokemuksen mukaan, tiedostaa ilmastonmuutoksen, on siitä huolissaan ja myös haluaa tehdä jotain sen eteen. Itse pidän Aalto-yliopistossa ilmastonmuutoksen peruskurssia Ilmasto nyt – Climate now. Se on avoin oppimateriaali, niin se on kaikille avoinna verkossa. Jos menee verkossa ilmastonyt.fi, niin löytää sen ja kuka tahansa voi opiskella ilmastonmuutoksen perusteet. Siellä on teknologiastakin yksi luku. Opiskelijat ovat kiinnostuneita, he haluavat tehdä sitä. Ehkä vaaditaan sellaista, kun siirrytään työelämään, että on riittävästi uskallusta viedä sitä omaa ilmastoinnostustaan työpaikalle. Että pystyy toteuttamaan sitä siellä. Paljonhan tapahtuu. Suomessa viimeisen 2–3 vuoden, ihan viimeisen vuoden aikana, tämä ilmastokeskustelu on lyönyt läpi uudella tavalla. Tekniikan alalla mä huomaan sen erityisesti. Muutama vuosi sitten oli vielä, että aijaa, ilmastonmuutoksen kurssi. Mutta nyt kun puhun asiasta, niin sanotaan, että tosi mielenkiintoista ja heti ihmiset lähtevät mukaan keskusteluun.  Siten asenteissa on tapahtunut aika isokin muutos mielestäni viimeisen parin kolmen vuoden aikana. Mutta sitten kun työelämä ja yritysmaailma toimii vanhojen lainalaisuuksien mukaan vielä. Siinä näen olevan vaaran, kun mennään työelämään, niin tulee sellainen, että on ikään kuin pakko toimia sen yritysmaailman sääntöjen mukaan, mikä on vielä vahvasti toinen jalka siellä vanhassa maailmassa, kun pitäisi mennä uuteen. Insinööriopiskelijat sekä ammattikorkeakoulussa että yliopistossa tarvitsevat varmasti rohkaisua siihen, että uskalletaan lähteä reilusti ja isosti hiilineutraalia teknologiaa.”

Eli aika on nyt innostaa, innostua ja jatkaa innostumista, vaikka ilmastonmuutoksen harmaa pilvi leijailee pään päällä. Miten sitten sinä voisit pohtia omassa työssäsi ilmastonmuutosta, ympäristöä ja teknologiaa.  Koordinaatin erityisasiantuntija Mika Pietilä on ollut mukana kehittämässä kansainvälistä Greening Youth Information opasta, joka auttaa nuorisotyön parissa työskenteleviä pohtimaan erityisesti, miten edistetään aktiivista kansalaisuutta liittyen ilmastonmuutokseen ja teknologian käyttöön.

”Tässä oppaassa halutaan vahvasti kuitenkin edistää nuorten oikeutta saada ajantasaista, luotettavaa, puolueetonta tietoa eli mikä on nuorten neuvonta- ja tietotyön lähtökohta. Jokaisella nuorella on oikeus tietoon ja sillä tiedolla, tietyt tekijät pitää täyttyä. Ja myös että, se huomioidaan erityisesti ilmastonmuutoskeskustelussa.”

Ilmastomuutoskeskustelussa tulee huomioiden erityisesti medialukutaidon vahvistaminen. Mika Pietilä jatkaa.

”Ihan sellainen perusasia, mitenkä arvioidaan onko jokin uutinen totta vai tarua. Sellaisen kautta päästään käsiksi juuri tähän, että puhuttaisiin asioista ja että jokainen saisi puhua näistä asioista omista näkökulmista. Ja voitaisiin kuunnella toisia, mutta myös kriittisesti samalla tarkastella ja suhtautua siihen tarjottuun tietoon. Ja sitten näen, että oppaan aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, se näkökulma, niin rohkaisee nuoria ilmaisemaan omia näkökulmiaan ja argumentoimaan omien ajatusten, näkökulmien ja mielipiteiden puolesta.”

Tässä maailman tilanteessa, niin tuleeko jokaisen nuorisotyöntekijän pohtia ilmastonäkökulmaa kaikessa tekemisessä? Mikä Pietilä?

”Hyvä kysymys. Kyllä mä itse sanoisin, että pitää miettiä. Se tulee ajankohtaisemmaksi joka hetki ja joka päivä miettiä niitä omia tekoja ja tapoja toimia. Ja myös se, että pohditaan miten tuotetaan palveluita ja järjestetään palveluita. Erityisesti nuorten parissa, yhdessä nuorten kanssa toimiessa on tärkeätä miettiä tulevaisuutta, koska me itse olemme niitä ihmisiä, jotka joka päivä tulevaisuutta rakennetaan. Se miten sitä tulevaisuutta rakennetaan, niin vaikuttaa ei vain meihin itseemme, sillä hetkellä olemassa oleviin sukupolven ihmisiin, vaan myös niihin, jotka myöhemmin ovat kansalaisina ja ihmisinä maan päällä. Olisi ihan jokaisen henkilön tai sitten palvelun, tai palvelun käyttäjien, nuortenkin, ja ehkä ajattelen tätä nuortenkin näkökulmasta, niin että nuoret voisivat haastaa enemmän nuorille suunnattuja palveluita tällä hetkellä hiilijalanjäljen kysymisessä. Kysyttäisiin ja oltaisiin aktiivisia siinä puolessa, että tiedusteltaisiin palvelun järjestäjiltä, että onko tässä palvelun tuottamisessa arvioitu hiilijalanjälkeä ja nostettaisiin esiin sitä asiaa.”

Kiitos Mika tästä mainiosta pohdinnasta, sillä se tarjoaa mainion aasinsillan vielä hiilijalanjäljen pohtimiseen. Maija Leino.

”Jos miettii nuoria, niin kävin keväällä omassa kotilukiossa puhumassa ilmastonmuutoksesta ja kyselin nuorilta, miten he kokevat ilmastonmuutoksen ja mahdollisuudet vaikuttaa siihen. Sen tajusin, että nykyiset hiilijalanjälkilaskurit on tehty aikuisille, kun siinä kysytään miten asut ja minkälainen sähkö. Nuoret eivät kokeneet kovin motivoiviksi niitä keinoja, miten vähennät hiilijalanjälkeä, koska monen asumisen päättää moni muu kuin he itse. Totta kai on kohtia mihin he voivat vaikuttaa, vaikka miten liikkua erilaisiin paikkoihin. Mutta sekin rajallisessa määrin. Ne keinot miten hiilijalanjäljen vähentämiseen kannustetaan, siinä on vähän miettimistä, että ne koetaan itselle relevanteiksi. Tällaisen havainnon tein.

Nuorten parissa työskentelevän onkin olennaista miettiä miten tuoda ilmastonmuutos nuorten kontekstiin mukaan, mutta helppoa se ei ole, sillä tiedon äärelle on vaikea päästä ja pohtia mikä esimerkiksi digitalisaation vaikutus on omaan hiilijalanjälkeen.

”Kannattaa miettiä, että digitalisaatio ja teknologia on omanlaista kuluttamista. Vaikka se näyttäytyy meille aineettomana, eli saan omalle ruudulleni sen videon, niin kuitenkin taustalla se kuluttaa sähköä, tarvitaan laitteita ja laitteet tarvitsevat metalleja, ja valitettavasti vielä tällä hetkellä me emme pysty, meille tarjotaan koko ajan uusia metalleja maan sisältä, eikä pystytä vielä kiertotalouden avulla saamaan niitä talteen. Ihan tämä kannattaa miettiä, ettei aina tarvitse uutta laitetta. Onko minun koko ajan tarve saada isompi televisio, millä saa tarkemman kuvanlaadun. Tarkempi kuvanlaatu taas tarkoittaa enemmän energian kulutusta. Ihan tällaisia, että mikä on sopiva kohtuullinen millä pärjää, ettei aina tarvitse olla se uusin vain sen takia, että se on saatavilla.”

Näin Sitran asiantuntija Lotta Toivonen.

”Lähtisin siitä, että ensin pitäisi lisätä tietoisuutta. Voidaan sanoa, että suomalaisen kuluttajan on hirveän vaikea pystyä arvioimaan oman käyttönsä hiilijalanjälkeä, koska puuttuu paljon tietoa. Esimerkiksi monesti, kun katsoo YouTubea ja videoita, niin se palvelinkeskus minkä se aktivoi, missä se suurin energiankulutus on, niin on ulkomailla. Tästä meillä ei ole ihan täyttä käsitystä. On erilaisia laskelmia olemassa ja varmasti tulevaisuudessa tietoa tulee lisää, mutta ensin pitäisi saada se näkyviin, minkä suuruisista asioista puhutaan. Toki tiedetään, että se kuluttaa paljon dataa ja sitä kautta energiaa. Mutta minä lähtisin siitä, että ensin lähdetään lisäämään tietoisuutta siitä, että miten sitä voi tehdä fiksummin.”

No mitä digistä on hyvä tietää, kun pohtii esimerkiksi oman nettikäytöksen vaikutuksia ilmastoon ja miten niitä voisi konkretisoida nuorille.

”Tietysti on se, että voi miettiä oman kulutuksen määrää. Ihan sama kuin kaikessa muussakin asiassa, niin mikä on tarkoituksenmukainen määrä vaikkapa katsoa videoita tai pelata. Ruutuaika on paljon muitakin aspekteja kuin ympäristö. Puhutaan ruutuajasta ja sen sosiaalisista vaikutuksista. Ihan tarkoituksenmukaisuus, että miettii ettei turhaan pyöri sivussa ilman, että kukaan katsoo. Sitten mahdollisuuksien mukaan käyttää kiinteää yhteyttä. Mitä pienempi ruutu, tablettitietokone kuluttaa vähemmän energiaa kuin iso taulutelevisio. Toki pitää muistaa, että televisiota voi katsoa useampi henkilö yhtä aikaa, kun kännykällä jokainen striimaa itselleen. Ja sitten ottaa tällaisia energiatehokkuusasetuksia käyttöön.”

Ympäristökasvatuksella on merkitystä ja nuorilla on halua vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Tätä halua pitää tukea. Jos aikuiset päättäjät eivät tee mitään, niin silloin voi haastaa vaikka 33 maata oikeuteen liian hitaista ilmastotoimista. Näin tekivät portugalilaisnuoret syksyllä 2020. He käyttivät osaltaan teknologiaa hyödykseen, kun rahoittavat tekojaan joukkorahoitusalustan avulla. Ja teoilla on vaikutusta, sillä nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vaatii EU-maita vastaamaan nuorten haasteeseen mahdollisimman nopeasti.

”ILMASTOTEKOJA NYT.”